moi.

Nyt on tullu kesä O_O ♥ Sen tietää siitä, ettei enää tarvi olla ruotsin kesäkurssilla, tyhmät kesäbiisit soi kaiuttimista, harrastetaan grilli-iltoja ja aurinko kutsuu kukat esiin. ;__; ihanaa..

Oon nyt ihanimmassa työpaikas ikinä! ♥ Meidän pikkukylän ihana ainoa valokuvausliike! Ah rakastan sitä. Vaikken mitää erityisen vaikeeta saakaan tehdä, oon oppinu ihan älyttömästi kaikkee :o (mikä tarkottaa sitä että haukun tekotaiteellista valokuvausta viel rankemmin ku ennen.......... o/ ) Ja te ette usko, kuinka vaikeeta on muokata mustavalko kuvia o_O Se on hirveempää ku yrittää saada täysin punasesta filmistä lähes normaalin väristä.... O_O

Mut oon tosi ylpee joka tapaukses, että mua on kehuttu siel :)) Ehkä mä sittenkin syön yliopistounelmani ja viivytän sitä amisvalokuvauksella, perhaps. Ainoo huono puoli tos työs on mun työaika, meen aamulla, oon koko päivän ja pääsen illalla kotiin nukkuun :o Mut oonhan mä nytki ehtiny olee kotona jo ruthinaalliset 3h :''''D

Mul on ikävä seuraa ;____; Minä haluta kävelylle aurinkoon nyt heti. xP senkin tyhmät xP Hengaan puistoon kattoon auringon laskua tuulessa, anyone? Ääh. haluun lukee ihania blogeja ja istua rannalla syömssä kirsikoita. Haluun mennä opiskelee valokuvausta harrastukseks :o ööööh.....

Kaupungin lapsi suljettuna laatikkoon.

Part one.

Mä oonpas täs viikolla kipeenä, joten mulla on hyvin aikaa maata sängyssä, nousta lueskelee blogeja, mennä takas peittojen alle. Mut tässä vaihees ei uni tullu enää :< Aloin miettii kaikenlaista siinä ku yritin nukahtaa. Ja koska nukkumatti (!) ei silti suvainnut saapua, päätin et YHYYY HALUUN KIRJOTTAA TÄSTÄ TYPERÄSTÄ OLOSTAAAAA! ! ! ! MEEN KIRJOTTAAN BLOGIIN SIITÄ NIIN ETTÄ KAIKKI SAA VARMASTI TIETÄÄÄÄÄÄÄÄ ! !  ! ! ! !
Joten~

Mulle tuli hirvee hinku lähtee treelle tai johki ostoksille. Mä halusin päästä tuhlaa paljo rahaa, ja ostaa kaikkee kivaa. (materialismionnellisuus ♥ ) Harmi vaan, et koeviikko on tulos, muuten voisin ihan täydellisesti lähtee nyt vkl treelle shoppailee. Mut mä halusin myös, että mun on tietynlaiset kengät (joita en tietenkään omista,) ja mä halusin että sataa lunta (ihan pikkusen epätodennäköstä viel täs vaihees,) ja että mun hiukset ois kivasti (mitä ne ei oo, koska pitäs leikata uudellee ja värjätä ja jotenki suoristaminen ei tunnu toimivan niihin enää =.= ) JA mä halusin viel et joku lähtee mun seuraks (inhoon jos oon shoppailemas jonku kans, pitää vaan odottaa koko ajan sitä toista, tai se valittaa ku mua pitää odottaa, ja tehä koko ajan kaikkia kompromisseja.)

