17.5.2014

Kakulla naamaan



Lueskelin tossa taas Suvin ja Hennan leivontablogia, ja teki mieli kokeilla tätä yhtä porkkanakakkua. En oo ikinä leiponu porkkanakakkua, joten annoin asian olla ja jäädä hautumaan päähän. Sitten oma sisko kirjotti facebookissa, että kakku on todellakin otsikkonsa veroinen. Joten eikai siinä muukaan auttanut, ku alottaa leivonta hiljasena työpäivänä. Mun työkuvaan kahvilassa kuuluu kaikenlainen homma: muun muassa lounaan ja kahvitauon järjestäminen koko työporukalle. Joten on ihan ok leipoa töissä :)

Ekana hommana oli kääntää kaikki ainekset englanniks, että sain kirjotettua jotenki ymmärrettävän ostoslistan tilaajalle. Hauskaa oli, kun en tienny mitä vaniljaesanssi on ees suomeks. Lähes kaikki ainekset sain käsiini kuitenkin: pekaanipähkinät korvattiin hasselpähkinöillä, pekaanipähkinöitä kun ei tuo meidän lähikauppa tarjoa valitettavasti.

Sain taikinan tehtyä ja kakun uuniin. Kakku jäähtymään ja kuorrutetta tekeemään. Lopulta kakku oli valmis ja ihan nättikin! Ja kakku oli hyväääääääää :))) Odotin työkavereiden mielipiteitä: oli oikein pätevä kakku, erityisesti kuorrutetta kehuttiin ja jopa kotivaimohippikokki-Johannes tykkäs kakusta, joten voit olla ylpee :D

Outin kakku

16.5.2014

Kuumaa vettä

Lähdettiin tässä eräänä päivänä käymään Höfnissä kaupassa. Samalla reissulla käytiin uimassa "uimahallissa". Lainausmerkit siksi, että kyseessä oli uima-allas, joka sijaitsi ulkona ja vetenä käytettiin kuumien lähteiden vettä. Ei siis ihan ollut halli, kun oltiin pihalla :) Suihkut oli kuitenki sisällä ja oikein kaunis ja söpö ja viihtyisä paikka. Oltiin arkipäivänä n. klo 12 aikaa, joten ihmisiäkään ei ollut. Käytiin eri lämpöisissä altaissa, kunnon uintialtaassa sekä jääaltaassa :D Oli myös hirveen kaunista, vaikka ei ollut kaunis päivä ja vettä satoi. Uitiin vesisateessa lämpimässä vedessä :) Oli suuuperkivaa :)))) Jos joskus satutte Höfnissä vierailemaan, suosittelen paikkaa lämpimästi.
Lupiineja <3


Sen jälkeen käytiin kattomassa luonnon kuumia lähetitä. Ei siis ollu ihan niin luonnollisia ku kuvittelin :'D
Kuumat lähteet
Sittensitten, mentiin vuorelle. Ja mentiin pilveen!! Oli tosi siistii :'D Ei nähny 20m metrin päähän !! O_O
Pienenpieni vesiputous yhdellä ainoolla kalliolla

Hirveesti ei nähnyt yhtään mitään

Siellä on ihminen...

Lauhkea kuin pässi keskellä tietä

Kesä tulee tänne aina välillä päiväks kerrallaan :) Sillon aurinko paistaa, on 10 astetta lämmintä ja tuuli ei oo ihan hirvittävän kova. Oli sellanen päivä, ja oli oikein oikein ihanaa :) Päätin ottaa juuri korjatun pyörän alle (pyörän kumi hajos yks päivä, mutta onneks Valur sai korjattua sen :) ) ja lähdin pyöräileen.


Jäätikkö on vaan upee <3
Lampaat on juuri tähän aikaan synnyttämässä karitsoja (niinku ihan just nyt tällä minuutilla) ja lampaita pidetään täällä vähän joka paikassa. Esim meidän piha on aidattu; ei sen takia, ettei täältä pääsis koira karkuun, vaan ettei lampaat pääsis pihaan. Niitä lampaita hengaa ihan järjestään tuol keskellä tietä, vaikka niille ois ihan aitauksiakin.




Vaikka on sanonta "lauhkea kuin lammas" niin ihan hirveesti ei kiinnostais lenkillä juosta sarvipäisen lampaan ohi, joka puolustaa vauvaansa aggressiivisesti. Mullahan ei siis oikeesti oo mitään faktatietoo, mitä ne lampaat tekee, tekiskö mitään, mutta ne sarvet on ISOT. Sen lisäks kun pyöräilin, niiden lammasaitausten ohi ja pysähdyin ottamaan kuvia suloisista lammasvauvoista, ne lampaat lopetti syömisen ja katto mua. Ne alko tulee lähemmäs ja määky kovaa. En tienny yhtää tarkottiko ne "häivy mun vauvan luota" vai "anna herkkua". Joka tapauksessa mä jatkoin matkaa kunnes iso pässi tuli mua vastaan tiellä ja katsoin viisaammaksi kääntyä ja lähtee takasi kotiin :D


Puspus <3
Jännittävä fakta muuten: lampaiden omistajat saa enemmän rahaa jos auto törmää lampaaseen ja se kuolee, kuin lampaan myymisestä. Ei siis suorilta noin, mutta kaikkien kuljetuskustannusten sun muiden mukaanlukeminen vähentää rahaa, joka jää käteen lampaan myymisestä. Se voi olla osasyynä, miksei farmien omistajat oo hirveen huolissaan siitä, että lampaita vaeltaa tiellä.
Sen jälkeen kiipesin vuorelle

Vesiputouksella lenteli lintuja

Ja aurinko laski