Näytetään tekstit, joissa on tunniste tre. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tre. Näytä kaikki tekstit

27.2.2012

Luotettavasti epävakaa

ENSIN! Tänään mentiin Kaisan kans treelle hakeen kaisan kaveria. Ja tässä samalla päätin että täysi-ikäistymisen kunniaks voisin hankkia tatuointiajan. Liikkeeseen kävelles en sit halunnu enää ottaa tatuointia heti, halusin miettiä viel. Joten vaihdettiin lävistykseen. Ja kyseistä lävistystä ei ollu mahdollista tehdä mulle, joten vaihdettiin lennosta sitten medusaan. Ja penkissä istuessa mulle piirrettiin piste naamaan ja neula otettiin jo käteen kun mä tajusin etten mä voi ottaa medusaa! Joten sanoin eiiii ja lähdin karkuu liikkeest XDDDDD moimoi sellanen päivä. Sit lohdutukseks tosta hirvittävästä kokemuksesta ostin uuden kaulakorun :)

Synttäriparty
Sitten mulla oli siis aikuistumispäivä tässä hetki sitten. Aikuistumis riitti oli se tavallinen. Aluks keilaan, pizzalle, ryyppään. Kännipuheluita ja kahvittelua. Oli ihan älyttömän kivaa.

Mut ensin: aamu alko sillä, että menin aamiaspöytään istuun ja mun edes oli vohveleita, suklaakeksejä, kermavaahtoo, hilloo, suklaamuffinssi, teetä, leipää, ja viinipullo. Ah ihanaa <3 Syötiin kivasti ja juteltii mukavia. Plus viini oli pahaa :< Pitää sanoo isin työpaikalle, et hankkis joululahjakoreihin vähä parempaa viiniä :P

Sit Kaisa halus käydä vuokraan mulle synttärilahjaks leffan. Vuokrattiin iho jossa elän. Joka oli lyhyesti sanottuna huono. Ekat puoli toista tuntia leffasta oli pohjustamista ja ihmisten esittelyä, ja kun vihdoin siitä päästiin ohi, tuliki lopputekstit. Öö, mitä?

Sen jälkee mummu ja vaari tuli kahville koiransa kans. Ja mä olin niin murtunu ku koira oli ollu huonos kunnos et se lopetettais ja nyt se virkeenä juoksi moikkaa ja yhy. Ja sit seuraavana päivänä mulle kerrottiinki ettei sitä lopetettaiskaa xP tyhmät huijarit xP

Keilaamassa olin ihan surkee. Mun muistaakseni oon käyny keilaamas 3kertaa. Tai neljä. Joten olin huono verrattuna Emppuun ja Viliin. Yhy, mut kehityin kyl tosi hyvin >:D Aluks mun pisteet oli sillee 0-0-3-1-0 ja mut sit loppuajasta sain jo yhen täyskaadon >:D oonko paras?

Sit mentiin pizzalle, mitä kerrottavaa siitä on? Deniz ja ruoka. Pakotin Vilin syömää mun pizzan loppuun. Ja oli hauskaahauskaa :)

Tämän jälkeen Vilille party. Katottii jännää leffaa ja pasilaa. Eetu soitti jossai vaihees ja onnitteli ja kerto olleensa menos kavereiden kans juhlii mun synttäreitä XD jee kiitti :D Ja varmisti et oon juonu maltittomasti jne kaikki perus. Sit jatkettii Vilin kans juttelua :3 ja alettii kattoo sitä rokkarille morsian ja mä haukuin koko aja niit naisia siin XD

Aamu oli jees myös. Kahvia ja rinkeleitä ja paahtoleipää nii tuli espanja mielee jostai syystä.

Kotona Anna tuli kahville. Sain siltä ihanan itsetehdyn kortin, ja lahjaks tietenki kaikki perus aikuistumisriitin mukaiset lahjat :'''D eli olutta ja kortsuja XD ja vähän muuta sälää :'D Oli kiva sattuma, ku olin just selittäny et: "ku mä olin joku vuosi sitte tääl töis ja laitoin noit pulloi hyllyy, nii päätin et heti ku oon 18 ostan just tota olutta" Ja jotenki Anna sattu tuomaan mulle just sitä olutta XD





Jos vaan jaksaisin lisäisin paljon kuvia, olen laiska tiedän. Saa valittaa jos häiritsee o/

22.10.2011

Lapsi tuli käymään kotona.