Huhhuh. Johan oli ideat. Ehkä mä voisin jotenkin karsia noita niin, että niist tulis edes jotenkin mahdollisia, eikä kaikki kumoutus samantie xD Koska oon edelleen aika lusmu, enkä siitä parannu, niin en kuitenkaan lukis kokeisi ihan hirveesti viel tänä vkl, ehkä jotain matikkaa pikkuse, mut oishan mulla aina se toinen päivä jäljellä. Sit semmoset ihkut kengät voisin esim. ostaa sieltä, jos vaan löytyy (tarvin muutenki uudet talvikengät :< ) Sit noh... Ehkä mä selviän, vaikka ensilumi satais jonain muuna täydellisenä hetkenä. Mulla vois olla seuraa sen aikaa ku käytäs kahvilla. Ja hiukset voi ajaa pois, nii ei siitäkään mitään ongelmaa o/

Mua oikeesti nyt vaan niin ärsyttää se, että mä asun täällä kaalimaassa, kaukana kaikesta =.= Koska. Mä. Haluan. Asua. Kaupungissa. ja vali vali yhy yhy mee kotiis ja hanki elämä -.- Ja mihin tälläkin vuodatuksella päästiin? ei mihinkään.  Kunhan ilmaisin jälleen inhoani asua paikassa jossa ihmisä näkee hyvällä säkällä 3 tunnissa, ja nekin oman perheen jäseniä.. -.-

Vähän ajan päästä:

NONIIN!!! Ja nyt mä oon taas viettänyt tässä suunnilleen tunnin ja selaillut jälleen kaikkia ihkuja blogeja ja kattellu upeita kuvia, mis kaikil kauniil tytöil on ihanat hiukset ja söpöt vaatteet ;___; minäkin haluun.....? JOTEN seuraava kuumehuuruinen idea: HA!! koska mulla meni hermot mun hiuksiin, ja haluun kovasti muuttua jotenkin, ärsyttää tämä nykyisyys, joten menen ja värjään hiukset tänään?? miten ois?? eh? EH??!! JA vielä kirsikkana kakun päälle: minähän lähden kierteleen kaupungin vaate/asuste/tavara tarjontaa tänä viikonloppuna! moimoi kokeiden hyvät numerot, mitä en kuitenkaa ois saanu!

Parin päivän päästä:

Noniin, moikka taas o/
Pääsin sitten perjantaina menee Tampereelle, ku isi oli menos, nii sen kyydissä. JA SITTEN OUTI SHOPPASI PALJON JA TUHLASI AIKA PALJON RAHAAAAA ♥ ♥ Ja aaaaah.... Siit tuli hyvä fiilis :''''D

Eli siis: Menin perjantaina, joten mulla on hyvin aikaa koko vkl nyt sit kumminki esittää ahkeraa ja lukee kokeisiin. Mulla oli uudet hiukset, ja ne oli ihan kivasti, ku oli semmonen hassu panta päässä :P Lunta ei satanu, mutta sain sit lopulta kuitenki seuraa shoppaamaan, ja muutenki :D Shopatessa, se ei haitannukaan sitten, ku periaattees änkeydyin kahden ihmisen seuraa, jokka oli keskenään Treel, nii ne vaa roikku mun peräs ja jatko juttujaa ja mä kävin välillä selittää niille kuinka ihkua mulla on, ku löydän kaikkee kivaa. Ja sit kauppojen välillä juteltii kivoja, ja syötii, ja kivasti tuli viel mielipiteitäki, että hei toi on aika kiva? -Oota, oota, ei. xD  Mut niitä uusia kenkiä en sit löytäny viel :< Mut onneks niil ei oo kiire, ensilumi ei ehkä sadakaan ihan vielä.

JA SITTEN PARTYHARD KUVAILUJA MUN OSTOKSISTA JA MUN HIUKSISTA XD
eli kuvat tänne loppuun, ladys and gentlemen~

Tässä minulla on uudet hiukset, Itse sanon niitä syksyn värisiksi. Koska taisi olla viimesyksy kun The Gazettelta tuli joku uus pv, niin siinä kaikki oli yhtäkkiä värjänny samanlai vaaleenruskeeks hiukset kun minä nyt >:D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja tässä ovat minun ihanat uudet vaatteeni; tommonen tosi kaunis musta paita, tosi siisti punanen kauluspaita, tosi nätti harmaa t-paita, tosi suloset korvaläpät ja tosi ihana käsikoru :33333 ME LIKESSSSS!!!! ♥ ♥
ja tähän kaikkeen taisi mennä rahaa suunnilleen... vähä päälle 80€ ehkä?

