Farewell

Part one.

Tiedätteks mikä on vaikeeta? Se kun yrittää keksiä vuoden ajan joka viikko jonkun aiheen mistä kirjottaa suhteellisen pitkän tekstin. Kuitenkin, mä oon selvinny lupauksestani ihan hyvin; vaan muutama viikko on ollu silleen, etten oo kirjottanu mitään. Joskus ihan unohtin, ja välillä en vaa keksiny mitään.

Mä oon esitelly teille mun kavereita, mä oon kutsunu teidät mun seurassa juhliin ja tapahtumiin. Mä oon pitänyt luentoo ajatuksistani, ja toivottavasti tämä kaikki on ollu teistä edes jollain tasolla viihdyttävää. Ja jostain syystä musta tuntuu edelleen siltä, ettette oo nähny vielä tarpeeks. Ajalla vaan on tapana loppua kesken.

Mä oon aina vihannu jäähyväisiä. En muuten, mutta eron hetkellä alan aina itkeen. Mä en ikinä haluais päästää ketään lähteen, tai lähtee itse. Mutta kun juna on jo lähdössä, pitää nousta kyytiin, että ehtii seuraavalle asemalle. Ja kun kuivaa kyyneleitä piilossa Voguen takana, saa viestin Onko junassa jännää, kun se liikkuu? väistämättä alkaa itkettään niin mahdottomasti, että koko vaunu varmasti huomaa.

Tämä on varmasti ensimmäinen kerta, kun jätän jäähyväiset iloisin mielin. Miks mua surettais se,että oon saanu pidettyä lupaukseni. Kun mä rakentelin tota lupausta, mä tein siihen ehtoja, niin että mun oikeesti olis mahdollista täyttää se. Mä mietin tarkkaan ja kauan, mitä kaikkee siihen tarvii. Lähdin siitä, että haluan alkaa julistamaan ajatuksiani ulkopuolisille ihmisille. Mutta mä en jaksa kirjottaa hirveen usein, joten kirjotan neljä kertaa kuukaudessa. Mulla olis viikko aikaa miettiä yhtä tekstiä. Mä haluaisin kuitenkin kertoa paljon ja järjestelmällisesti, part one ja part two.  Mä halusin pitää ulkoasun asiallisena, mä en ole esim kiroillut kertaakaan koko blogin aikana. Mä myös pyrin perusteleen kaikki mielipiteeni. Vähän niinkuin sanotaan, että aikuiseksi tulee silloin kun ymmärtää vastuunsa ja osaa perustella mielipiteitä. Ei voi vain sanoa, osta mulle toi, koska mä haluun.

Ehkä blogin pitäminen, nyt jälkeenpäin katsoen, olikin pala aikuisuutta. Mä harjottelin jonkin asian säännöllistä tekemistä, vaikkei aina kiinnostanut. Mä harjottelin tekstin tuottamista, ja uskon et oon kehittyny ihan jees. Mä harjottelin ajatusten ilmaisua, ja opettelin millä kaikilla tavoilla  niitä voi ilmaista. Mä jopa opettelin pilkkusääntöjä ja oikeinkirjoitusta (vaikka puhekieltä käytänkin.)

Joten loppujen lopuks mulla todennäkösesti tulee ikävä tätä. Mutta nämä on jäähyväiset Time for Tealle. Ehkä mä ens vuonna kerron teille mun uudesta uudenvuodenlupauksesta. Ja ehkä mä ens vuonna kerron teille, jos mä jatkan tän blogin päivittämistä. No kuitenkin, yhesta asiasta voitte olla varma. Kirjottamisesta mua ei voi pitää eros. Plus The Worldille ei ikinä tapahdu mitään pahaa >:(

Part two.

Let's have a party.

