Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

17.5.2014

Kakulla naamaan



Lueskelin tossa taas Suvin ja Hennan leivontablogia, ja teki mieli kokeilla tätä yhtä porkkanakakkua. En oo ikinä leiponu porkkanakakkua, joten annoin asian olla ja jäädä hautumaan päähän. Sitten oma sisko kirjotti facebookissa, että kakku on todellakin otsikkonsa veroinen. Joten eikai siinä muukaan auttanut, ku alottaa leivonta hiljasena työpäivänä. Mun työkuvaan kahvilassa kuuluu kaikenlainen homma: muun muassa lounaan ja kahvitauon järjestäminen koko työporukalle. Joten on ihan ok leipoa töissä :)

Ekana hommana oli kääntää kaikki ainekset englanniks, että sain kirjotettua jotenki ymmärrettävän ostoslistan tilaajalle. Hauskaa oli, kun en tienny mitä vaniljaesanssi on ees suomeks. Lähes kaikki ainekset sain käsiini kuitenkin: pekaanipähkinät korvattiin hasselpähkinöillä, pekaanipähkinöitä kun ei tuo meidän lähikauppa tarjoa valitettavasti.

Sain taikinan tehtyä ja kakun uuniin. Kakku jäähtymään ja kuorrutetta tekeemään. Lopulta kakku oli valmis ja ihan nättikin! Ja kakku oli hyväääääääää :))) Odotin työkavereiden mielipiteitä: oli oikein pätevä kakku, erityisesti kuorrutetta kehuttiin ja jopa kotivaimohippikokki-Johannes tykkäs kakusta, joten voit olla ylpee :D

Outin kakku

13.5.2014

Hyvää aamiaista!

Asun tällä hetkellä 12 ihmisen kanssa. Meitä on kuudesta eri maasta. Ollaan kaikki kulttuurillisesti hiukan erilaisia ja ollaan totuttu erilaisiin tapoihin. Missään muussa sitä ei huomaa niin hyvin kuin aamupalapöydässä. Nyt kerron oman kokemukseni mukaan, mitä eri maissa syödään aamiaisella.

Suomi: Muroja ja jugurttia
Liettua: Muroja ja vitamiineja
Islanti: Kaakao pillimehupurkista ja kahvia
Tanska: Jotain ihan ihme hamppuruokia ja purjoa
Ukraina: Ei syödä aamupalaa tai otetaan banaani mukaan autoon
Ranska: Kahvia ja pullaa

Siitä sitten pohtimaan, että pitäiskö kokeilla esim. ukrainalaista aamupalateemaviikkoa tai islantilaista superaamiaista

HYVÄÄ MOITA!

7.4.2014

Like we say in Iceland: lengi getur vont versnað.

AAAAIIIIII!I!!!!!! Se kenen idea oli tehdä kertaannosriisinkeittopusseja saa multa turpaan heti kun mun käden palovammaan ei enää satu niin paljon. Elikkäs pieni outi tuli töistä ja ei tienny yhtään että mitä pitäis tehdä, joten päätin tehdä kaikkea. Ruuaksi ajattelin kanaa ja riisiä ja vihanneksia. Avasin mun hämmentävän pienen riisipaketin ja huomasin että NÄÄ ON PUSSISSA!!!!!! Eikai se ihan hirveesti haittaa. Pistin veden kiehuun ja olin sillai valmiina, että kohta riisit on valmiina ja sit ruokaa. Aloin paistaa vihanneksia pannulla. Ne oli valmiita ennen ku riisin vesi edes kiehu. Lol, lämmitin kanankin sitten pannulla. Vihdoin viimein riisi oli valmis!!

En oikeen ymmärrä miten noiden pussien kans tulis toimia. Onko ne tarkotettu sitä varten, että yhdessä pussissa on desi jotain idioottia varten, joka ei osaa mitata vai onko se jotenki helppo nostaa kattilasta ja pistää lautaselle niinku siinä mainoksessa. Vastaus on vaihtoehto a. Ekakskin en tajunnu miten se pussi pitää nostaa sieltä kattilasta. Nostin haarukalla. En saanu oikee mistään kiinni. Sitä pussia ei myöskään voinu pistää suorilta lautaselle kun se valutti vettä. Valutin sitä hetken siinä kattilan päällä, kunnes se pussi repes, ne riisit putos kattilaan ja kattilan vesi lensi mun kädelle. Saatoin opettaa sillä hetkellä muutaman suomalaisen vakiosanan islantilaisille.

Lopputulos: valutin kylmää vettä käden päälle lavuaarin vieressä. Söin samalla ruokaa yhdellä kädellä. Ja otin välill kuvia ittestäni. Kaiken lisäks siinä pussissa on aivan hirveesti riisiä tälläselle pikkuOutille.

Kuva meidän tiskialtaasta.


Linnut Islannissa on menny sekasin. Tai meidän pihan kymmenen puuta on ku ikaalisten noname, ainoo baari kaupungissa.


6.4.2014

My name is Audi, Audi Kekkonen

Eilen en ehtinyt kirjottaan blogia. Olin kotona hereillä ensin aamulla 45min ennen kun lähdin töihin ja töiden jälkeen puoli tuntia ennen kun lähdin hotellille. Joten tänään sitten! Ja kaikki te siellä Suomesssa ootte muutenkin jo nukkumassa, niin pääsette lukemaan vasta huomisen puolella.
 Tärkeä tiedotus: mun pomo kutsuu mua nimellä Audi. Eikä aio muuttaa sitä, koska kuulemma Outi ja Audi lausutaan islannissa samalla lailla.

Lady Night at Hotel Höfn.
Mentiin paikalle Jonnan ja Sonjan kanssa. Eka mielikuva paikalle pääsemisestä oli: "kyl huomaa, että on Lady Night: autot on sen verran huonosti parkkeerattu". Ihan totta, joka rivissä oli vähintään yks auto pysäköity ihan viivojen päälle. Me ei loppujen lopuks ees saatu meidän hienoo maasturia sinne vaan vietiin tienviereen vähän kauemmas.

Paikallaan pysyvä malli

Sisälle mennessä maksettiin ja piti kirjottaa oma nimi paperinpalalle ja jotain hyvää itsestä. Kirjotin Outi, I'm super courageous. Hetken jo harkittiin sen respamiehen kanssa, että jos kirjotan suomeks, niin ainakin ois hauskaa :D Sen jälkeen käytiin hakemassa lasit sangriaa ja lähdettiin yläkertaan.

Sangriaa, outin lahja ja hieno vihreä laukku


Yläkerrassa oli ruokaa, ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Oli patonkia, sipulirenkaita, piirakkaa, katkarapuja, tapaspääruoka, kahvia ja suklaamoussea mansikoilla. Tämän kaiken syömisen viihdykkeenä oli useita muotinäytöksiä, joista mulla on huonoja kuvia, koska ne mallit ei pysyny hetkeekään paikallaan. Ruoka tosin pysy hyvin paikallaan.