Moi mä oon käyny treellä o/ pariinkin kertaan tässä >:D Ja koska oon vähä saamaton laiska, en jaksanut jostain kumman syystä viimeviikolla kirjottaa mitään. Joten nyt saatte kuunnella oikeen paljon juttua, kun oon ollu treellä.

Day one.

Eka oli 15.10. Heräsin aikasin aamulla ja päätin lähtee aikasemmalla bussilla treelle millä olin ajatellu alunperin. Joten siis mun oli ihan pakko vaan odottaa ja shoppailla kaupoilla.(ja siltikään en sillon tainnu ostaa yhtään mitään x____D )

Mutta kuitenkin, mun shoppailu pääty siihen, että menin mäkkäriin aamupalalle x_____D Ja just sillon kaveri, Dille, sattui soittamaan, että moi Outi, missäs oot? -Mäkkärissähän minä o/ Tuun kohta sinne xD

Seuraavaks sitten Dillen ja sen muutamien kavereiden luo JC:hen kattoon ku ne shoppas. Ite en uskaltanu ostaa mitään ^^' Sieltä siirryttiin siihen random uuteen kenkäkauppaan mikä Koskikeskukseen on tullu. Mikä sen nimi nyt ikinä onkaan. Ja sitten kaveri Allu soitti ja sano että moi Outi, missäs oot? -Täällä mäkkäriä vastapäätä, moi. (taisin sillonki ajatella vaan ruokaa :''D )

Odottelin siis Allua, ja sen kaveria Saaraa siin kenkäkaupan edes (edelleen katse suunnattuna mäkkäriin.. ehkä.) Ja tällöin mun ohi käveli kolme Ikaalilaista. Moikkasin niitä ja juteltiin hetki. Allu ja Saara löysi meidät sitten siittä, ja mentiin Dillen kavereiden luo sinne kenkäkauppaan. Löydettiin semmoset tosi siistit kengät, kaikki meistä tykkäs niist :D Eli ei siis mikään huono saavutus.
Tuubitoppi & kasetti paita

Seuraavana vuorossa Radio Kirppis. Jeejee mentiin sinne, kierrettiin sitä. Ostin 2 paitaa. Makso yhteensä huikeat 3,50€ Kun oltiin siel kello tuli 3, jollon kirppis menis kii, joten IIIIIIIIIIKK!!!!! valot meni pois :< Eka koko paikasta, ja sit osa niist meni uudelleen päälle. Huh, onneks. Koska Allu roikku mun kädessä, ja Saara roikku Allun kädessä X_____D ♥ Voi niitä, onneks MINÄ urhea olin siellä ja pelastin kaikki varmalta kuolemalta o/

Sitten to the Lidl ostaan ruokaa. Kun lähdettiin sielt Radio Kirppikselt Dille kysy, et missähän päin se Lidl on. Mä sanoin, että SUORAAN ETEENPÄIN!!!!! OON URHEE; PELASTAN TEIDÄT TAAS!!!
Allu: Lol Outi, noiden kerrostalojen läpi vai?
Outi: TIETENKIN! NINJA HYPYILLÄ KATTOJEN POIKKI!!!
Dille: just............. o.o...... Must tuntuu, et se on tuolla päin..... No jos mennään eka tätä tietä?
Kaikki siis lähti käveleen sinne. Yks kortteli vasemmalle, ja ylöspäin.
Dille: Mä en yhtään tiä missä se sit on... Se on jossain.
Joku, en muista kuka: Lol Dille, se on tossa. *osoittaa eteenpäin*
HUPSIS

Ei se välttämättä ihan noin menny, mut suunnillee, jotain sinne päin ainakin...... Ja jossain välissä minä ja Allu ja Saara puhuttii jostain siinä olevasta seksikaupasta. Ja Lidlissä Allu kikatteli sit itteksee, et Hih.... Ostan keksejä... seksejä... Voisin ostaa suklaakeksejä... suklaaseksejä... HIH Voikeksi... voiseksi... ! ! ! ! HAAAAHAAAAA!!! SAARA JA OUTI, ARVAKKAA MITÄ MÄ KEKSIN???!!!!!! ♥ Ja tässä vaiheessa olin nähnyt 4 Ikaalilaista lisää.

