Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

17.4.2014

Äidinkieli-ikävä

Tänään mulle tuli koti-ikävä. Ei niinkään ikävä ihan kotiin, mutta ikävä sellaseen paikkaan, jossa ymmärtää poikkeuksetta kaiken mitä puhutaan. Mä sain mun pomoltani kolme lasten islanninoppikirjaa, eli siis kirjoja, joissa opetetaan islantilaisia lapsia lukemaan. Kai nistä mulle jotain hyötyä on, mut tarttisin paljon enemmän jotain teoreettista kielioppi- ja sanasto-opetusta, kuin loruja ja väritystehtäviä.

Mä oon yrittäny opiskella ja oonkin oppinu islantia jonkin verran, mutta tänään tuntuu vaan hirveen raskaalta, ettei ymmärrä muita. Kaikki ihan yksinkertaisetkin lauseet, joita noi mulle välillä sanoo, menee ihan ohi. Yritän arvata joitan ja yleensä arvaan väärin. Myös kirjainten lausuminen on ihan päätöntä täällä. Mä en ikinä muista miten ú lausutaan ja millon ll on tl ja miks hvað sanotaan [kvað] Musta on kyllä aivan ihanaa, kun katotaan telkkaria ja tunnistan sieltä sanan tai kaksi ja osaan sanoo islanniks hassuja sanontoja. Mutta mä haluan oppia islantia yhtä hyvin kuin englantia. Kauankohan siihen menee...

Oon väsynyt muutenkin, nii ei varmasti huomenna elämä tunnu enää niin hankalalta. Tänään opettelin viikonpäivät; jos huomenna vaikka opettelis kellonajat tai värejä? Pitää tehdä reissu Reykjavikiin ja käydä ostamassa jonkinlainen kielioppikirja sieltä. Se tarkoittaa yhden ylimääräisen vapaapäivän hakkimista.....

Minä ja mun ekan luokan oppikirjat

24.4.2012

It's like I told you, honey

Mä istun samalla rappusella ja katsellen samaa aurinkoo kun joskus viime syksynä kun kirjotin syksyn auringosta. Kauheen runollista tässä on se, että tuol 20m päässä on joku korjaajaihminen meidän pannuhuonees kattomas ettei paikat hajoo lopullisesti XD

Mä tässä mietin, että pitäskö mun alkaa kirjottaan vähän useemmin taas. En kyl tajua mistä mä repisin muka tekstiä yhtään mihinkään. Tai aikaa. Aikaa on tänää, viimestä kertaa ennen seuraavan viikon viikonloppua, koska mun suunnitelmat meni vähän silleen ja tälleen joten~

Istun viimestä rauhallista iltaa Suomen auringossa. Sama aurinko Espanjassa on, mutta se ei ole yhtä tunteellinen, se on paljon lähempänä, lähes ahdistavana, roikkuen taivalla. Nojaa, en oo kovin innoissani matkasta, kuten oon jo varmaa ehtiny ilmaiseen, mutta kuitenkin.

Ku ois niin paljo kaikkee kivaa mitä just ton matkan aikana ois Suomessa. Ois vappu, ois juhlat joita oon odottanu, ois 'kutsuvierailu' presidentin linnassa, ois aikaa. Ja mä jään tästä kaikesta paitsi ihan vaan, koska mä en ollu tapreeks rohkee sanoon sitä yhtä sanaa, ei. Ja se pitäs osata.

Ah kerronko, että rakastan Lana Del Raylta kahta tiettyä kappaletta ♥ Samoin rakastan yhdeltä tietyltä ihmiseltä kahta blogia ♥ ah, ah♥

Ja meille on jostai ilmestyny tommone ihana kirjotuskone, haluun mennä kirjottaa sillä jotai kaunista! Kirjotin jo yhen typerän runon xP mut haluun kirjottaa jotai oikeesti ihanaa. Sil on hirveen vaikee kirjottaa, ku ei voi pyyhkiä mitään asd, mikä tarkottaa, et mun teksti on täynnä vihreitä o/ But it's part of the charm.

Jos joku ei nyt tiennyt, ihanaa sain kesätiötä valokuvausliikkeestä ^^ Ja en oo tainnu myöskään ilmottaa olevani nykyään täysi-ikäinen ja omaavani ajokortin, mutta en autoa jolla kehtaisin ajaa. Joten ajelen pussipäässä joko perheautolla tai pienellä mummeliautolla.


25.3.2012

Rage

Asd. Kylläpäs on ikävää tämä elämä. Mua on nyt satutettu vaihtelevasti erisuunnista niin kivasti, et tekis mieli tauotta vaan huutaa, paiskoo tavaroita, hakata ihmisiä ja kostaa kaikin mahdollisin tavoin jopa asiaankuulumattomille.