Katkaravun tuhoaminen

Oli myös arpajaiset, jota varten ne nimilaput oli kirjotettu. Kaikki juonto-osuudet sisälsi suuret määrät islanninkielisiä vitsejä, jotia en tajunnut. Kaikki vaan nauro. Ehkä ne heitti ihan avoimesti läppää siitä muijasta, joka istu keittiön oven vieressä ja jolla oli oranssia huulipunaa. Ne arpo ilmeisesti jonkinlaisia kauneustuotteita ja matkailuun liittyviä lahjakortteja. Mullahan siis ei ihan oikeesti ollu mitään käsitystä mitä ne puhu - kunnes ne sano "super courageous, Outi". Sillon hyvin hämmentyneenä menin lavalle hakemaan pienen paketin, jossa oli lahjakortti hotelliin. Ihanaa, että sain lahjan, mutta en mä taida ihan totta mennä 3tähden hotelliin ikinä :D

Outin voittama hotelli lahjakortti. Ja koru catalogue < 3
Siellä oli esillä ja myynnissä koruja. Uskomattoman kauniita koruja. Korusuunnittelija Ingi Bjarnason on saanut vangittua Islannin ainutlaatuisen ja uskomattoman luonnon korujen muotoon. Siis aivan upeita koruja. Jos mä jonkun kalliimman matkamuiston täältä ostan, aion ostaa jonkun Sign:in korun. Ihan uskomatonta mun mielestä, että jonkun maan luonto on niinkun niiiiiin täydelliesti esillä yhdessä ainoassa korussa. Kurkatkaa.

Funny fact: siellä oli myynnissä myös Iittalan lasia :) < 3 Oli mariskoolia ja kastehelmee. Tuli ihanan kotoisa olo. Varsinkin ku olin juuri aiemmin kertonut, että Suomi on tunnettu taitavista muotoilijoista ja designista. Ja rock-musiikista.

Ruokaa
Illan jälkeen oltiin lähdössä takaisin Reynivelliriin ja tavattiin Sonjan kaveri matkalla autolle. Lähdettiin heittämään tätä tyttöä joihinkin juhliin. Kierrettiin kortteli ympäri ja jätettiin se tyttö siihen. Ihan totta! Me ajettiin kortteli ympäri autolla ja siihen talolle johon se jätettiin, oli meidän autolta ehkä 100m. SATA METRIÄ. voi kristus. Höfn on niin pieni paikka, että siellä ei kenenlläkään edes pitäis olla autoa. Kaikkialle on alle pari kilometriä. Voihan kökkö.

< 3

4.2.2012

Kultainen aurinko

Koska loma on jees, ja Punavuoren jossain koulussa sattui oleen avoimet ovet, mä ja äiti päätettiin käydä poikkee Eetun jakunompelukoulussa :D
Matka alko nätisti, kun ikkuna oli jäätynyt. Plus talviaurinko on ihana ♥__♥ Eilenki joku sai kestää, kun revin kädestä ja osottelin iltataivaalle punasta aurinkoo ja huudahtelin ihastuneena.

Kultanen ja punanen aurinko on kaikkein kauneimmat. Harmi ettei se kulta tallennu kameralle yhtä kauniisti. Mutta te tiedätte miltä se näyttää, kun huone täyttyy kullanhohdosta kylmänä talvisena aamuna, kun aurinko pitkän ja masentavan joulu- tammikuun jälkeen näyttäytyy jälleen.

Tässä tää Eetu nyt sitten on. Ja jakkukangas jonka saumalle se jossain vaihees kiros kahdella kielellä. Äidin onneks me satuttii just sillon olee kiertää kokkipuolta ja maistelemassa lohivoileipiä, friteeraattuja banaaneja, munakokkelia, jotain fetapiirakkaa ja pikkuleipiä. Tässä vähän kuvia kondiittori puolen 3vuoden opiskelijoiden taiteiluista o/

Pelkästään tän takia mä voisin hakee kondiittoriks.

Pure sugar. Wait, what? No plastic?

Sitten käytiin myös kattomassa modistien ja vaatetusihmisten muotinäytös. Eetu oli tehnyt sinne yhen mekon, se oli mun mielest ihan älyttömän hieno! Semmonen harmaa-valkonen-upee. En kyl ottanu näytökses yhtään kuvia, mutta voitte halutessanne kysyä Eetulta kuvaa tai kuvausta kyseisestä vaatteesta. Eetu vaan ei tykänny näytökses mekosta, koska makko oli mittatilaustyönä toiselle henkilölle, ja mallilla ei teitenkään ollut samaa ruumiinrakennetta. Tässä tapauksessa: Eetu: SILLÄ MALLILLA EI OLLU HARTIOITAAAA!!!!!!! ARG!

Jeps se on paperia. Mutta MIKSEI MULLA OLE TOLLASTA VANHOJENTANSSIPUKUA???!!! yhy. Eetu kun esitteli noita töitä, niin sanoipa itsekkin, että jos olisi suunnitellut mulle vanhoihin pukua, se ois ollu jotain ton tyylistä. Ja Eetu ois ihan kiksessä suunnitellu sitä :D

Modistien tuotoksia. Eetu päätti että mä tulen tonne opiskelemaan modistiksi. Just, muotinäytöksen jälkeen en ollu niinkään varma, en tykänny oikee niistä hatuista. Ei pahalla, mut ne oli....hattuja.....sellasia....Tollasia ku noi tos taustalla. Mummelit tykkää -hattuja :'D Tän kuvasin koska tosta tuli jotenkin mieleen 30 Seconds to Marsin video. Ja video on kiva, sensuroiti koska youtube ei tue muuta. (ja nyt ku katon tota videoo uudestaa, nii siin on erilaiset pupunkorvat, mut tuli vaan mieleen o/ Ja ah....*sensurointi* )
Ja tajusinpas vasta nyt, miks toi vaaleenpunan hattu tossa vasemmalla, jota en sit jaksanu kuvata, näytti tutulta. Koska se näyttää Cielin hatulta Kuroshitsujista.

Kävimme myös syömässä ja yllättäen kun istuttiin siinä Moona sattui istumaan viereiseen pöytään ^^ Oli ihana nähdä. En ollu musitanu tarkallee missä koulusa Moona on, mut ajattelin et se saattaa olla kyseinen Punavuoren koulu, koska siellä oli se sisustus joku ja vaatetus joku, mistä Moona oli puhunu ^^ JA TITTITIDII!! Löysimme toisemme :3

Ja ennen kotimatkaa käytiin ostamassa mulle vanhojentanssimeikkejä, unohdettiin ostaa käsikoru. Sit ku sekin löytyy niin asu on valmis!

22.10.2011

Lapsi tuli käymään kotona.

Moi mä oon käyny treellä o/ pariinkin kertaan tässä >:D Ja koska oon vähä saamaton laiska, en jaksanut jostain kumman syystä viimeviikolla kirjottaa mitään. Joten nyt saatte kuunnella oikeen paljon juttua, kun oon ollu treellä.

Day one.