Sitten Dille kavereineen lähti kotia kohti, minä Allu ja Saara jatkettiin Heseen. ASD. Itse en ostanut mitään sieltä *ylpee* koska kävinhän jo mäkkäris... Istuimme sinne syömään ruokia. Katottiin Allun puhelimesta kaikkia kuvia mitä se oli ladannu koneelta. Siis kaikkia jiiru- ja animekuvia. Sit se yritti muistaa kaikkien nimet, mut ei pystyny :P Sitten Saara osti pirtelön. Sitten katottii vähä lisää jiiruja Allun puhelimella. Tällä kertaa muodossa The Gazette - Suicide Circus ja Vortex. Ja tähän  mennessä olimme viettäneet hesessä yhteensä ehkä 2h joten oli aika siirtyä seuraavaan ruokapaikkaan.

ei traconista mitään :<
No okei, kyl mä ensi kävin ostaan Sokokselta uusimman Japan popin, mis ajattelin et ois Traconista jotain, mutta ei sitten. >.< Huono lehti :< Joten siis nyt menimme hakemaan mulle iltapalaa Subwaysta :______D Ja sit mentiin koskikeskukseen takas istuskelee hetkeks. Tässä vaiheessa näin viimesen ikaalilaisen siltä päivältä. Mä näin enempi ikaalilaisia treella, ku kaisa näki ikaalilaisia ikaalisis. Lol o/

Sitten Allun ja Saaran piti lähtee. Ja mun pitäis vielä tunti odottaa yksin isossa pimeessä pelottavassa kaupungissa. O_O Ennen siis kun mun kyyti tulis. JOTEN MUA PELOTTI O_O huihui.

Mutta onneksi kyyti olikin ajoissa ja pääsin jo puolentunnin Japan popin lukemisen jälkeen lähteen kotiiiin. Autossa kuunneltiin koko matka Eskan kans Harry Potter and the Philospoher's Stone kuuntelukirjana englanniks >:D ihana kotimatka :3
 
 PS. ei löydetty Allun kans minttukahvia mistään :<
Day two.

Seuraavana päivänä 16.10. Lähdettiin perheen kans treelle. Ensi sinne samaan kenkäkauppaan, mis oltiin edellisenä päivänä käyty Dillen ja Allun kans. Meidän piti ostaa mm. kaikille uudet kengät joten sinne ---->

Katteltiin Kaisan kans kenkiä siel, ja löydettiin 3 kivat kengät. Ekat oli ne mitä oltiin Allun ja Dillen kans katottu. Kun aloin kattelee niit kokoja, että jeejee onpas söpöt remmi-niitti-saappaat-hiukan-maihareita-muistuttavat-kengät tajusin et morjes, näitä kokoja on suunnillee 32-37 MITÄ???!!!! MISTÄ LÄHTIEN LAPSILLE ON TEHTY TOMMOSIA KENKIÄ???!!! MISSÄ ON NE KAIKKI VAALEENPUNASET PONIKENGÄT JA HÄMÄHÄKKIMIES TOSSUT???? asdasdasd...valivalivali...lapsuus....menetetty....asd.asd.....vali....ini.....

Ihan söpöthän nuo on, eikö?
No tungin sitten asiallisesti jalkaani 36koon kengät, älkää kysykö miten. Ne oli viel ihan semi hyvät jalas lol X______D Ja äite tuli sit kattoo millasia kenkiä oli löydetty, joten esiteltiin, koska äidin rahapussi. Äiti tykkäs eniten niistä lastenkengistä :'''D Ja nyt kun jäljelle jäi vaan 2hienot kengät, ja Kaisa otti niistä toiset, mun ei ollu hirveen vaikee päättää :'''D pitää vaan toivoo, et pysyn jäällä pystyssä nois korois o/

Sitten lähdettiin ettiin parkkipaikkaa Tamperetalon edestä. Mentiin siis kattomaan Stagen musikaali, Poissa silmistä.