Nautitko kanssani lasin unelmaa?

Part one.         Mennään heittään kylää

Mä en ollut ikinä tykänny tästä kaupungista yhtä paljo. Aluks olin ollu vähä vastahakoinen lähteen, mut koska mulla piti olla asenne, lähdin ekana suuntaan pihalle. Valitsin paikkani takapenkille.

Eka asia, jota en vihannut tänä yönä oli kuu. Se loisti kirkkaana ja keltaisena taivaalla. Se ei ollu puolikuu, eikä se ollu sirppi, mutta se oli kaunis. Muut jutteli jotain, mut mulla oli tylsää, niin kattelin vaa ulos pimeeseen kesäyöhön. Mä en muistanu millon viimeks olin pimees yös. Monta kuukautta sitten. Olin unohtanu kui rakastan pimeyttä.

Me vaan ajettiin. Lopulta lähdettiin vahingon seurauksena hieman kauemmas. Tie oli pitkä, avasin ikkunan kokonaan. Tuuli sotki mun hiukset samalla kun vedin keuhkoni täyteen viileetä kesäyötä. Tehtiin u-käännös ja mentiin takas. Oltiin oltu kaukana, muttei riittävän.

Kuu osu jälleen mun silmiin. Kaiuttimet laulo, että yöllä järvellä voi kävellä kuuta pitkin. Ajettiin just sillan yli. Vauhti oli paljon yli sallitun. En kuullu mitä muut puhu, musiikki tai tuuli huusi korviini.

Vähän ajan päästä huomasin, et alettiin päätyy rannan suuntaan. Mä kysyin olinks mä oikees. Perillä mä nousin innoissani autosta ja lähdin käveleen rantaa kohti. En odottanu muita. Halusin riisua kengät, et voisin koskee veteen.

Kuulin takaa juoksuaskeleita ja me kilpailtiin. Laituri oli maali, mut mä juoksin innoissani sen loppuun. Laituri oli pitkä, se ei ehtiny sammuttaan mun iloo, kun tyyni vesi mun ympärillä vaihtu.

Oltiin kaikki siel laiturin pääs. Mä riisuin vaatteita ja pudottauduin laiturilta. Muut sano, et vesi oli kylmää, mut mä en kuunnellu. Mä uin jo kuunsiltaa kohti. Mitä lähemmäs mä sitä pääsin, sitä kauemmas se pakeni. Vesi oli yhtä tummaa ku yö. Sillon mä rakastuin hetkeen. Kuka oli osannut tuoda mut tänne sanomattoman haaveeni luo?

Mä vedin mun keuhkot täyteen pimeyttä samalla kun vesi kietoi mut lämpimään syliinsä. Olinko mä onnellinen? En. Mä elin unelmaa.

Liian lyhyen ajan kuluttua mut päätettiin jättää sinne järveen, jos en sais kuivia vaatteita päälleni ja sais itteeni autoon. Vastahakosesti mä nousin unesta ja puin loput vaatteet päälleni. Kengät kädessä mä kävelin rantaviivan syvempää puolta autolle.

Autossa yö puhalsi taas mun hiuksiin. Mä nojasin ikkunaan ja nautin. Kerran muut yritti herättää mut, mut ne oli erehtyny. Yö kuivas mun kihartuvat hiukset samalla kun mun haave alko lähestyy loppuu. Tuuli puhalsi joitaki kyyneliä mun silmistä. Painoin mun kasvot hetkeks mustaan pehmeeseen neuleeseen joka verhos mun käden.

Vielä viimenen mutka ja hidastus. Mä astuin autosta täysin erilaiseen yöhön.

Part two.         Illallinen

Saavuin kotiin nälkäisenä. Menin keittiöön tekemään ruokaa. Otin kaapista patonkia, nostelin pöydälle tomaattia, kurkkua ja salaattia. Halkaisin leivän ja tein siitä nopeasti hienon aterian. Vaikka siitä ei tullutkaan kovin kaunis, se olisi myöhemmin osa suurempaa täydellisyyttä.