Eka oli 15.10. Heräsin aikasin aamulla ja päätin lähtee aikasemmalla bussilla treelle millä olin ajatellu alunperin. Joten siis mun oli ihan pakko vaan odottaa ja shoppailla kaupoilla.(ja siltikään en sillon tainnu ostaa yhtään mitään x____D )

Mutta kuitenkin, mun shoppailu pääty siihen, että menin mäkkäriin aamupalalle x_____D Ja just sillon kaveri, Dille, sattui soittamaan, että moi Outi, missäs oot? -Mäkkärissähän minä o/ Tuun kohta sinne xD

Seuraavaks sitten Dillen ja sen muutamien kavereiden luo JC:hen kattoon ku ne shoppas. Ite en uskaltanu ostaa mitään ^^' Sieltä siirryttiin siihen random uuteen kenkäkauppaan mikä Koskikeskukseen on tullu. Mikä sen nimi nyt ikinä onkaan. Ja sitten kaveri Allu soitti ja sano että moi Outi, missäs oot? -Täällä mäkkäriä vastapäätä, moi. (taisin sillonki ajatella vaan ruokaa :''D )

Odottelin siis Allua, ja sen kaveria Saaraa siin kenkäkaupan edes (edelleen katse suunnattuna mäkkäriin.. ehkä.) Ja tällöin mun ohi käveli kolme Ikaalilaista. Moikkasin niitä ja juteltiin hetki. Allu ja Saara löysi meidät sitten siittä, ja mentiin Dillen kavereiden luo sinne kenkäkauppaan. Löydettiin semmoset tosi siistit kengät, kaikki meistä tykkäs niist :D Eli ei siis mikään huono saavutus.
Tuubitoppi & kasetti paita

Seuraavana vuorossa Radio Kirppis. Jeejee mentiin sinne, kierrettiin sitä. Ostin 2 paitaa. Makso yhteensä huikeat 3,50€ Kun oltiin siel kello tuli 3, jollon kirppis menis kii, joten IIIIIIIIIIKK!!!!! valot meni pois :< Eka koko paikasta, ja sit osa niist meni uudelleen päälle. Huh, onneks. Koska Allu roikku mun kädessä, ja Saara roikku Allun kädessä X_____D ♥ Voi niitä, onneks MINÄ urhea olin siellä ja pelastin kaikki varmalta kuolemalta o/

Sitten to the Lidl ostaan ruokaa. Kun lähdettiin sielt Radio Kirppikselt Dille kysy, et missähän päin se Lidl on. Mä sanoin, että SUORAAN ETEENPÄIN!!!!! OON URHEE; PELASTAN TEIDÄT TAAS!!!
Allu: Lol Outi, noiden kerrostalojen läpi vai?
Outi: TIETENKIN! NINJA HYPYILLÄ KATTOJEN POIKKI!!!
Dille: just............. o.o...... Must tuntuu, et se on tuolla päin..... No jos mennään eka tätä tietä?
Kaikki siis lähti käveleen sinne. Yks kortteli vasemmalle, ja ylöspäin.
Dille: Mä en yhtään tiä missä se sit on... Se on jossain.
Joku, en muista kuka: Lol Dille, se on tossa. *osoittaa eteenpäin*
HUPSIS

Ei se välttämättä ihan noin menny, mut suunnillee, jotain sinne päin ainakin...... Ja jossain välissä minä ja Allu ja Saara puhuttii jostain siinä olevasta seksikaupasta. Ja Lidlissä Allu kikatteli sit itteksee, et Hih.... Ostan keksejä... seksejä... Voisin ostaa suklaakeksejä... suklaaseksejä... HIH Voikeksi... voiseksi... ! ! ! ! HAAAAHAAAAA!!! SAARA JA OUTI, ARVAKKAA MITÄ MÄ KEKSIN???!!!!!! ♥ Ja tässä vaiheessa olin nähnyt 4 Ikaalilaista lisää.

Sitten Dille kavereineen lähti kotia kohti, minä Allu ja Saara jatkettiin Heseen. ASD. Itse en ostanut mitään sieltä *ylpee* koska kävinhän jo mäkkäris... Istuimme sinne syömään ruokia. Katottiin Allun puhelimesta kaikkia kuvia mitä se oli ladannu koneelta. Siis kaikkia jiiru- ja animekuvia. Sit se yritti muistaa kaikkien nimet, mut ei pystyny :P Sitten Saara osti pirtelön. Sitten katottii vähä lisää jiiruja Allun puhelimella. Tällä kertaa muodossa The Gazette - Suicide Circus ja Vortex. Ja tähän  mennessä olimme viettäneet hesessä yhteensä ehkä 2h joten oli aika siirtyä seuraavaan ruokapaikkaan.

ei traconista mitään :<
No okei, kyl mä ensi kävin ostaan Sokokselta uusimman Japan popin, mis ajattelin et ois Traconista jotain, mutta ei sitten. >.< Huono lehti :< Joten siis nyt menimme hakemaan mulle iltapalaa Subwaysta :______D Ja sit mentiin koskikeskukseen takas istuskelee hetkeks. Tässä vaiheessa näin viimesen ikaalilaisen siltä päivältä. Mä näin enempi ikaalilaisia treella, ku kaisa näki ikaalilaisia ikaalisis. Lol o/

Sitten Allun ja Saaran piti lähtee. Ja mun pitäis vielä tunti odottaa yksin isossa pimeessä pelottavassa kaupungissa. O_O Ennen siis kun mun kyyti tulis. JOTEN MUA PELOTTI O_O huihui.

Mutta onneksi kyyti olikin ajoissa ja pääsin jo puolentunnin Japan popin lukemisen jälkeen lähteen kotiiiin. Autossa kuunneltiin koko matka Eskan kans Harry Potter and the Philospoher's Stone kuuntelukirjana englanniks >:D ihana kotimatka :3
 
 PS. ei löydetty Allun kans minttukahvia mistään :<
Day two.

Seuraavana päivänä 16.10. Lähdettiin perheen kans treelle. Ensi sinne samaan kenkäkauppaan, mis oltiin edellisenä päivänä käyty Dillen ja Allun kans. Meidän piti ostaa mm. kaikille uudet kengät joten sinne ---->

Katteltiin Kaisan kans kenkiä siel, ja löydettiin 3 kivat kengät. Ekat oli ne mitä oltiin Allun ja Dillen kans katottu. Kun aloin kattelee niit kokoja, että jeejee onpas söpöt remmi-niitti-saappaat-hiukan-maihareita-muistuttavat-kengät tajusin et morjes, näitä kokoja on suunnillee 32-37 MITÄ???!!!! MISTÄ LÄHTIEN LAPSILLE ON TEHTY TOMMOSIA KENKIÄ???!!! MISSÄ ON NE KAIKKI VAALEENPUNASET PONIKENGÄT JA HÄMÄHÄKKIMIES TOSSUT???? asdasdasd...valivalivali...lapsuus....menetetty....asd.asd.....vali....ini.....

Ihan söpöthän nuo on, eikö?
No tungin sitten asiallisesti jalkaani 36koon kengät, älkää kysykö miten. Ne oli viel ihan semi hyvät jalas lol X______D Ja äite tuli sit kattoo millasia kenkiä oli löydetty, joten esiteltiin, koska äidin rahapussi. Äiti tykkäs eniten niistä lastenkengistä :'''D Ja nyt kun jäljelle jäi vaan 2hienot kengät, ja Kaisa otti niistä toiset, mun ei ollu hirveen vaikee päättää :'''D pitää vaan toivoo, et pysyn jäällä pystyssä nois korois o/

Sitten lähdettiin ettiin parkkipaikkaa Tamperetalon edestä. Mentiin siis kattomaan Stagen musikaali, Poissa silmistä.