Kolmea eri suklaata ja Girugameshin Fall tour

Mä oon vältelly ruoka aihetta täs blogis suhteellisen paljon, koska osaan kokata aika mielettömän hyvin! Mä teen ihan älyttömän hyvää suklaakakkua, ja oon ykkönen tekee nuudeleita! Elisiis toisinsanoen, poltan vedenkin pohjaan. Mutta koska leivostaikinat (oli sitten kakkuun tai piirakkaan) on suunnilleen samanlaisia, sovelsin sitten tätä ohjetta muffinsseihin. En ikinä yritä tehä täysin samanlaista ku ohjees lukee, muuten masennun, ku ei ne ikinä näytä samalta :<

Eli tän päiväseen ruokaan tarvitaan: (ja tä siis on periaattees 2x taikina alkuperäsesta, koska moi, tykkään tehä paljo ruokaa XDDDDD -----> lihon)

Muffinssit, 25kpl, käytä uunia noin 200 asteisena :P

Kaikki tarpeellinen ja tarpeeton

-4 kananmunaa

-3 dl sokeria

-2 dl maitoa

-2 dl sulaa margariinia

- 3 dl vehnäjauhoja

- 2 tl leivinjauhetta

- 2 tl sokeria

 - 200 gr taloussuklaata

kuorrutus: 

- 1 dl kermaa

- 200 gr minttukonvehteja

-200 gr vaaleaa suklaata

Laita ensimmäisenä Girugameshin Fall tourin live cd-soittimeen. (voit muokata suhteellisen useita kohtia ohjeesta, tämän muunmuassa) Seuraavaksi laitat voin mikroon, ja sulatat sen. Samalla vaahdotat kananmunat ja sokerin kulhossa. Kun seos on ihanan kuohkeen näköstä lisää sekaan kaikki loput aineet. Sekota taaaaaaaas.... Ainii, kannattaa laittaa uuni btw päälle jossai vaihees.

Pienessä ajassa saa hyvin sotkettua

Tämän jälkeen huomaat, että hupsis, nyt jäi suklaat pilkkomatta. Jätät keitokset siihen ja pilkot suklaan nopeasti pieniksi palasiksi ja kaadat ne taikinaan. Tämän jälkeen sekoitat vielä vähän ja annostelet taikinan muffinssikulhoihin, mitkä tajuat kaivaa vasta tässä vaiheessa kaapista ja voilá kaikki uuniin ja odottele onnellisena. Siivoa kaikki mahdolliset sotkut mitkä olet aiheuttanut tähän mennessä, ja kun saat kaiken valmiiksi huomaat kuulevasi encoren jälkeisen fanien huutelun.

Voit rauhassas lähteä huoneesta odottamaan 15min, kun muffinssit ovat uunissa. Tosin mä käytin kiertoilmauunia, mut tuskimpa se tohon aikaan vaikuttaa mitenkään? Oon edellee THE suomen huippukokki!

Ja nyt 15min on mennyt ja muffinssit voi ottaa uunista, jos ne on edelleen raakoja sisältä (tunnge tikku ja kato, jääkö taikinaa siihen tikkuun...) niin suosittelen muffinssien jättämistä uuniin vielä hetkeksi. Jos ne toisaalta ovat täydellisen mustia, niin... noh... ei saa olla rasisti >:(

Elisiis, kun muffinssit ottaa uunista, nii ne saattaa olla vähän vammasen vaaleen värisiä (meillä edelleeen on se kiertoilmauuni :< kaikki on vähä valkosta ku sillä kokkailee :P ) MUTTA ONNEKSI siihen tulee aivan ihku kuorrutus päälle!

Ota kattila ja laita se liedelle, kaada siihen ½ dl kermaa, ja paloittele minttukonvehdit (oikeesti siis käytin pandan suklaata mis on semmonen minttumönjätahmeetäyte :'''''D elisiis minttusuklaata, mut ei mitään krokanttijuttua, mihin ton ois voinu sekottaa nii~ plus aluperäses reseptis luki konvehteja ----> sovellan.) Kun suklaa on sulanut, kaada sitä varovasti muffinssien päälle, koska SE SOTKEE!!

Tämän jälkeen pese kattila nopsaakkaan, ja laita takaisin liedelle, toista edellinen kohta paitsi lisää tällä kertaa valkosuklaata, ja tee sillä koristeluja muffinssien päälle oman maun mukaan! o/

Nyt odotetaan vain hetki (muffinssit mielellään hiukan viileässä paikassa, uunin päällä ei ole aivan ihanteellisin paikka) että kuorrute jäähtyy ja sen jälkeen syömäääääääääääääääään ---------------------->

Kun syötin näitä muille, mulle ainaki sanottii, et on hyvää namnam.... Mut must tuntuu, et ne sanoo niin, vaan miellyttääkseen mua :< oonko itsekriittinen? No oli ne ihan kivoja :)

Ja: TADAAAA!!!!! oonko jumala? oonko? oonko??

