Outin kokonen auto

Mun piti mennä Höfniin tänään laivalla.

Mutta aallot oli liian isoja, joten turvallisuussyistä mut jätettiin rannalle.

Laivat oli kuitenkin saatava Höfniin...

joten þröstur ja Palli seilas.

Laivat keinu aalloilla, kuva ei ihan anna oikeutta

Höfniin palaaminen

Palli the princess

Selfie

Einarin auto on yhtä korkee ku toi laiva !!!!

Tsiigatkaa millä korkeudella toi oven kahvakin on :D

þrösturrrr

Autoon kiipeeminen oli hirveen jännää.... :'D Jalkaa sai nostaa ihan kunnolla.

saatoin olla ulkomailla

..taas. Itävalta tällä kertaa. Ei nyt mitenkää erityisen kaunis paikka, alan vihaan Eurooppaa täs pikkuhiljaa. Kaikki Euroopan maat on ihan samanlaisia, ihan yhtä rumia paikkoja. Pakko lähtee seuraavaks matkustaa tonne Aasian suuntaan. Eiku oho, ei voikkaa, ku lupauduin lähete sinne Espanjaan =.= Ja millähän rahoilla; yllättävän paljo rahaa sinne Itävaltaanki meni. Yllättävän paljo rahaa baariin kulu, ku lasku oli porukalta 250€ öö, mitä?

Ekana päivänä sää oli kiva. Aurinko paisto, ja saatoin jopa välillä riisua jakun pois. Sit loppuviikon pukeuduinki sit vähintää 3paitaan ja takkiin. Ja edelleen oli kylmä. asd =.=

Oli tosi jännittävää käydä kattoo Anton Brucknerin hautaa. Tämä suuri säveltäjä oli toiveidensa mukaan haudattu Euroopan toiseksi suurimpien urkujen alapuolelle, jotta hän kuolleenakin voisi kuunnella lempi-instrumenttinsa sulosointuja! Juuri kyseisellä esittelykierroksella aloin vihaamaan urkuja viulun lisäks.

Asuttiin siis siellä host-familyissa, ja mun ja Annan perhe oli tosi mukava + asuttiin omassa asunnossa kaksin >:D HA.HA Ku perhe asu omakotitalos nii me käytii siel aina syömäs, ja sit mentii nukkuun tien tosielle puolelle kerrostaloon, jossa oli hostisän toimisto :'D Oli tosi upeeta :D vaikkei me ny siel ihan hirveesti siel oltukaan.

Mitähän muuta... No ainaki kuvia on tosi paljo, mut jostai syystä ite en oo nähny ku jonku 5kuvaa..... ja niistä kolmessa olin minä ja niistä kolmessa näytin typerältä xP lähinnä koska kuvat oli sielt baarist, ja olin tosi edustavassa ajatusmaailmassa sillon o/

 Ja tähän kappaleeseen olen nyt täysin rakastunut.

Nautitko kanssani lasin unelmaa?

Part one.         Mennään heittään kylää

Mä en ollut ikinä tykänny tästä kaupungista yhtä paljo. Aluks olin ollu vähä vastahakoinen lähteen, mut koska mulla piti olla asenne, lähdin ekana suuntaan pihalle. Valitsin paikkani takapenkille.

Eka asia, jota en vihannut tänä yönä oli kuu. Se loisti kirkkaana ja keltaisena taivaalla. Se ei ollu puolikuu, eikä se ollu sirppi, mutta se oli kaunis. Muut jutteli jotain, mut mulla oli tylsää, niin kattelin vaa ulos pimeeseen kesäyöhön. Mä en muistanu millon viimeks olin pimees yös. Monta kuukautta sitten. Olin unohtanu kui rakastan pimeyttä.

Me vaan ajettiin. Lopulta lähdettiin vahingon seurauksena hieman kauemmas. Tie oli pitkä, avasin ikkunan kokonaan. Tuuli sotki mun hiukset samalla kun vedin keuhkoni täyteen viileetä kesäyötä. Tehtiin u-käännös ja mentiin takas. Oltiin oltu kaukana, muttei riittävän.