Kun päästiin lähemmäs tungosta ja sisätiloihin alettiin Kaisan kans melkein itkeen ;_____; Missä on kaikki ninjat? Missä on kaikki Miku Hatsunet? Mis on kaikki siistit jiirut? Mis on kaikki ärsyttävät pikkuernut? Mis on kaikki värikkäät vaatteet, ja erikoiset asut? Mis on kamerat, ja iloset ihmiset? Miks Aaro ei oo narikas??? Narikka ei toiminu :< Ois toiminu, jos Aaro ois ollu siel :< Ois ollu söpömpää jos ois ollu jiiruja. Ois ollu hyvä sääkin jos ois ollu cosseja tamperetalos, mutta ei. (Viimeks siis tamperetalos ollu sillon ku oli Tracon V ja Tracon VI)

Mutta me selvittiin. Mentiin ettiin ne paikat ja istuttiin sinne. Ja ONNEKS meidän edes oli yks tyttö jol oli vaalee-pinkit hiukset. Muuten oisin alkanu itkee sitä pissiksien määrää. asd moi :''''''D Sitten esitys alko. SILLÄ ETTÄ sinne eteen tuli 3 jätkää, jokka selitti sääntöjä. "Puhelimet pois, esityksen aikana ei saa käyttää salamaa, muuten saatte kuvata. MUTTA nyt on siis se viimeinen hetki ottaa kuvia salamalla. JOTEN kaikki OLEMME TÄSSÄ TEIDÄN KUVATTAVANNE, KÄYTTÄKÄÄ SALAMAA VIIMEISEN KERRAN <3333333 *pose* "

Sitten tuli väliaika. Ja mentii sinne ihme tasanteelle katteleen sitä mun maailman ihanimpaa paikkaa... Sitä valkokaakelista lasiseinästä mustanahkakalusteista kahvilaa. Ku kattlin sitä haikeena siinä, Kaisa kysy, et haluanko mä mennä sinne. Pysähdyin sekunniks, ja huusin MENNÄÄÄN!!!!! Ja revin Kaisan mun perässä, juostiin sinne kahvilaan istumaan ja kuunteleen taas The Gazette - Vortex Melkein itkin muistoista.

Sitten se esitys jatku taas. Ja sitten se loppu. Olihan se ihan jees, ja tosi siistii, et siin oli niin nuoria, jotka oli hyviä näytteleen ja uskalsi näytellä. Ja ne kolme jotka oli siin alussaki oli ihan mahtavia <3 Se taitoluisteluasu, se amorin nuoli, osu ja uppos, se sukat jalassa, lähtökuopissa, se nimikirjotusten jakaminen esityksen jälkeen. Sit siel oli yks mun tuttu, joka oli myös tosi hyvä laulaan ja tanssiin ja kaikkee. Tykkäsin sen hahmosta tosi paljo, se oli kiva. Se laulo ihanasti sen Tiktakin Miten onni korjataan? Ja se oli tykkäsin tykkäsin. Sitten lisäääääää: siel oli pasifisti-feministi-ateisti-jotainisti-jotainisti-JA-vegtetaristi hippityttö, se oli jees myös. " jos mä olisin norsu, mä haluaisin et sä pesisit mua." flirt ♥

Sitten mentiin syömään jeejee, ruokaa. Perhepäivä: ostoksille nopee, teatteriin, ravintolaan. Jeje. Sit ihkusti kotiin ja jtn. Se siitä SEURAAVA PÄIVÄ -------->


Day three.

22.10. Lähdettiin aamulla 10 treelle again. Tänään oli suunnitelmis, että mennään kattoon mulle vanhojen tanssi mekkoo. Meidän siis piti vaan mennä kattoon, minkälaisia on, että äiti tekis sitten mulle semmosen ite. Mentiin sitten Koskikeskukseen ja Leimuskaan. Koitin varmaan 10 eri mekkoo, tykästyin semmoseen et toisel olkapäällä oli röyhelöö, se oli kiva. Ja koitin niit miljoonaa mekkoo. Tuli kommentteja, että kiva on. Näyttää tosi hyvältä sun päällä. No toi helma on vähä liian iso sulle. Outi näyttää ihan hirveeltä. Sopii sun ihon väriin. No nyt ei oo ihan semmosta hymyä, ku pitäs olla. Prinsessa (pahalla tavalla :< )