Ps. Part two:na tänne loppuun täysin aiheeseen liittymättä, EIKS OOKKI IHANAT NOI MUFFINSSIKIPOT??????????

Koska mä en ikinä leivo mitään muuta, ku muffinsseja, äiti päätti sit hankkia mulle tommoset, koska meidän yks muffinssipelti ei riitä ku teen paaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon ruokaa >:D

Joops, ei mul muuta. kiitti heippa, toivottavasti koitatte itsekin ja viel kivempi ois jos tykkäisitte myös :D

let's go on this moment!

jeeees!!!!! vihdoinki mä sain koneen eteeni, tarpeeks aikaa ja pääsin kirjottaa!!!!! ^^ whoooooooo-ooo wooo!! lindalindaaaaaaaa.. oon halunnu jo tiistai-illasta asti päästä kirjottaa ja nyt vihdoinkin mä pääsen!!! jes!

part one.

GIRUGAMEEEEEEEEESH!!!! on mun lempibändi. ja tottakai olin aivan taivaissa, kun kuulin pääseväni heidän keikalleen.

girugamesh (ギルガメッシュ) on japanilainen, vuonna 2001 perustettu, suhteellisen raskasta musiikkia soittava yhtye. girugamesh on julkaissut useita singlejä ja viisi albumia 13's reborn, girugamesh, music, now ja go. albumit eroavat sävyltänsä hiukan, ensimmäiset albumit ovat raskaita, kun taas music edustaa hieman tanssittavampaa tyyliä. kaikissa kappaleissa säilyy sanoma vakavista asioista kuten sodasta, valheesta ja petoksesta. tietenkin heiltä löytyy myös positiivisempiakin aiheita, joista kerrotaan mm. kappaleissa break down ja owari no mirai. kaikki girugameshin lyriikat ovat laulaja satoshin käsialaa, bändin kolme muuta jäsentä, kitaristi nii, basisti shuu ja rumpali ryo, säveltävät ne.

tämä on mitä he ovat. he lähtivät euroopan kiertueelle. ostin lipun. keikka päivä lähestyi.

maanantai 7.3.2011

koko päivän mulla oli ollu nii paljon tekemistä, etten ollu ehtiny ajattelee seuraavaa päivää ollenkaan. sitten illalla, kun pääsin vihdoinkin kotiin, iski paniikki: MÄ MEEN HUOMENNA GIRUJEN KEIKALLE!!! HELSINKIIN!! MÄ EN OO EES KATTONU MILLÄ MÄ SINNE MEEN!! KAIKKI KESKEN!! hupsis. tämmönen mä vähän oon. seuraavaks tietty alko kauhee säätäminen pakkaamisen kanssa, mitä tarviin oikeesti, kun yövyn yhden yön helsingissä? onkko rahat mukana? mitä mä jätän kotiin? onko lippu mukana? SISKO APUA! onko mulla kaikki tarpeellinen?

tiistai 8.3.2011

yö meni vähän huonosti nukkuen. stressasi niin. ennen helsinkiin lähtöä piti mennä viel pariksi tunniksi kouluun. hohhoh. koko sen ajan mitä olin koulussa en jakanu istua hetkeekään paikoillani, kaikki jutut nauratti, viestittelin parinkin ihmisen kanssa siitä että mua jännittää PALJON.

kello alko tule tarpeeks paljo, et sain lähtee bussipysäkille. koululla vielä kaikki tuntu sanovan moneen kertaan hyvä matkaa, pidä hauska konsertti ja eräs tyttö vielä alko laulaan mulle lähtölaulua XD < style="font-style: italic;">"on aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa..."

mä tiesin, että heti kun pääsen bussiin istuun alkaa helpottaan. ja niinhän siinä kävikin. olin niin rauhallinen koko bussimatkan ja koko junamatkan. ei mitään ongelmaa missään vaikka aamu oli ollu paikallaan hyppimistä.