Kuu osu jälleen mun silmiin. Kaiuttimet laulo, että yöllä järvellä voi kävellä kuuta pitkin. Ajettiin just sillan yli. Vauhti oli paljon yli sallitun. En kuullu mitä muut puhu, musiikki tai tuuli huusi korviini.

Vähän ajan päästä huomasin, et alettiin päätyy rannan suuntaan. Mä kysyin olinks mä oikees. Perillä mä nousin innoissani autosta ja lähdin käveleen rantaa kohti. En odottanu muita. Halusin riisua kengät, et voisin koskee veteen.

Kuulin takaa juoksuaskeleita ja me kilpailtiin. Laituri oli maali, mut mä juoksin innoissani sen loppuun. Laituri oli pitkä, se ei ehtiny sammuttaan mun iloo, kun tyyni vesi mun ympärillä vaihtu.

Oltiin kaikki siel laiturin pääs. Mä riisuin vaatteita ja pudottauduin laiturilta. Muut sano, et vesi oli kylmää, mut mä en kuunnellu. Mä uin jo kuunsiltaa kohti. Mitä lähemmäs mä sitä pääsin, sitä kauemmas se pakeni. Vesi oli yhtä tummaa ku yö. Sillon mä rakastuin hetkeen. Kuka oli osannut tuoda mut tänne sanomattoman haaveeni luo?

Mä vedin mun keuhkot täyteen pimeyttä samalla kun vesi kietoi mut lämpimään syliinsä. Olinko mä onnellinen? En. Mä elin unelmaa.

Liian lyhyen ajan kuluttua mut päätettiin jättää sinne järveen, jos en sais kuivia vaatteita päälleni ja sais itteeni autoon. Vastahakosesti mä nousin unesta ja puin loput vaatteet päälleni. Kengät kädessä mä kävelin rantaviivan syvempää puolta autolle.

Autossa yö puhalsi taas mun hiuksiin. Mä nojasin ikkunaan ja nautin. Kerran muut yritti herättää mut, mut ne oli erehtyny. Yö kuivas mun kihartuvat hiukset samalla kun mun haave alko lähestyy loppuu. Tuuli puhalsi joitaki kyyneliä mun silmistä. Painoin mun kasvot hetkeks mustaan pehmeeseen neuleeseen joka verhos mun käden.

Vielä viimenen mutka ja hidastus. Mä astuin autosta täysin erilaiseen yöhön.

Part two.         Illallinen

Saavuin kotiin nälkäisenä. Menin keittiöön tekemään ruokaa. Otin kaapista patonkia, nostelin pöydälle tomaattia, kurkkua ja salaattia. Halkaisin leivän ja tein siitä nopeasti hienon aterian. Vaikka siitä ei tullutkaan kovin kaunis, se olisi myöhemmin osa suurempaa täydellisyyttä.

Kietoutuneena rakkaalta lainattuun lämpöön kannoin ruoan ulos. Viileä ilta-aurinko tervehti minua. Etsin täydellistä paikkaa vain hetken. Seuralaiseni osoitti ainoaa paikkaa joka ei ollut varjossa. Istahdin tuolille kasvot kohti kirkasta seuralaistani. Asettelin ruoan ja kirjani pöydälle ja aloitin aterian.

Havahduin kirjastani, kun seuralaiseni puhutteli minua. Se huomautti kohteliaasti, kuinka hyvää ruoka oli. Se ihasteli kauniita kukkia ja isäni rakentamaa vesiallasta. Altaan vesi laineili hienoisessa tuulessa, ja siihen tuomani vaaleanpunaiset ruusut tanssivat aalloilla valssia.