Ah mä oon jo kehitelly niin paljo erilaisia suunnitelmia miten voin suututtaa toisia, satuttaa niitä ja ajaa ne nurkkaan. Ja näihin liittyy kyseisiä asiaankuulumattomia, mutta ei pahalla niitä kohtaan. Ne on vaan välineitä siihen et saan mun tyydytyksen sillä kun mun kohde tulee poraan että oon kusipää ihminen ja mun pitäis hävetä.

Joskus tulevaisuudessa mä ajattelen olleeni tosi lapsellinen, mutta silloin voin lohduttautua muistelemalla mitä kaikkee mulle tässä hetken sisään on nyt tehty. Ja lähinnä sillä, et muistelen kuinka lapsellisia mua satuttaneet ihmiset siis olikaan.

Joku jeesussääntö oli että: kohtele ihmisiä, kuten haluat heidän kohtelevan sinua. Ja sitä on luvassa.
Nyt vaan vaaniin niitä otollisia hetkiä mun kostoni toteuttamiselle.

31.12.2011

Farewell

Part one.

Tiedätteks mikä on vaikeeta? Se kun yrittää keksiä vuoden ajan joka viikko jonkun aiheen mistä kirjottaa suhteellisen pitkän tekstin. Kuitenkin, mä oon selvinny lupauksestani ihan hyvin; vaan muutama viikko on ollu silleen, etten oo kirjottanu mitään. Joskus ihan unohtin, ja välillä en vaa keksiny mitään.

Mä oon esitelly teille mun kavereita, mä oon kutsunu teidät mun seurassa juhliin ja tapahtumiin. Mä oon pitänyt luentoo ajatuksistani, ja toivottavasti tämä kaikki on ollu teistä edes jollain tasolla viihdyttävää. Ja jostain syystä musta tuntuu edelleen siltä, ettette oo nähny vielä tarpeeks. Ajalla vaan on tapana loppua kesken.

Mä oon aina vihannu jäähyväisiä. En muuten, mutta eron hetkellä alan aina itkeen. Mä en ikinä haluais päästää ketään lähteen, tai lähtee itse. Mutta kun juna on jo lähdössä, pitää nousta kyytiin, että ehtii seuraavalle asemalle. Ja kun kuivaa kyyneleitä piilossa Voguen takana, saa viestin Onko junassa jännää, kun se liikkuu? väistämättä alkaa itkettään niin mahdottomasti, että koko vaunu varmasti huomaa.

Tämä on varmasti ensimmäinen kerta, kun jätän jäähyväiset iloisin mielin. Miks mua surettais se,että oon saanu pidettyä lupaukseni. Kun mä rakentelin tota lupausta, mä tein siihen ehtoja, niin että mun oikeesti olis mahdollista täyttää se. Mä mietin tarkkaan ja kauan, mitä kaikkee siihen tarvii. Lähdin siitä, että haluan alkaa julistamaan ajatuksiani ulkopuolisille ihmisille. Mutta mä en jaksa kirjottaa hirveen usein, joten kirjotan neljä kertaa kuukaudessa. Mulla olis viikko aikaa miettiä yhtä tekstiä. Mä haluaisin kuitenkin kertoa paljon ja järjestelmällisesti, part one ja part two.  Mä halusin pitää ulkoasun asiallisena, mä en ole esim kiroillut kertaakaan koko blogin aikana. Mä myös pyrin perusteleen kaikki mielipiteeni. Vähän niinkuin sanotaan, että aikuiseksi tulee silloin kun ymmärtää vastuunsa ja osaa perustella mielipiteitä. Ei voi vain sanoa, osta mulle toi, koska mä haluun.

Ehkä blogin pitäminen, nyt jälkeenpäin katsoen, olikin pala aikuisuutta. Mä harjottelin jonkin asian säännöllistä tekemistä, vaikkei aina kiinnostanut. Mä harjottelin tekstin tuottamista, ja uskon et oon kehittyny ihan jees. Mä harjottelin ajatusten ilmaisua, ja opettelin millä kaikilla tavoilla  niitä voi ilmaista. Mä jopa opettelin pilkkusääntöjä ja oikeinkirjoitusta (vaikka puhekieltä käytänkin.)

Joten loppujen lopuks mulla todennäkösesti tulee ikävä tätä. Mutta nämä on jäähyväiset Time for Tealle. Ehkä mä ens vuonna kerron teille mun uudesta uudenvuodenlupauksesta. Ja ehkä mä ens vuonna kerron teille, jos mä jatkan tän blogin päivittämistä. No kuitenkin, yhesta asiasta voitte olla varma. Kirjottamisesta mua ei voi pitää eros. Plus The Worldille ei ikinä tapahdu mitään pahaa >:(

Part two.

Let's have a party.