mä en osaa kulkee helsingissä vielä (ruhtinaalliset 10kertaa siellä ehkä käynytkin) niin olin pakottanut veljen tulee mua vastaan rautatieasemalle mistä hän sitten saattaisi mut nosturiin.
veli ei meinannut löytä heti niin jouduin soittamaan sille. "mä oon tääl junien luona, mun kaveri on tääl myös. se heiluttaa pulkaa ilmassa. eti pulkka nii tääl me ollaan." OKEI!! punaiset pulkat paikannettu, henkilökohtaiset helsinki-oppaat löydetty, hienoa. :D

jonoon siis vaan. löysimpäs myös keikka kaverini naokin (seuraa myös hänen blogiaan) :3 jjoo naoki on nettikaveri, oon tavannut sen kerran aikasemminkin JA ON MUUTE AIVAN MAHTAVAA SEURAA!! :D jos musta tuntu jossai vaihees siltä etten keksiny mitään sanottavaa, ei hätää naoki hoiti sitten puhumisen ja oli oikeesti hauskaa :3 kiitos

kävin myös tapaamassa toista kaveriani, kadaa (hänenkin bloginsa on tässä!) oli kiva mennä sanomaan moi ja halata, kun kada ekana kysiy että: mooooi kuka sä oot? jaa oute MOOOI OUUTEEEEEE!!!!< style="font-style: italic;">lady gagan poker face. "ryo on ihan varmasti valinnu tän. RYO? HAAAAHAAA XDDDD ryo haluu poppiii ja satoshi kattoo sillee MITÄ TÄÄ ON?!?!?!" meillä oli edelleen aika hauskaa naokin kanssa :D

nothing begins
if you don't love yourself
nothing begins
if you don't take an action
before you regret
just follow us
NOW

now:n intro lähti pyörimään. lavalle saapui neljä miestä pukeutuneena tummaan. fiilis kohosi kattoon. ihastelevat huudot täyttivät salin. oli vaikeuksia nähdä lavalle enää niin hyvin kun käsimeri peitti sitä. ihmiset hyppivät. tästä alkoi tunnin pituinen transsi musiikin täyttäen pään ja ajatukset.

bit crash aloitti keikan. energian pystyi tuntemaan. mä en muista ajatelleeni muuta, kuin huutamista, hyppimistä ja bändin ylistämistä. say whoooooo-ooo kolmen kappaleen jälkeen mua alko kaduttaan, että olin jättänyt neuleen päälleni. alko tuleen kuuma. silti ei voinu lopettaa riehumista.

setti jatkui, alkoi tuntumaan että tässä on oltu vasta ihan hetki ja silti tuntu ettei jaksa enää. fiilis laimeni hieman. pakko jaksaa. onneks shuu alkoi juttelemaan meille vähän ajan päästä. kertoi karkealla huonosti lausutulla englannin kiellellä (japanilaiset ei osaa puhua englantia saati lausua sitä XD on aina yhtä huvittavaa kuunnella kun ne puhuu sitä tavu tavulta katkonaisesti. silti tää kaikki annetaan niille anteeks :D niistä pidetään) olevansa iloinen, että ovat suomessa tällä keikalla. rakastamme teitä. let's go?

spiikki valmisteli meidät seuraavaan kappaleen joka energisyydellään sai koko salin huutamaan kappaleen aikana bändille vastaukseksi "EVERY NIGHT, EVERY NIGTH, MY WAY DRIVING TIME!!" -driving time albumilta now. kappaleen aikana olimme aivan fiiliksissä, ja jos taivasta ei vielä oltu tavoitettu, fiiliksen jakaminen kädestä pitämällä ja yhdessä hyppimisellä meni ainakin lähelle.

musiikkia tuli vielä monen kappaleen ajan, mutta yhtäkkiä nii, shuu, ryo ja satoshi vain katosivat lavalta. joko keikka oli ohi? oliko se todella näin lyhyt? oli se. mutta kuulin vähän juoruja, että satoshi olisi ollut kipeä, niin ehkä annamme hieman lyhyemmän keikan heille anteeksi. täydellisesti ohi keikka ei ollut vielä kuitenkaan. paras oli vasta edessä.

sali alkoi täyttyä huudoista. jossain joku aloitti encoren huutamisen, toisalla joku huusi girugameshia. aivan varma en nyt sitten ole että mitä kaikki loppujen lopuksi huusivat, mutta toimi se silti. lavalle astelivat jälleen nuo neljä miestä, jotka olivat vieneet meidät tänään lähelle taivasta. "you want more?" -yeeeeh! "YOU WANT MORE??!!" -yeeeeaaaaahh!! "DO YOU FUCKING WANT MORE??" -YEEEEAAAAAAHHHHH!!!!!