Hän kertoi kuinka oli viettänyt koko päivän tuulen kanssa. Vieläkin hänen hienot kuiskauksensa kutittelivat korvaani ja leikittelivät hiuksillani. Kiedoin ruskeaa ruudullista takkia tiukemmin ympärilleni, vihjaten että halusin pitää seuralaisen itselläni tämän hetken. Emme tarvinneet tuulia tänään.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua havahduin koleaan yksinäisyyteen. Seuralaiseni oli lähtenyt. Tuuli oli jäänyt luokseni, ja oli jopa uskaltautunut hiukan lähemmäs. Hän juorusi minulle kuinka seuralaiseni oli varmaankin loukkaantunut, kun en ollut suonut hänelle edes hetkeä huomiostani. Hän valehteli.

Olin nauttinut seuralaiseni lämpimästä katseesta pöydän yli. Olin nauttinut kuinka hän huomautti, että on olemassa hetkiä, jolloin maailmaa ei pilaa mikään. Olin nauttinut siitä hetkestä, kun rakastin maailmaa.

Silti maailma ei rakasta sinua takaisin samalla lailla kuin minä teen.

Päätin lähteä ja jättää tuulen yksin. Eihän minulla ollut syytä jäädä, puu oli heittänyt varjonsa paikalleni. Kävellessäni pois huomasin seuralaiseni kurkistelevan salaa sen oksien lomasta hymyäni.

Haluatko todella elää unelmaasi?

Part one.

Koska olin luvannut tehdä listan 101 faktaa itsestäni (alunperin 1001, mut sain ruinattua sen pienemmäks :P ) Siinä kun kirjottelin kaikkia typeriä asioita itsestäni (mm. että en tykkää kirjottaa lyijytäytekynällä) ja jossain vaihees aloin miettii tulevaisuuttani.

Ajattelin et mun tulevaisuus on sellanen, että oon lukiossa, opiskelen siellä ahkerasti (joo, ihan varmasti.....) kirjotan ihan kivasti jokkut arvosanat. Sit samalla harrastan soittamista, itse asiassa kahta soitinta, eli soittotunteja ois 3x/viikko. Joka päivä harjottelisin vähintää 45min läksyjen ja muiden lisäks. Sitten parin vuoden päästä, samalla kun luen kirjotuksiin, suoritan ainakin toisesta soittimesta tutkinnon läpi. Eli lots of training. Ja mä todennäkösesti kuolisin jossain vaihees. Eli ei pidetä tätä kovin todennäkösenä vaihtoehtona. (ihan vaan koska en tuu ikinä opiskelee ahkerasti.....)

Noniin, otetaas uusiks. Millanen mun tulevaisuus realistisesti ois: Heräisin tietenki (lähes) joka päivä kouluun kivasti. Oon siel tunneil, selitän omiani jos kukaan ei kuuntele, jos hyvin käy, joku saattaa vastatakin mulle jossain välis. Todennäkösesti vältän läksyjen tekemistä mitä täydellisimmillä syillä (en ehdi, mun on pakko olla nyt koneel, muuten mun sosiaalinen elämä kärsii. Tai otan kirjan esiin, silmäilen tehtävää, totean että liian vaikee ja heitän kirjan takas reppuun.) Harrastuspuoli menis sillä, että ajattelen joka päivä, että joo-o pitäis harjotella. Äiti tulee sanoo et Outi mee harjottelee. -No en mee nyt kun käsket, en tee jos käsketään (lapsi ♥ ) Sitten vahingoks joku päivä saatan vähän harjotella. Soittotunneilla mulle sanotaan, et oon lusmu ja pitäis harjotella jos haluun päästä läpi. Mut mä en tiä haluanko.