Kun päästiin lähemmäs tungosta ja sisätiloihin alettiin Kaisan kans melkein itkeen ;_____; Missä on kaikki ninjat? Missä on kaikki Miku Hatsunet? Mis on kaikki siistit jiirut? Mis on kaikki ärsyttävät pikkuernut? Mis on kaikki värikkäät vaatteet, ja erikoiset asut? Mis on kamerat, ja iloset ihmiset? Miks Aaro ei oo narikas??? Narikka ei toiminu :< Ois toiminu, jos Aaro ois ollu siel :< Ois ollu söpömpää jos ois ollu jiiruja. Ois ollu hyvä sääkin jos ois ollu cosseja tamperetalos, mutta ei. (Viimeks siis tamperetalos ollu sillon ku oli Tracon V ja Tracon VI)

Mutta me selvittiin. Mentiin ettiin ne paikat ja istuttiin sinne. Ja ONNEKS meidän edes oli yks tyttö jol oli vaalee-pinkit hiukset. Muuten oisin alkanu itkee sitä pissiksien määrää. asd moi :''''''D Sitten esitys alko. SILLÄ ETTÄ sinne eteen tuli 3 jätkää, jokka selitti sääntöjä. "Puhelimet pois, esityksen aikana ei saa käyttää salamaa, muuten saatte kuvata. MUTTA nyt on siis se viimeinen hetki ottaa kuvia salamalla. JOTEN kaikki OLEMME TÄSSÄ TEIDÄN KUVATTAVANNE, KÄYTTÄKÄÄ SALAMAA VIIMEISEN KERRAN <3333333 *pose* "

Sitten tuli väliaika. Ja mentii sinne ihme tasanteelle katteleen sitä mun maailman ihanimpaa paikkaa... Sitä valkokaakelista lasiseinästä mustanahkakalusteista kahvilaa. Ku kattlin sitä haikeena siinä, Kaisa kysy, et haluanko mä mennä sinne. Pysähdyin sekunniks, ja huusin MENNÄÄÄN!!!!! Ja revin Kaisan mun perässä, juostiin sinne kahvilaan istumaan ja kuunteleen taas The Gazette - Vortex Melkein itkin muistoista.

Sitten se esitys jatku taas. Ja sitten se loppu. Olihan se ihan jees, ja tosi siistii, et siin oli niin nuoria, jotka oli hyviä näytteleen ja uskalsi näytellä. Ja ne kolme jotka oli siin alussaki oli ihan mahtavia <3 Se taitoluisteluasu, se amorin nuoli, osu ja uppos, se sukat jalassa, lähtökuopissa, se nimikirjotusten jakaminen esityksen jälkeen. Sit siel oli yks mun tuttu, joka oli myös tosi hyvä laulaan ja tanssiin ja kaikkee. Tykkäsin sen hahmosta tosi paljo, se oli kiva. Se laulo ihanasti sen Tiktakin Miten onni korjataan? Ja se oli tykkäsin tykkäsin. Sitten lisäääääää: siel oli pasifisti-feministi-ateisti-jotainisti-jotainisti-JA-vegtetaristi hippityttö, se oli jees myös. " jos mä olisin norsu, mä haluaisin et sä pesisit mua." flirt ♥

Sitten mentiin syömään jeejee, ruokaa. Perhepäivä: ostoksille nopee, teatteriin, ravintolaan. Jeje. Sit ihkusti kotiin ja jtn. Se siitä SEURAAVA PÄIVÄ -------->


Day three.

22.10. Lähdettiin aamulla 10 treelle again. Tänään oli suunnitelmis, että mennään kattoon mulle vanhojen tanssi mekkoo. Meidän siis piti vaan mennä kattoon, minkälaisia on, että äiti tekis sitten mulle semmosen ite. Mentiin sitten Koskikeskukseen ja Leimuskaan. Koitin varmaan 10 eri mekkoo, tykästyin semmoseen et toisel olkapäällä oli röyhelöö, se oli kiva. Ja koitin niit miljoonaa mekkoo. Tuli kommentteja, että kiva on. Näyttää tosi hyvältä sun päällä. No toi helma on vähä liian iso sulle. Outi näyttää ihan hirveeltä. Sopii sun ihon väriin. No nyt ei oo ihan semmosta hymyä, ku pitäs olla. Prinsessa (pahalla tavalla :< )

Laukku nro 1, Spirit Store
Oltiin siis koitettu suunnilleen ne miljoona mekkoo, nii ihan viimesenä oli semmonen ihku musta, joka oli mun mielest tosi kiva. "Nyt on se hymy, että tosta mekosta tykkää!" Ne kehu sitä mulle (tietenki, halushan ne myydä sen) Lähdettiin kaupasta kuitenki tyhjin käsin, ja mentiin seuraavaan, jossa mä vähän vaa kattelin ympärilleni. Mentiin sit takasin sinne Leimuskaan, ja äiti osti mulle sen mekon. HUPSIS. Mut se oli kyl nätti.  (laittaisin kuvan, mutta jostain vammasesta syystä kuvittelen, et on sit siistimpää tansseis, ku en oo julkistanu mun mekkoo etukäteen)

Seuraavaks äiti lähti jonnekki hoitaan omia ostoksiaan ja mä ja vili kierrettiin vaatekauppoja. asd mä hoin sille koko ajan, et sanoo mulle heti ku ei jaksa juosta mun peräs niis, nii mennää johki muualle. Ainoo mistä se sit valitti oli se, et hoin sille koko ajan tota X'D ♥

kynsilakkaa ja korvikset
Kierrettiin ensin Koskari aika perusteellisesti. JC:stä Vili osti semmosen mustan paidan. Se meni kassajonoon, ja mä seurasin mukana. Aloin sit kattelee siinä jotain kynsilakkoja, ja päätin et ostan yhen niist. Annoin Vilille rahan, et se sais maksaa sen samalla. Sit ku Vili meni maksaa, se myyjä sano vaa et, "pääsee poika lakkailee kynsiää" X________D hohohoho

Sit taidettiin mennä käymään Putkassa >:D HOHOHO Ensi katteltii hetki niit tatuointi kuva kansioita mitä siinä oli. JA mä NIIIIIN en tajua sitä minkä takia joku haluu ottaa piirrustuksen alastomasta naiseta ihoonsa -.- ei ne taida saada muuten, nii pakko sitä sitten kattella, kun --

Niin siis. Vili kyseli hiukan tatuointi aikaa siitä siis. Sen piti parannella yhtä vanhempaa. Se tatuoija sano, et tuol on niit peruutus aikoja, nii saat varmaa tän vuoden puolelle ajan. Ihan hyvä sinänsä o/ Munki pitää varmaan mennä varaan se synttäritatuointi aika jouluna varmaan jo x______D Se sai ajan sit jo ens viikolle, ihan hyvin sanon minä.