mä olin koko edellisen päivän toivonut, että soitettaisiin break down. naoki oli toivonut lempi kappalettaan evolutionia. meidän molempien rukouksiin vastattiin. kuului vain huuto BREAK DOWN!! ja mä olin taivaassa. tanssin ja huusin. seuraavana evolution.

listen to my evolution
listen to my evolution
No way, win the day
No way, I win the day
Ikinuiteiku subenante nai
No way, win the day
No way, I win the day
Tada hitotsumo fuanado nai
Subeteo kaketeru

Negaiyo todoke

viimeisenä oli vuorossa kowarete iku sekai. varmaan maailman paras keikan päättö biisi. oltiin päästy kahden edellisen kappaleen adrenaliini ryöpystä, rauhottuun kowareten haikeaan tunnelmaan. hymyä, laulua, kyyneleitä, kaveria kädestä kii. jaan tämän hetken kanssasi.

"we'll come again! see you next time!!"

part two.

tarviitteko te nyt toista osioo? musta tuntuu et kaikki energia meni ton keikan muisteluun :'3 mä en vaan keksi nyt tähän mitään. saatte kuunnella meitä itkettäneen kappaleen

kowarete iku sekai

kuuntele tätä samalla kun luet

märkä vesi ei ole kuumaa eikä kylmää.

moimoi.
ette varmaa ees saa noist kuvist selvää. noi mä kumminki tein ihan ite (ylpee XD ) siin on vasen peukalo: ristikkoo ja siitä etusormesta eteenpäin. 'kill' 's' 'my' 'd' ja oikee käsi: tä on nyt semmone ku eräät henkilöt yritti vähän sotkee kuvia niin ihan kivasti onnistu ja suttu tahroista löytyi: pikkurillistä eteenpäi: prinsessaruususesta se noita, kilppari joka näyttää autolta, naamalta ja hatulta, muumi joka ratsastaa keppihevosella, kaks rastia ja viimeisenä ankka joka näyttää lähinnä pikkulinnulta.

jaa että uutta tekstiä pitäs taas kirjotella.. huono homma sinänsä ku mulla ei oo mitää ideaa vieläkään.. XD notuota. ajattelin et voisin tehä jostai bändistä esim giruista (kun mun lempi bändi <3>:D

part one. okaaaay. eli siis nyt saatte oikee kunnolla lukee love angst juttua. etin jonku vanhan tekstin teille nyt sitten luettavaks :3 mä toivon ettei tos oo ihan hirveesti kirjotusvirheitä tai muuta ja että saatte ees jotai selvää :D

Pävä oli ollu epätavallisen kiva. Aamulla oli ollu tuskaa herätä, mutta se ei ollu yllätys. Joka aamu on aina vaa vaikeempaa ja vaikeempaa herätä. Tää alkaa käydä voimille. Syö mua sisältä. Tai toisinpäin. Mä oon sisältä tyhjä, ja siks se painajainen.

Raahauduin suihkuu. En ollu muistanu käydä ostamassa shamppoota. Pakko käyttää jotai muuta. Suihkusta tuli kylmää vettä, mä käänsin kuumemmalle. Se ei tuntunu hyvältä. Yleensä tuntu. Nyt ei. Se oli joko liian kuumaa tai liian kylmää. Ei ollu sopivaa. On vaikee säätä vesi niin et se on tasan ruumiinlämpöstä. Sillon se ois vaa ollu märkää. Ei kuumaa eikä kylmää. Mutta ei onnistunu.

Koulus oli ihan kivaa. Halusin nukahtaa jokaselle tunnille. Yhellä välkällä oltiin uuden tutun kaa. Se on ihan älyttömän hauska. Naurettii paljo. Olin ilonen sillon.
Ilosuus ja onnellisuus on eri asiat. Iloisuus on hetkellistä, onnellisuus on pitempiaikasta. Mä en oo onnellinen. Tai jos oon nii ne on vaa semmosia sirpaleita. En mä pysty oleen pitkään kovin onnellinen tai ees ilonen. Se on vaikeeta. Mun painajainen ei lopu.