Ja unelma ois tämä: Käyn ehkä lukion. Kattoo jos jaksan. Tai sit kehittelen jotain muuta (valokuvaus ois unelma :3 ) Jos käyn lukion, se menee samanlai läpi ku tuossa realistinen -osiossa. Mut jos pääsisin jonneki muualle opiskeleen jotain mikä mua oikeesti kiinnostaa olisin jopa aktiivinen. Lopettaisin samantien soittamisen, koska muahan ei sinänsä kiinnosta se ollenkaan. Tykkään soitella pianoo aina välillä huvikseni, mut en muuten. Joo tässä jäis kuulkaas saamatta musiikkiopistosta saatavat lisäpisteet (jos ikinä haen mihinkään yliopistoon... eikä niitä varmaan ees tarvittais siel.... tarviiko valokuvaajan osata soittaa? ) Mut voivoi, mua ei haittais.

Sitten mulla ois kaikki viikot ihan tyhjiä, koska läksyjä en tekis vahingokskaan, joten voisin opiskella ittekseni jotain mikä mua kiinnostaa. Jos te ette vielä oo arvannu, mä oon kovin kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista jne, niin haluisin opetella japania. Eli voisin omatoimisesti hankkia jonkun japanin kielen alkeet -oppikirjan ja harjotella sieltä :P Ja sitten mulla ois kivaa. Olis vapaata aikaa, ja kumminkin mielekästä tekemistä, kun tulee tylsää.

Ja tässä kohtaa, hyvät naiset ja herrat, tulee vastaan ongelma-kohta. Te näätte kuinka hyvin ja yksityiskohtaisesti mä oon suunnitellu unelmani. Ja se on kaikki viel ihan realistisesti toteutettavissa. Mikä mua estää siis? NO KAIKKI!!!! >.<!!! En mä uskalla tehdä asialle mitään. Nyt mä iloisena kidun nykyisessä elämässäni ja saamattomuuttani vain haaveilen kaikesta miten asiat vois olla.

Minkä takia on niin vaikee seurata unelmiaan, vaikka ne ois täydellisesti suunniteltu, kaikki mahdolliset huonot puolet huomioitu ja silti haluis edelleen elää unelmaansa? Siinä ei estä muu kuiin just se kaikkein pahin, minä itse. Eihän kenelläkään muulla ois mitään asiaa puuttua mun elämääni, muilla ei oo sananvaltaa siinä asiassa. Mä toistan tätä nyt viel ihan muuten vaa. Haluis elää omaa unelmaansa, ja ainoo joka sen tiellä on, on sinä itse. Masentavaa.

Just nyt mä yritän koko ajan miettiä, ja psyykata itteeni, et jos mä oikeesti haluan elää unelmaani, miksen eläis. Mä mietit tätä asiaa ittekseni jo aikaa sitte, ja kirjottelen siitä tännekin vielä, enkä edelleenkään oo varma mitä mä voin tehdä. Pelkkää epäröintiä mun koko unelmani. Ihanaa.

Mä en tiedä, mutta ehkä mä jossain vaiheessa rohkaistun, ja uskallan tehdä asioille jotain. Mä haluaisin, mutten tiä uskallanko. Ja päätöksen hetkellä alan miettii, että oliko se asia jota kutsutaan unelmaks, se kun haaveilee jostain mahdottomasta.

Part two.

Mulla oli kavereita kylässä:

suttusuus on jees nii ei näy ilmeitä :P

this is war you know.. muroilla.........

koristellaan toi, niin se ei suutu vaikka pöllittiin toi

MS YASA the agent, you know.

Espanja 31.5.2011 tiistai

Aamusta taas kotona. Pelailtiin korteilla (mä oon ihan varma, et Kaisa huijas koko aja  Ja et aurinkolasit on loistava keksintö ) ja oltiin auringossa taas ja puettiin uudet vaatteet päälle heti tietenkin :D Täällä kotona alkaa olee vähä tylsää pikkuhiljaa..  Ei oikee jaksa kuvaillakaa enää.. Millonkahan lähdettäs esim rantaan päin?........ en tiä. Tekis hirveesti mieli mennä vähä datailee.. :P Niiiiiiiiiiiin moneen päivään en oo päässy galleriaan, enkä mihinkää muuallekkaa xP

Muistelin täs just et HAHA!! muut on koulussa jossai filosofian(?) kokeessa ja Outi täällä vaa makailee ottamas aurinkoo >:D Mut toisaalta sit ku muut on kesälomailemassa, mä oon koulussa kokeessa >.< loistavuutta. Karman laki.