Sit meil oli hirvee ettiminen, ku Vili halus ostaa nahkatakin, ja ei tiedetty mis ois Nahka Albert ja kappas kummaa, sitä ei sit edes löydy treeltä MOI. Oltiin siis lähdetty vaa kävelee siit Putkalta hämeenkadulle päin, ku Vili yhtäkkiä sanoo et, Outi, kato mitä tos lukee. Mä kattelen siinä sitä Hotel Ilveksen mainosta, ja mietin et näkeekö se jossain nyt silti jonku Nahka Albertin mainoksen. EI OUTI! Sä katot ihan väärään suuntaan, kato tonne! - Hiphop house? - Ei tyhmä x____D - nahkatakkeja? NAHKATAKKEJA??? TONNE ---------->

Sielt löyty sit munkin mielest ihan toooosi siisti nahkatakki o/ tykkäsin siitä jeejee. Ja oli kuulemma halpa, mitä nyt nahkatavaroista tiedän x) mun mielest se oli takiks kallis, mut ilmeisesti nahkaks halpa. Okay miten vaan, kiva se on. Sitten seuraavaks mä en oikeestaan halunnu kertoo Vilille mitä vielä etin, koska tiesin et se alkais nauraa/vinee mulle siitä: eli halusin ostaa tosen laukun. -LOL OUTI ET OO TOSISSAS, SÄ OSTIT JO YHEN!! - joo tiesin.....

täs tä nyt sit on.... Onko se kiva?? epäröi, mutisee......
Eli siis mentii Stockmanniin päin. Matkalla käytiin kattoon uus CyberShop. Ihan kivahan se on jotain tänne taas saada, Backstreet oliki vähä vammanen :P Mut niin sit mentiin sinne Stockmannille ja kattelin siel yhta laukkua, mikä oli hieno. (Pohjustukseksi siis, että mä halusin uuden koululaukku-kokoa olevan laukun. Mustaa nahkantapasta + niittejä, en ollu löytäny viel mistään mitään siedettävää edes) ja nyt löyty, yks joka makso 50€ asdasdasd. En tiä teistä, mut mun mielestä se oli kallis. :< Ja silti jotenkin, (Vilin painostuksesta lähinnä) päädyin ostaan sen.

JA NYT MULLA ON HIRVEE EPÄTOIVO SYSTEEMI KUN SE MAKSO NIIN PALJON. Mulle se oli kallis laukku :< Mut yritän parhaani mukaan psyykata itteeni, et kerran voin ostaa kalliin laukun, ja pitää sitä kauan, kun se oli niin kiva, ja sitten se sopii mun ihkuun foxtailiin, ja sitten oon ihkulove, ja kaikki tykkää musta, ja jos joskus en tykkääkää siitä enää, nii sit myyn sen ja saan ees vähä hyvitystä siitä. Plus kun katottiin muita laukkuja Stockalla, 50€ oli aika halpa. MUT SILTI! (saa yrittää psyykata mua lisää >.< )

Sitten nyt oli kaikki ostokset hoidettu, mentiin syömään yhdessä. Asdlol -tilanne tuli kun mä olin tilannu malesialaista kanaa, ja Vili tavallista kanaa. Mä en tykänny omastani hirveesti, se oli tulista :< sit ku oltiin syöty Vili sano, ettei sen maistunu oikeen miltään, sit käskin sen maistaa mun ruokaa, ja se tykkäs siitä. Ei tullu mielee sillon aluks sanoo, et ois esim voitu vaihtaa nii et molemmat ois tykänny? -ei. Hyvä Outi.

Mutta kuitenkin. Oli taaskin tosi kiva päivä. :3
i <3 u

24.9.2011

Kolmea eri suklaata ja Girugameshin Fall tour

Mä oon vältelly ruoka aihetta täs blogis suhteellisen paljon, koska osaan kokata aika mielettömän hyvin! Mä teen ihan älyttömän hyvää suklaakakkua, ja oon ykkönen tekee nuudeleita! Elisiis toisinsanoen, poltan vedenkin pohjaan. Mutta koska leivostaikinat (oli sitten kakkuun tai piirakkaan) on suunnilleen samanlaisia, sovelsin sitten tätä ohjetta muffinsseihin. En ikinä yritä tehä täysin samanlaista ku ohjees lukee, muuten masennun, ku ei ne ikinä näytä samalta :<

Eli tän päiväseen ruokaan tarvitaan: (ja tä siis on periaattees 2x taikina alkuperäsesta, koska moi, tykkään tehä paljo ruokaa XDDDDD -----> lihon)

Muffinssit, 25kpl, käytä uunia noin 200 asteisena :P

Kaikki tarpeellinen ja tarpeeton
-4 kananmunaa
-3 dl sokeria
-2 dl maitoa
-2 dl sulaa margariinia
- 3 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl sokeria
 - 200 gr taloussuklaata

kuorrutus: 
- 1 dl kermaa
- 200 gr minttukonvehteja
-200 gr vaaleaa suklaata

Laita ensimmäisenä Girugameshin Fall tourin live cd-soittimeen. (voit muokata suhteellisen useita kohtia ohjeesta, tämän muunmuassa) Seuraavaksi laitat voin mikroon, ja sulatat sen. Samalla vaahdotat kananmunat ja sokerin kulhossa. Kun seos on ihanan kuohkeen näköstä lisää sekaan kaikki loput aineet. Sekota taaaaaaaas.... Ainii, kannattaa laittaa uuni btw päälle jossai vaihees.

Pienessä ajassa saa hyvin sotkettua
Tämän jälkeen huomaat, että hupsis, nyt jäi suklaat pilkkomatta. Jätät keitokset siihen ja pilkot suklaan nopeasti pieniksi palasiksi ja kaadat ne taikinaan. Tämän jälkeen sekoitat vielä vähän ja annostelet taikinan muffinssikulhoihin, mitkä tajuat kaivaa vasta tässä vaiheessa kaapista ja voilá kaikki uuniin ja odottele onnellisena. Siivoa kaikki mahdolliset sotkut mitkä olet aiheuttanut tähän mennessä, ja kun saat kaiken valmiiksi huomaat kuulevasi encoren jälkeisen fanien huutelun.

Voit rauhassas lähteä huoneesta odottamaan 15min, kun muffinssit ovat uunissa. Tosin mä käytin kiertoilmauunia, mut tuskimpa se tohon aikaan vaikuttaa mitenkään? Oon edellee THE suomen huippukokki!

Ja nyt 15min on mennyt ja muffinssit voi ottaa uunista, jos ne on edelleen raakoja sisältä (tunnge tikku ja kato, jääkö taikinaa siihen tikkuun...) niin suosittelen muffinssien jättämistä uuniin vielä hetkeksi. Jos ne toisaalta ovat täydellisen mustia, niin... noh... ei saa olla rasisti >:(

Elisiis, kun muffinssit ottaa uunista, nii ne saattaa olla vähän vammasen vaaleen värisiä (meillä edelleeen on se kiertoilmauuni :< kaikki on vähä valkosta ku sillä kokkailee :P ) MUTTA ONNEKSI siihen tulee aivan ihku kuorrutus päälle!

Ota kattila ja laita se liedelle, kaada siihen ½ dl kermaa, ja paloittele minttukonvehdit (oikeesti siis käytin pandan suklaata mis on semmonen minttumönjätahmeetäyte :'''''D elisiis minttusuklaata, mut ei mitään krokanttijuttua, mihin ton ois voinu sekottaa nii~ plus aluperäses reseptis luki konvehteja ----> sovellan.) Kun suklaa on sulanut, kaada sitä varovasti muffinssien päälle, koska SE SOTKEE!!