Kotona sit tein kotihommia ja kävin koneella ja kaikkee. Soitin sille mun poikaystävälle. Olin halunnu soittaa sille jo toissapäivänä, mut on tauko nii en tiä mitä oikee saa tehä ja sillee. Eilen piti soittaa, mut ei ollu ollenkaa semmonen fiilis. Ei kyl tänäänkää, mut tein eilen semmosen päätöksen, et tänään soitan, koska en soittanu sillon ku halusin nii joskus sentää.

Soitin sille. Mul oli valmis suunnitelma, et oon ilonen. Aluks sanon sille pöö! Pelästyikkö? Ja sit heti perään: Moi miten menee? Olisin tosi ilonen. Se valittaa mulle, ku mun äänensävy ei oo semmonen ilonen ja kiinnostunu, tai jos mun kehonkieli on jotai muuta ku sanon. Kyl mä sen ymmärrän mutta en mä osaa. Mä oon vielä lapsi. Mä en ole valmis.

Puhelin tuuttas pari kertaa. Sit hiljasta jonki aikaa. Olin vähä hämmästyny että mitähän nyt. Sit sielt kuulu moi tai jotai epäselvää. Ei onnistunu. Ei siinä tilantees huudeta ilosesti pöö. ”Moi miten menee?” ”Ihan hyvin” ”Okei”

Ei sitte pakko puhua!! Se on ainoo ihminen, joka saa mut nii vihaseks ja surulliseks. Ees mun veli joka on varmaa maailman ärsyttävin ihminen. Se haukkuu aina ja yrittää saada mut suuttuu mut en mä sille ikinä oo näin vihane.

”Sä kuulostat ihan kuolleelta” ”Joo heräsin just” ”Voin mä myöhemminki soittaa…” Puhelu kesti pari minuuttia. Puhuttii me vähä muutaki. Lähinnä mä yritin selittää siihen jotai, mut ei yksin puhelusta mitää tuu semmosen ihmisen kaa joka valittaa, jos en puhu mitää syvällistä tai joku mun asia kestää yli puol minuuttia.

Mä menin huoneeseeni kuuntelee musiikkia. Mua alko itkettää. Sit mä itkin siinä pari kyynteltä. Otin ittestiäni kuvia sillon ku kyyneleet oli sotkenu mun meikit ja olin ihan murtumispisteessä. Mä halusin nähdä miltä kipu näyttää. Mä haluan nähdä paljon ja mitään en voi. Miten mä voin nähdä ihmisen kuolevan? Kattoo sen silmii ja nähdä sen elämän sammuvan. Miten mä voin nähdä, ku ihminen painaa veitsellä ranteesee, ja veri alkaa ryöppyöämään siitä virtana?`Miten mä voin tuntee, ku keuhkot täyttyy jollain muulla kuin ilmalla? Mä en voi tehdä mitään näistä. Mä en halua kuolla, vaikka karkuun haluankin.

Kuvien ottamisen jälkeen, halusin piirtää kipua. Otin mun hiilet laatikosta ja rupesin piirtää. Kuvasta tuli ruma. Halusin mallin. Mul oli tulostettuja kasvoja seinälle laitettuna. En jaksais ottaa niitä alas. Mä pystyin kurkottaa mun hyllykköön siitä mis istuin. Siinä oli kirjoja ja valokuvia. Mä päätin ottaa yhen tietyn kuvan. Se oli siellä alimmaisena. Sitä ennen tuli monta kivaa, kuvaa mikkä oli paljo tuskasempia, ku se mitä ettin.

Mä aloin piirtää sitä ihmistä. Se oli ihan tavallinen koulukuva. Mä olin joskus aikasemminki yrittäny piirtää tärkeitä ihmisiä valokuvasta. Niistä oli tullu rumia. Miten mä voisin sotkee, jonkun näin tärkeen ihmisen kuvan mieleeni. Se piirrustus jäis sinne ikuisiks ajoiks. Ja se tulis oleen ruma.

Kattelin mun valmista pirrustusta. Oikeestaan ihan hieno. Sit mun puhelin soi. Sen saman ihmisen, kenen kasvot olin just piirtäny alko vilkkuu mun näytöllä. Mä laiton musiikin pois. Se oli ihan täysillä. En pystyis kuuntelee mieltäni, jos se olis lujalla.