Kietoutuneena rakkaalta lainattuun lämpöön kannoin ruoan ulos. Viileä ilta-aurinko tervehti minua. Etsin täydellistä paikkaa vain hetken. Seuralaiseni osoitti ainoaa paikkaa joka ei ollut varjossa. Istahdin tuolille kasvot kohti kirkasta seuralaistani. Asettelin ruoan ja kirjani pöydälle ja aloitin aterian.

Havahduin kirjastani, kun seuralaiseni puhutteli minua. Se huomautti kohteliaasti, kuinka hyvää ruoka oli. Se ihasteli kauniita kukkia ja isäni rakentamaa vesiallasta. Altaan vesi laineili hienoisessa tuulessa, ja siihen tuomani vaaleanpunaiset ruusut tanssivat aalloilla valssia.

Hän kertoi kuinka oli viettänyt koko päivän tuulen kanssa. Vieläkin hänen hienot kuiskauksensa kutittelivat korvaani ja leikittelivät hiuksillani. Kiedoin ruskeaa ruudullista takkia tiukemmin ympärilleni, vihjaten että halusin pitää seuralaisen itselläni tämän hetken. Emme tarvinneet tuulia tänään.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua havahduin koleaan yksinäisyyteen. Seuralaiseni oli lähtenyt. Tuuli oli jäänyt luokseni, ja oli jopa uskaltautunut hiukan lähemmäs. Hän juorusi minulle kuinka seuralaiseni oli varmaankin loukkaantunut, kun en ollut suonut hänelle edes hetkeä huomiostani. Hän valehteli.

Olin nauttinut seuralaiseni lämpimästä katseesta pöydän yli. Olin nauttinut kuinka hän huomautti, että on olemassa hetkiä, jolloin maailmaa ei pilaa mikään. Olin nauttinut siitä hetkestä, kun rakastin maailmaa.

Silti maailma ei rakasta sinua takaisin samalla lailla kuin minä teen.

Päätin lähteä ja jättää tuulen yksin. Eihän minulla ollut syytä jäädä, puu oli heittänyt varjonsa paikalleni. Kävellessäni pois huomasin seuralaiseni kurkistelevan salaa sen oksien lomasta hymyäni.

Haluatko todella elää unelmaasi?

Part one.

Koska olin luvannut tehdä listan 101 faktaa itsestäni (alunperin 1001, mut sain ruinattua sen pienemmäks :P ) Siinä kun kirjottelin kaikkia typeriä asioita itsestäni (mm. että en tykkää kirjottaa lyijytäytekynällä) ja jossain vaihees aloin miettii tulevaisuuttani.

Ajattelin et mun tulevaisuus on sellanen, että oon lukiossa, opiskelen siellä ahkerasti (joo, ihan varmasti.....) kirjotan ihan kivasti jokkut arvosanat. Sit samalla harrastan soittamista, itse asiassa kahta soitinta, eli soittotunteja ois 3x/viikko. Joka päivä harjottelisin vähintää 45min läksyjen ja muiden lisäks. Sitten parin vuoden päästä, samalla kun luen kirjotuksiin, suoritan ainakin toisesta soittimesta tutkinnon läpi. Eli lots of training. Ja mä todennäkösesti kuolisin jossain vaihees. Eli ei pidetä tätä kovin todennäkösenä vaihtoehtona. (ihan vaan koska en tuu ikinä opiskelee ahkerasti.....)

Noniin, otetaas uusiks. Millanen mun tulevaisuus realistisesti ois: Heräisin tietenki (lähes) joka päivä kouluun kivasti. Oon siel tunneil, selitän omiani jos kukaan ei kuuntele, jos hyvin käy, joku saattaa vastatakin mulle jossain välis. Todennäkösesti vältän läksyjen tekemistä mitä täydellisimmillä syillä (en ehdi, mun on pakko olla nyt koneel, muuten mun sosiaalinen elämä kärsii. Tai otan kirjan esiin, silmäilen tehtävää, totean että liian vaikee ja heitän kirjan takas reppuun.) Harrastuspuoli menis sillä, että ajattelen joka päivä, että joo-o pitäis harjotella. Äiti tulee sanoo et Outi mee harjottelee. -No en mee nyt kun käsket, en tee jos käsketään (lapsi ♥ ) Sitten vahingoks joku päivä saatan vähän harjotella. Soittotunneilla mulle sanotaan, et oon lusmu ja pitäis harjotella jos haluun päästä läpi. Mut mä en tiä haluanko.