Tämän jälkeen pese kattila nopsaakkaan, ja laita takaisin liedelle, toista edellinen kohta paitsi lisää tällä kertaa valkosuklaata, ja tee sillä koristeluja muffinssien päälle oman maun mukaan! o/

Nyt odotetaan vain hetki (muffinssit mielellään hiukan viileässä paikassa, uunin päällä ei ole aivan ihanteellisin paikka) että kuorrute jäähtyy ja sen jälkeen syömäääääääääääääääään ---------------------->

Kun syötin näitä muille, mulle ainaki sanottii, et on hyvää namnam.... Mut must tuntuu, et ne sanoo niin, vaan miellyttääkseen mua :< oonko itsekriittinen? No oli ne ihan kivoja :)

Ja: TADAAAA!!!!! oonko jumala? oonko? oonko??
Ps. Part two:na tänne loppuun täysin aiheeseen liittymättä, EIKS OOKKI IHANAT NOI MUFFINSSIKIPOT??????????
Koska mä en ikinä leivo mitään muuta, ku muffinsseja, äiti päätti sit hankkia mulle tommoset, koska meidän yks muffinssipelti ei riitä ku teen paaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon ruokaa >:D
Joops, ei mul muuta. kiitti heippa, toivottavasti koitatte itsekin ja viel kivempi ois jos tykkäisitte myös :D

5.6.2011

Espanja 2.6.2011 torstai

Sää on kylmä ja sateisen oloinen, tällä hetkellä vettä vain tihkuttaa. Altaan vesi on lämmintä. Sen reunalla istuessa teki mieli vain kaatua veden kovalle pinnalle ja siitä läpi. Meren horisonttia ei erottanut tänäänkään. Minne vesi loppuu, jos sitä ei erota? Kuinka pitkälle voi nähdä? Ja nyt vaan selittelen tässä omiani, koska oon väsyny, heräsin aikasin, ja lagaan täydellisesti..

Kaheltatoista meidän piti luovuttaa meidän oma vuoritalo pois, siihen asti ajan tappamine oli tuskaa xP Ei ollu mitään tekemistä. Kiersin vaa ympäri taloo ja juttelin laulelin ittekseni . Kiersin pihaa viimesiä kertoja, ja tutkin muurahaisten niiiiiiiiiiiiiiin mullistavan mielenkiintosta elämää…… Sit vihdoin älyttii alkaa pelaa korteilla, ja ku eka peli sitten oli just loppumassa meidän piti lähtee. Ei ees sitä yhtä peliä voinu pelaa loppuu xP

No sit autoileen jeejee. Mentii taas käymää jossai kaupassa nopeeta ja sit tapettiin taas aikaa. Sit käytii syömäs Burger Kingis h y i , o k s e t t a a ! Ja sit vaan autoiltiin neljään asti et päästii jättään se auto pois. Ärsyttävää jos on lähtö myöhää, koska sit ei oikee koko päivänä voi tehä mitään. Ku ei oikeesti voi lähtee kiertää mihkää, ku ihan nii paljo aikaa ei oo, mut sit on liikaa aikaa vaan olemiseen.

Lentokentälle. Mä vihaan turvatarkastuksia. Mä oon vihannu niitä aina ja tuun myös vihaamaan. Mä vihaan kaikee tommosta yli turvallista systeemiä; eli siis ihmisiä jotka inisee jostai nii pienestä kuten esim. SUN KENGIS ON METALLIA!! OTA KENGÄT POIS!!! SIEL VOI OLLA ASE!!!! niin.. Ärsyttävää. Ja mulle ei ees valitettu siel kentäl oikeestaan xP Muuten ku sit siinä ku tyhjennettii kaikki taskut jne sille hihnalle. Kattelin et siin takana oli semmone roskis mis luki bottles, ja mulla oli juomapullo mukana niin ajattelin antaa sen sitte sille naiselle siinä tiskin takana, et laittais sen sinne roskii (joo siis nainen oli ihan henkilökuntaakin.) Sit ku olin ojentamas sitä pulloo sille naiselle nii johan murhaavasti mua katto. Sen ilme oli tyyliin ”MITÄ SÄ MULLE TOMMOSIA PULLOJA ANNAT?!?!?!? EKKÖ SÄ TIÄ ETTEI LENTOKONEESEEN SAA VIEDÄ MITÄÄN NESTEITÄ!?!?! MUKAAN LUKIEN KAIKKI MISTÄ ON VÄHÄNKIN MAHDOLLISUUS VALITTAA!!!!” No jos ei kerran kelpaa nii anna takas kyl mä sen lattiallekkin saan jätettyä xPPPPPPPPPPPP

Tarkastusten jälkeen sitten vaa tapettiin taas aikaa siinä jeejee. Ei ollu mitään tekemistä, eikä just sillä hetkellä satuttu spottaa penkkejä mistään niin istuttiin maahan sitten. Ei tsiiiiisus teidän kanssa.. Onko se nyt niin järkyttävää jos joku ihminen sattuu istuun lattialle?? Ja viel tommoses paikas mikä pidetään täydellisen siistinä?? Siis ou mai kaaaaaat menkää kotiinne inisee >.<

Ja pitkän odotuksen (ja valituksen) jälkeen päästiin vihdoin koneeseen. Whooo! muuten tosi kiva mut ei täälläkää hirveemmin tekemistä oo xPPPPP (Musta alkaa tuntuu et lähtöpäivän ärsytysprosentti on taivais xP) Mä oon lukenu kirjaa, oon yrittäny nukkua, tässä nyt kirjottelen, oon kattellu koneen telkkaria, oon tuijotellu ihmisiä. Ja tähän kaikkeen on kulunut ruhtinaalliset 1h 50min. Ja onneks jäljellä ei oo enää ku suunnillee 3h. . . . . . . . . . . . . . . . . hohhoh. Ja ton lisäks toiset 3h että ajellaan Helsingistä kotiin. JES! ! ! ! ! ! ! Mä toivon et keksin jotain järkevää tekemistä tähän…….. Voisin kattella Madventuresii nyt..

Loppujen lopuks kattelin Death Notee ja pelasin korttia. Lento matka loppu pikkuhiljaa, kun katteltiin kaunista punaista auringonlaskua. Autossa sitten kivasti edelleen olin hereillä. Käytiin syömässä siinä matkalla, ei tehny yhtään mieli syödä hyi xP Sitten kotona oltiin joskus 3-4 välillä.

Huhhuh. Ihan jees matka oli. En rakastunut Espanjaan, ihan kiva paikka se on, mut ei täydellinen mulle, et menisin sinne vielä. Päällimmäisenä jäi silti mieleen kissat (kun kirjottelin niistä tossa äsken x'D ) ja tippukiviluola ja upee talo, huono sänky (niskat kipeeeeet!) lämmin ilma ja meri.

30.5.2011

Espanja 29.5.2011 sunnuntai

Kuiva ympäristö
Aamun oli ihana!! ^^ Heräsin ja nousiin istuu sängylle. Avasin vaa ikkunan ja aaaaaaaa sitä näköalaa ja kaikkee!! oli ihanaa ^^ se ikkunaki oli ihana :’’’’’D Kaisa tuli mun luo sitten myös (se oli heränny jo aikasemmin, ja nyt se tuli takas sinne) ja juteltiin kaikkee mukavaa ^^
Sit mentiin yhdes ettii aamupalaa. Kaisa meni jo pihalle ku haluttiin syödä siel. OUTI TUUTKO SÄ??? joojoo oota mä etin jotai ruokaa! Tääl on jo!! oho..