”Mä ajattelin et soitan ite sulle ny, nii tulee juttuaki. Jos sä soittasit mulle joskus illalla en jaksais puhuu, nii soitan nyt ku oon hereillä.”
Se käski mun kertoo jotain syvällistä. Mä sanoin, et olin just itkeny. Se kysy syytä, mut sano samal, et jos en halua kertoo ei oo pakko. Se… Se on ainaki kohteliasta, mut en tiä mitä muuta. Mä itkin, sen takia. Tai en ees sen takia. Vaan sen puhelun takia. En tiä. En oo nähny sitä kunnolla melkein kuukautee.

Vappuna mä olin siellä yötä ja sillon viimeks näin kunnolla. Menin sinne kymmen aikaa illal, ja tulin seuraavana päivänä illal kuudelta. Sit se tosi useesti sanoo, et se ei jaksa ihmistä viittä tuntii pidemää. Mä en oikeesti ymmärrä sitä. Me ollaan maailman eriliasimmat ihmiset oikeesti.

Kysyin siltä, millon se näkee mua. Se sano vaa ettei se tiä. Sit puhuttii, jostai mitä se tekee vkl. Sil on koeviikko, ajattelin et se lukee tottakai. Muttaei. ”En mä vkl lue. Mä teen jotai ihan muuta. Teen mitä haluan.” Sit kauhee lista mitä se haluaa tehä. Missään vaihees ei ollu mitään musta.

Kysyin varmaa uudelleen millon tavattas. En tiä ekalla kerralla olin varmaa kysyny millon nähään, koska nyt se vastas ”aika suora kysymys” Joo mä kysyin sen jo kertaallee. Se sano ettei tiä ja pyys et ootan hetken, ku se katto kalenterist yhen asian. ”Sä oot kestäny taukoo kaheksan kertaa pidempää, ku mun eksä” No sehän kiva kuulla.

Ei mua enne oo haitannu, et se puhuu siitä eksästään. Mut nyt viimeaikoina. Kuinka se eksä on nii paljo parempi ollu ku mä. Kuinka se on välittäny siitä miljoona kertaa enemmän ku mä. Kuinka se tuntee sen eksän kuukauden jälkee paljo paremmin, ku mut neljän kuukauden jälkeen. Kuinka se pysty päättelee eksän ajatuksia ja musta ei saa mitää irti.
Mä itken kohta taas.

Miks musta tuntuu, et mä oon aina syyllinen tähän kaikkeen. Lähinnä siihe mitä ei tehdä. Kuinka mä nyt oon yllättävän hyvin kestäny taukoo, kuinka mulla ei oo ikävä sitä ollenkaa. Kuinka sillon joskus, ku se oli hukannu puhelimensa, en ottanu siihen mitää yhteyttä. Kuinka se ois ollu helppoo johki nettii kirjottaa vaikka moi. Kuinka mä en kerro sille ittestäni mitää.
Mikset sä ite tehny niitä asioita?


Perjantai-ilta. Kaikki muut on jossain kylällä kavereidensa kaa. Mä istun kotona ja haluan nukuun. Pakoon tästä painajaisesta.

Ei se kuva sit loppujen lopuks kovin hieno ollukaa. Otin siitä kuvan, et saan sen nettiin. Kaikkien nähtäville. Mä muokkasin sitä eka. Melkein samalla värillä kuin se tausta piilotin siihe yläkulmaan sanat:
”My murder number one.”


hieman tästä tuli pitkä! toi ei oikee tykänny mun kappale! tä ei oikee tykänny siit et tungin välejä kappaleiden alkuu nii pitää heittää kokonaa tyhjä rivi sit.......... hupsis.
PS. randomtieto kursiivilla kirjotettu Ei muistuttaa hyvin paljon Bi. ku selaan tätä, luen koko ajan kaikki ei:t bi:nä XD



part two.
mä siivosin tässä viikolla laatikoitani. löyty melko paljon kaikkia vanhoja meikkejä. niit oli viel jäljel purkeissaa mut en viittiny käyttää niit enää JOTEN. etin jostai ison paperin (joku A2 ehkä?) ja piirsin siihen kasvot. kuinka meikkillä saa kasvoista kauniimman. yhtä kauniin kuin mun piirrustuksen. Beauty of make-up.



part three
iLIKE
Hangry and Angry - Angelia