Yllättävän aikasin päästiin kumminki aamulla lähtee Mr. freaky rainbow bowlingin kanssa ajeleen. Lähettiin kohti Nerjaa taas. Sinne on ihana mennä, se ei oo kovin kaukana. Se on semmone samanlainen merenrantakaupunki, kun Torroxki on. Eka lähetään Torroxin keskustasta, ajetaan merenranta-moottoritietä ja sit ollaan Nerjan keskustassa.

Meillä ei ollu mitää erityistä suunnitelmaa, et mitä nyt sit Nerjas tehtäis. Kaikkee mahdollista olis, ja päädyttiin kaupan pihalle jätskien kans suunnittelee tarkemmin. Päätettiin jätskien painostuksesta lähtee Nerjan tippukivi luolaan. Ja sinne ku päästiin, nii sanottii et moi tä aukee taas neljältä. Kello oli sillon vähä vajaa kaks.

Eli siis kauppaan, ja rannalle. Ostettiin kaupasta kaikkee ruokaa (mitä täs nyt on koko ajan ostettu…) ja istuskelee rannalle. Mä rakastuin mereen. Se vesi oli ihanan lämmintä, se oli kirkasta, se oli kuluttanu kaikki kivet, simpukat ja lasinsirpaleet kauniiks ja sileiks palasiks. Ne aallot oli isoja ja vahvoja, ne siirteli koko ajan niitä kiviä, mikään ei pysyny paikoillaan. Edes mä en meinannu pystyä kävelee suoraan rantaviivalla.  Me juostiin siinä aaltoihin ja niitä karkuun. aaaah… oli ihanaa… Pikkuhiljaa kivet alko sattuu jalkapohjiin..

Liian pian kello tuli neljä ja yli. Me lähdettii pois mereltä, ja mentiin sinne tippukivi luoliin. Aluks ku päästiin sisälle kattelin sitä kapeeta käytävää epäillen. Mä toivoin, ettei se kapenis enää yhtään. Onneks seuraava huone oli jo isompi. Siel oli kaikkia tietojuttuja tippukiviluolista. Mun piti aluks lukee ne, mutta koska mun englanti ei ihan vastaa native –tasoo, mun on vähä hankala silti ymmärtää niin yksityiskohtasia ja tieteellisiä sanoja, niin lopetin sit aika pian. Kuvatekstit luin ja luulin ymmärtäneeni jotain tähän suuntaan:

Kuolevat ihmiset tuotiin johonkin tiettyyn luolan osaan, ja jätettiin sinne peiton päälle. Lopulta ku ihminen siihen sit kuoli, sille ei tehty mitään. Sinne tuotiin aina vaan lisää kuolevia sinne puoliks mädäntyneiden ruumiiden joukkoon. Lopulta kun oli luut jäljellä, ne heitettiin sit vaa pois tieltä, et saatiin lisää vielä eläviä ihmisiä sinne.

Tippukivien esittely oli alkanu semmosilla pienillä n. 10cm pitusilla tippukivillä. Siinä seuraavassa huoneessa oli pikkusen isompia tippukiviä. Se oli semmonen ihan älyttömän iso sali, minkä opaste käytävä kiersi. Ne tippukivet oli ihan tajuttoman isoja! .__. Mä en tiä, kuinka iso se huone oli, mut ne isoimmat tippukivet siellä oli sieltä katosta lattiaan. Joku sano et ne ois ollu 50m, mut en tiä. Niitä isoimpia ja paksumpia tippukiviä oli pudonnu sinne maahan maanjäristyksen tai jonkun muun seurauksena. Ja vanhimpien päälle oli alkanu kerääntyy uusia tippukiviä.