Isi ja äiti oli kattanu aamupala pöydän tohon pihalle. Siin oli kaikkee ihahaa ruokaa!! :3 tuitui syöminen on kivaa jos ruoka on hyvää :3 ja täs tapaukses oli loistavaa!  >:D  Me syötiin appelsiineja, jotai valkosia pullasysteemejä mitä mä halusin >:D oli syöny niitä viimekski ku olin espanjas :3, kananmunia, vesimeloonia, kahvia, ananasmehua, keksejä, jotai hassuja suklaa voitaikina leivoksia, kaakaoo ja päärynöitä. Me syötiin ihan sairaasti ja oli aivan ihanaa!! :D

Sit ku olin syöny, etin läppärin ja aloin kirjottelee. Otin mukillisen kahvia tähän viereen. En enää ikinä juo suomalaista kahvia :P se on pahaa vaikka sinne laittais maitoo ja sokeria, tä kahvi on mustana ihan sairaan hyvää ja pehmeen makusta! :3 Toisin ku se ananasmehu mitä halusin ostaa :’’D Ku eka maistoin sitä se oli tosi hyvää ja maistu oikeesti ananakselta, mut sit ku join sitä aamupalalla aloin maistaa pesuaineen siinä niin en sit edes juonu loppuun X’’’’D
Auto ja kukkia

Sitten tehtiin pieni tutkimusmatka siihen vuorelle mis meidän talo oli. Koska siinä oli niin mäkistä, ja mun kunto on huippu-urheilija –luokkaa ja ahkeruus jumala –tasoa, kävin vaan sen yhen mäen alhaalla kattomassa niitä kukkia ja sit menin takas ku muut jäi viel :’D

Sen jälkeen kohti kaupunkia taas. Käytiin tutkimassa meren ranta >:D hohhohohooo!! Oli kivaa. Ne kivet siinä rannalla oli hioutunu ihan tasasiks, niin heiteltiin leipiä siinä ja kahlailtiin. Mä menin vähä syvemmälle kahlaan mul oli minishortsit jalas nii morjes ku tuli vähä isompi aalto niin mä olin vyötäröön asti märkä X’’’’’D hupsis. Pelastin myös Miljan ja mun kengät nousuvedeltä! Aloin vaa kattoo et heiii… mihin mun toinen kenkä meni?? Sit juoksin siel kivasti niiden kenkien peräs rantaa pitkin X’’’D Ja kun lähettiin rannalta, lähettii isin kans kävelee sitä rantaa pitki. Se hiekka on semmosta tumman harmaata nii moi, me juostiin ihan täysiä autolle sitte X’’’D Ja viel joidenki kivojen ohdakkeiden läpi :’’’’D ei ollu ihan paras idea :’’D
Mun huippukuvaajan taidot

Haluttiin käydä kahvilla jossain, päädyttiin jätskille yhteen kivaan kahvilaan. Käytiin myös ostamas mansikoita ja kirsikoita. Ja sit ajateltii et käydään kaupas ostamas ruokaa ja mennään kotii grillaa. Ja kuinkas kävikää.. Täällä on semmone onglma ku siesta. Eli siis kaikki kaupat oli kii. Tän lisäks koska sunnuntai, niin tuskin edes aukee mitkää enää sen jälkee. Oltiin ensi käyty kurkkimassa Velez-Malagassa ja nyt mentiin sitten ettii kauppaa toiseen suuntaan rantaa pitkin Nerjaan. Eipä löytyny muuta ku yks nettikahvila, eikä yhtään parkkipaikkaa joten paipai blogipäivitykset >.< yhy. Pitää odotella viel lisää.

Takasin Torrexissa, yritettiin Kaisan kans päästä kerrostaloalueella murtautuu jonku nettiin >:D mut ei päästy :< Eikä ehitty ettimään pidempää, ku mentiin sitten syömään. Ja nyt tässä kivasti istuskelen Restaurant Romessa ja odottelen ruokaani: jotain kokin erikois keittoo :’D en tiä mitä saan :’’’D Ja nyt ainaki on suunnitelmis, että mennään ruoan jälkee kattoo jos se yks ruokakauppa ois vahingoks auki taas et päästäs ostaa ruokaa.

Innokas ruokailija
Hyvää päivää tässä taas kirjottelen: Mä sain oikein jännittävää ruokaa. Sen nimi on suomeks simpukka keitto. YÄÄÄÄÄ!!! X’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’D loistavaa!!!! Mä en oo ikinä syöny simpukoita, koska ne näyttää nii ällöiltä hyi :’’D ja nyt tilasin sitte simpukka keittoo X’D Olin ihan innoissani. Muut oli nössöilly ja tilannu jotai pihviä, ja lasangee mut mä tilasin simpukoita >:D Okei makuarvio: maistuu kalalta, pystyy syömään, jos ei tutki hirveesti mitä suuhunsa laittaa :’’’D Ku olin syöny tarpeeks, aloin tutkii niitä simpukoiden sisälmyisiä >:D onneks vasta jälkeen, en muute ois varmaa pystyny syömää :’’’D

Ku oltiin lähös, se tarjoilija tuli siihen ja anto laskun ja kyseli kauheen huolissaan olinko mä varmasti tykänny mun ruuasta :3 vähä sulonen! Muilta se ei kyselly >:D hoho olin sen lemppari ku olin uskaltanu tilata jotai random ruokaa. Sit se tarjoilija toi meille semmoset ihan pienet vadelma drinksut :3 aw. Oli vähän makeeta, mut joo se oli kans kauheen kivaa :D Ja sitten kun käveltii ravintolasta ulos nii mä menin Eliaksen ja Kaisan jälkee, nii sit vasta se tarjoilija tuli huutaa (pelkästää mulle tietenkin) byebyeee!!!<33 AW! ihana tarjoilija ^^

Sit niinku vähä ajateltiinkin, kaupat ei auennu enää, joten kotiin takas. Käytii tutkii jotai kaupunkia autolla nopee ja kotona sitten uimaan heti taas >:D jeejee :3 Vietettiin periaattees koko loppu päivä siinä altaalla sitten ^^ Katteltii ku aurinko laski jne ”katsellaan tääääähhhtttiiiääääää!” ”mä kävelen ja kävelen ja kävelen ja kävelen ja kävelen…. huiiiiiii nyt mä hukun.”

Täällä on illalla joku ihme eläin aina meluamas >.< Se kuulostaa vähä sammakolta, mut tuskimpa sammakosta lähtee nii iso ääni. Se kuulu jo eilen illalla ja taaaas se häiri mun nukkumista >.< Se voi olla joku lintu, mut miks se ois toisena iltana peräkkäi tasan samas paikas meluamas? nih. en kyl sit tiä. Joku ehdotti et se ois joku häkkipapukaija, jolle tulee yöllä tylsää. En tiä. Joku friikki se on.