Ja unelma ois tämä: Käyn ehkä lukion. Kattoo jos jaksan. Tai sit kehittelen jotain muuta (valokuvaus ois unelma :3 ) Jos käyn lukion, se menee samanlai läpi ku tuossa realistinen -osiossa. Mut jos pääsisin jonneki muualle opiskeleen jotain mikä mua oikeesti kiinnostaa olisin jopa aktiivinen. Lopettaisin samantien soittamisen, koska muahan ei sinänsä kiinnosta se ollenkaan. Tykkään soitella pianoo aina välillä huvikseni, mut en muuten. Joo tässä jäis kuulkaas saamatta musiikkiopistosta saatavat lisäpisteet (jos ikinä haen mihinkään yliopistoon... eikä niitä varmaan ees tarvittais siel.... tarviiko valokuvaajan osata soittaa? ) Mut voivoi, mua ei haittais.

Sitten mulla ois kaikki viikot ihan tyhjiä, koska läksyjä en tekis vahingokskaan, joten voisin opiskella ittekseni jotain mikä mua kiinnostaa. Jos te ette vielä oo arvannu, mä oon kovin kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista jne, niin haluisin opetella japania. Eli voisin omatoimisesti hankkia jonkun japanin kielen alkeet -oppikirjan ja harjotella sieltä :P Ja sitten mulla ois kivaa. Olis vapaata aikaa, ja kumminkin mielekästä tekemistä, kun tulee tylsää.

Ja tässä kohtaa, hyvät naiset ja herrat, tulee vastaan ongelma-kohta. Te näätte kuinka hyvin ja yksityiskohtaisesti mä oon suunnitellu unelmani. Ja se on kaikki viel ihan realistisesti toteutettavissa. Mikä mua estää siis? NO KAIKKI!!!! >.<!!! En mä uskalla tehdä asialle mitään. Nyt mä iloisena kidun nykyisessä elämässäni ja saamattomuuttani vain haaveilen kaikesta miten asiat vois olla.

Minkä takia on niin vaikee seurata unelmiaan, vaikka ne ois täydellisesti suunniteltu, kaikki mahdolliset huonot puolet huomioitu ja silti haluis edelleen elää unelmaansa? Siinä ei estä muu kuiin just se kaikkein pahin, minä itse. Eihän kenelläkään muulla ois mitään asiaa puuttua mun elämääni, muilla ei oo sananvaltaa siinä asiassa. Mä toistan tätä nyt viel ihan muuten vaa. Haluis elää omaa unelmaansa, ja ainoo joka sen tiellä on, on sinä itse. Masentavaa.

Just nyt mä yritän koko ajan miettiä, ja psyykata itteeni, et jos mä oikeesti haluan elää unelmaani, miksen eläis. Mä mietit tätä asiaa ittekseni jo aikaa sitte, ja kirjottelen siitä tännekin vielä, enkä edelleenkään oo varma mitä mä voin tehdä. Pelkkää epäröintiä mun koko unelmani. Ihanaa.

Mä en tiedä, mutta ehkä mä jossain vaiheessa rohkaistun, ja uskallan tehdä asioille jotain. Mä haluaisin, mutten tiä uskallanko. Ja päätöksen hetkellä alan miettii, että oliko se asia jota kutsutaan unelmaks, se kun haaveilee jostain mahdottomasta.

Part two.

Mulla oli kavereita kylässä:

suttusuus on jees nii ei näy ilmeitä :P

this is war you know.. muroilla.........

koristellaan toi, niin se ei suutu vaikka pöllittiin toi

MS YASA the agent, you know.