Ne tippukivet, jokka oli muodostunu sinne maahan oli musta kauheen kivoja. Ne näytti pieneltä metsältä. (älkää epäilkö mun mielenterveyttä, kun ään kivissä puita) Alhaalta ne oli silleen normaalisti, et se kalkkivesi oli valunu maahan, ja muodostanu siitä semmosen pitkän puikon. Ja tän päälle oli sit hajanaisiin kohtiin alkanu tippua yksittäisiä pisaroita, joten näiden puikkojen päälle oli muodostunu epämäärästä kivee, kuin lehdet puiden latvaan.

Kun päästiin luolista pihalle, lämmin ja kuiva (miettikää, kui kosteeta siel luolis oli jos espanjan meri-ilma tuntu kuivalta..) ilma iski kasvoille. Huhhuh.. UIMAAN!! -------------> Eikusiis. Itse asiassa, ensin mentiin kirjastoon dataan pikkuse enemmän. Postailtiin lisää ja mä lisäsin parit kuvatkin viel. Sit ehittiin tunnin aikana jopa käymään pikkuse gallerias ja facebookis. Muut kävi kaupassa tällä välin. Sitte meidän piti suunnistaa rantaan taas. Tää ranta oli ruma ja likanen. Joten ei tänne.

Seuraava ranta. WHOOO!!! KATTOKAA KUINKA ISOJA AALTOJA!!!  Heitettii vaa vaatteet rantaan ja suoraa mereen. Täs rannas oli sitä tumman harmaata hiekkaa, mitä siinä aikasemminkin Malagassa päin oli ollut. Se poltteli jalkoja ja me juostiin aaltoihin. Ja siihen se jäi. Se oli kylmää se vesi. Eiku oho siihen tottuki jo. Mut ei silti uskalla mennä! Mitä mä sit teen jos joudun jonku laskuveden (onko tää ees laskuvesi nyt? ) mukana johonki arabiaan??

JA NYT SINNE AALTOIHIN!! Mä en osaa sanoo kuinka isoja ne aallot oli. Isoja. Ei nähty toisiamme aaltojen välistä. Suussa maistu suola, kun sukellettiin aaltojen mukana rantaan päin. Mä haistoin merilevän ja kalan. Meren oletettua viileyttä ei voinut tuntea tai huomioida siinä hetkessä.  Jos mä en ollu vielä rakastunu mereen, niin nyt mä halusin jo naimisiin sen kans :’’’D Siel oli ihana uida. Ainoo haittapuoli oli sit se, et ku oltiin lähös en osannu päättää olinko nielly litran vai kilon suolaa.. xP hyihyi

Kotona suunnitelma oli tää: eka ulkosuihkuun, sit altaaseen huuhtelee viimesetkin suolat pois, sit lämpimään suihkuun sisälle. Ja toimi loistavasti! Paitsi mä aloin, miettii et onkohan merivedes jotai tosi friikkiä ainetta, ku sit omas altaas puhuttii kaikee nii ei ollu asiaa mikä ei naurattanu. O_O’’ Siinä vaiheessa ku kuollu amppari naurattaa, pitäs varmaa harkita jonkinlaista hoitoo? Mut me sovittii, et kaikki mitä sanotaan espanjassa, jää tänne. Siitä ei kuittalla sit enää xP Siks en julkase ees niitä tänne >:D vaikka kuinka huvittavia juttuja olikin xP Ainii, yhes vaihees ehin saada turpaaniki x’D

Ette oikeesti tajua mitä kaikkee mäki oon tää joutunu syömää, ja kuinka usein!!  Meille on yllättävän hyvin tarttunu nää keskieurooppalaiset ruokailutavat (vaikka itse olin jyrkästi niitä vastaan) Me syödään aamulla toooosi hieno aamupala. Sit päiväks lähetään pois, ja syödään siellä jotai pientä. Sit illalla tullaan kotiin ja siinä 9 aikaa syödään ihan kunnon ruoka  .__. Huhhuh…….. Tulee pikkuhiljaa lihava olo..