24.3.2011

sorry i don't speak finnish

HI! it's me here :D we had two girls from estonia to visited our place this week. and because i tell you about them, and they can't speak finnish so i write this in english too! my english seems to suck perfectly. but as karin and krissu said: it doesn't matter what you say if we just can understand it :) so enjoy.

day one.


hi tuesday. we had guest from palamuse estonia. the doorbell rang, i went to open, there were standing two girls with dark hair. at the moment i opened the door i heard the words
'hanipuppelii mä tulin kotiiiiin!!! (honey boney i came home!!) there were karin and krissu. karins last name is hihi. i love it :D so we ended up inside with all the stuff. outi bit bothered here hi trying to be funny, everyones laughing feeling myself stupid.

then introducing the home. here's room of elias and then kaisa's and milja's and ours and outi's room is here and here's this and there's that.
oh your house is so clean! oh thank you, then shall we go to the kitchen and eat something! here's pancakes have you ever eaten them? oh dear are you full already? well take more food anyway :D

hello, have you finished? heh. were watching television here, come too. what kind of programmes do you watch? hardly any? oh. this is project runway. i like this. they have to make new dresses from old clothes. i stammered.


day two.

good morning! how are you already woken up? sleep well anyway? good.. heh.. i'll go now bye.

girls had woken up before 6 o’clock just for nothing, couldun’t sleep anymore. if i understood right what they said :D i left for school and sport class and everyone else left home eat some breakfeast. So next time i met them was on my lunch break. i introtuced them to my class mates. o
uti, who are they? where are they from? where does they stay? and why? where did you say they were came from? outii.. yeah :D i answered the questions and then we were leaving outdoors again :D

their morning had went well, they had been in sisters’ and brother’s classes, and they seemed to like it :) good. Then first lesson in high school. germany!
oh god we just talked we could speak anything but germany!! oh XD well.. meybe they liked to be in my class after all because they could drink coffee with us :)

they had had problems with coffee anyway XD karin doesn’t like to drink coffee without sugar so they had made a plan. Krissu would drink her own coffee first and then they’d switch the cups. problem solved.

Yay! Then finally we could leave for home from that terrible germany lesson and that scary teacher. While we were going upstairs they met some of their friends. Yay ^^ girls had been asking if they could meet anniina and emppu here. And just before going home they met each others :)

while we walked home we talked about everything. differences between ikaalinen and palamuse. and what are those little cars which are driven by youth? oh how cold is here! and the snow or rain, hard to say witch one, will make us so wet! and how did you outi had sports outdoor at 8 o’clock!

home we ate again. I think it’s finnish tradition to ask
guests eat all the time. After dinner we went play guitar hero. omg this isn’t going really well XDD NO, NO, you’re doing great! XD

i had playing lesson in the evening, others went bowling. obviously they had much fun. :) when they arrived home the first reaction was:
HERE IS SMOKE!! Yeah.. i was told to put fire to the fireplace… dad started to bake sausage, karin and krissu were giggling :D they had brought some mustard from estonia, and mum and dad ate that, girls kept laughing. :D this mustard is good. someone heard this mustache is good. LAUGHING!!

day three.

hi! in the morning i went school again. karin and krissu went to tampere at 10 i guess. they had done lot of nice things! they visited tallipiha, kauppahalli, super market et cetera. and they told me about those huge pizzas they had been eating :D

and then ( <- nice that i keep repeating that.....) we went to the olo kolo. there we spent evening, in schedule we had games girls had planned, games we had planned, eating, singing, talking and spending time together. :) and now when we have sung, outi will tell us the game well
play! hmm so.. first. say your name CLEARLY!! and then tell us what kind of animal would you be and why. i'll go first. my name is outi and i'd love to be some kind of bird (because of some reasons) because i'd love to fly :) just a little later everyone else had told about themselves.. and now we all know each others names, but if you're can't remember them just call us the animals we said :'D

milja introduced next game, norwegian sock game :'D it's the weird one O_O and i'm always best when we play it :D i can stand
just stand streight and everyone else had to keep their balance if weird positions :'D then karin and kirssu had the next game :D we had to squeese our teams hans and look into other teams eyes and be the fastest!! my team lost reaaallly perfectly!!

karin and krissu had another game for us.
now we have kind of competition. there's goooood pirze to winer!! so make it well! we got sausages and.. oh nooooo!!!!! the one who takes most of mustard and is able to eat it all will be the winner!! i hate mustard anyways >.< hyyiii like it burns hyyyiiii even if i took so little hyyyiii it's too salty hyyiii. yummy :'D the winner ended up to be anniina. here's the prize we promised! rest of the mustard packet :'D yay

then we went eat. yay food. timing was great, after that mustard we tasted nothing :'D we eated and talked about funny things (i can't even remember what everything XD ) then i went to play piano, i had promised to karin and krissu that i'll practise playing piano when they could hear me. i didn't want to have a performance so they did anyway hear how i played :)

and then i had to accompany the songs we sang. at first i had to accompany with guitar when one else played piano. it's just that i don't really accompany with chords i just play on my on from the notes :'D so i was just a bit bad, poor, confused, pitiful and inept XD when our fist pianist left i was bushed in front of piano. gooosh that harmony of dissonance!! i almost palyd within rythm when i accompaned with common chord only :'D but they didn't complained, maybe just because i had told them i'd suck :'D

in the end of the wonderful evening we had drive to home. others stayed talking, but i dragged to the bed and fell asleep almost immediately. so i didn't hear some convercations , but i wouldn't matter.

day four.

we had time to talk this much in the morning:
oh good morning! did you sleep well? gooood. oh i have to leave in five minutes, but first some breakfeast. (yeah i usually have that much time to eat X'D ) bye! i was in school and karin and krissu somewhere. (it's amazing that this topic is about them and i have done nearly nothing with them :'D ) they were having a coffee with kls.'s drummer. yesterday they were looking so forward to that!

editedit. they met the whole band! :D they played couple tracks to the girls. which name girls didn't know, they were new songs. girls liked the band members. they had brilliant sense of humor! kimmo the guitarist had told jokes all the time :'D karin and krissu had heard kls.'s musik before already, and liked the music really so it was so excating to meet the whole band! :)

i met the girls about 8 o'clock in the evening :( so i have not much to tell you about that :( but home-make pizza was made and mum and dad had bought 6 different kind of chocolate so girls could taste finnish chocolate :D just because of that :D

and then we gave some gifts to the girls. they got moomin towels an
d pillowcases. somehow the towels reached just the right owner! girls got tho choose from green and red towels. karin got a towel which was pikku myy (what's that in english? :'D ). she told her mother has called her pikku myy when she was young. and krissu just screamed cheerfully when she got known what picture was in her towel. there were nuuska muikunen.

then krissu left us to get something for us. she brought some papers into the kitchen.
here is letter to all of you, you can't open them yet because you could throw us away. no just kidding :D but anyway :) open them when we have left :) oh that is so sweeeet :3 i can't wait to open my letter!!

yesterday karin and krissu got a balloon filled with helium from tampere yesterday. he
hheh outi, you must breathe this and then you'll talk and i'll take wideo!! - oh noooo!!! XDD what should i say anyway? -it doesn't matter just something!! then i got a deep breath the helium and started to talk to the camera :'D it didn't sound that amazing, maybe because the balloon had been here already that long. but it worked with elias. karin and krissu giggled just a bit. but now they have some funny memories of us :)

day five.

unfortunately i was sleeping in the morning when others left for a camp. so i didn't meet the girls in the morning :<
farewell for a while, see you again :)

outi's thoughts


i had very nice week and it was a pleasure to get known to karin and krissu. even if in the beginning i was little bothered, too scared to speak english wrong, shy person here, after all i had a reallyyyy good time! now i think i could speak english all day long even if i say things wrong all the time :'D but it doesn't matter.


it was funny that karin and krissu tasted salmiakki and they felt like they'd vomit. it is not that bad! :'D even if i don't like it i've never even thiought of vomiting after eating it :'D it's only bad taste that's all. and if i understood right the girls hadn't tasted the real salmiakki, but salmiakki chocolate :D well i don't know.. it's bit weird anyway :D

the girls invited us to visit the palamuse, they promised that if we ever feel like WE WANT TO GO TO ESTONIA RIGHT NOW!!!, we are more than welcome to go their places :) nicenice :)Lihavointi