Laukku nro 1, Spirit Store
Oltiin siis koitettu suunnilleen ne miljoona mekkoo, nii ihan viimesenä oli semmonen ihku musta, joka oli mun mielest tosi kiva. "Nyt on se hymy, että tosta mekosta tykkää!" Ne kehu sitä mulle (tietenki, halushan ne myydä sen) Lähdettiin kaupasta kuitenki tyhjin käsin, ja mentiin seuraavaan, jossa mä vähän vaa kattelin ympärilleni. Mentiin sit takasin sinne Leimuskaan, ja äiti osti mulle sen mekon. HUPSIS. Mut se oli kyl nätti.  (laittaisin kuvan, mutta jostain vammasesta syystä kuvittelen, et on sit siistimpää tansseis, ku en oo julkistanu mun mekkoo etukäteen)

Seuraavaks äiti lähti jonnekki hoitaan omia ostoksiaan ja mä ja vili kierrettiin vaatekauppoja. asd mä hoin sille koko ajan, et sanoo mulle heti ku ei jaksa juosta mun peräs niis, nii mennää johki muualle. Ainoo mistä se sit valitti oli se, et hoin sille koko ajan tota X'D ♥

kynsilakkaa ja korvikset
Kierrettiin ensin Koskari aika perusteellisesti. JC:stä Vili osti semmosen mustan paidan. Se meni kassajonoon, ja mä seurasin mukana. Aloin sit kattelee siinä jotain kynsilakkoja, ja päätin et ostan yhen niist. Annoin Vilille rahan, et se sais maksaa sen samalla. Sit ku Vili meni maksaa, se myyjä sano vaa et, "pääsee poika lakkailee kynsiää" X________D hohohoho

Sit taidettiin mennä käymään Putkassa >:D HOHOHO Ensi katteltii hetki niit tatuointi kuva kansioita mitä siinä oli. JA mä NIIIIIN en tajua sitä minkä takia joku haluu ottaa piirrustuksen alastomasta naiseta ihoonsa -.- ei ne taida saada muuten, nii pakko sitä sitten kattella, kun --

Niin siis. Vili kyseli hiukan tatuointi aikaa siitä siis. Sen piti parannella yhtä vanhempaa. Se tatuoija sano, et tuol on niit peruutus aikoja, nii saat varmaa tän vuoden puolelle ajan. Ihan hyvä sinänsä o/ Munki pitää varmaan mennä varaan se synttäritatuointi aika jouluna varmaan jo x______D Se sai ajan sit jo ens viikolle, ihan hyvin sanon minä.

Sit meil oli hirvee ettiminen, ku Vili halus ostaa nahkatakin, ja ei tiedetty mis ois Nahka Albert ja kappas kummaa, sitä ei sit edes löydy treeltä MOI. Oltiin siis lähdetty vaa kävelee siit Putkalta hämeenkadulle päin, ku Vili yhtäkkiä sanoo et, Outi, kato mitä tos lukee. Mä kattelen siinä sitä Hotel Ilveksen mainosta, ja mietin et näkeekö se jossain nyt silti jonku Nahka Albertin mainoksen. EI OUTI! Sä katot ihan väärään suuntaan, kato tonne! - Hiphop house? - Ei tyhmä x____D - nahkatakkeja? NAHKATAKKEJA??? TONNE ---------->

Sielt löyty sit munkin mielest ihan toooosi siisti nahkatakki o/ tykkäsin siitä jeejee. Ja oli kuulemma halpa, mitä nyt nahkatavaroista tiedän x) mun mielest se oli takiks kallis, mut ilmeisesti nahkaks halpa. Okay miten vaan, kiva se on. Sitten seuraavaks mä en oikeestaan halunnu kertoo Vilille mitä vielä etin, koska tiesin et se alkais nauraa/vinee mulle siitä: eli halusin ostaa tosen laukun. -LOL OUTI ET OO TOSISSAS, SÄ OSTIT JO YHEN!! - joo tiesin.....

täs tä nyt sit on.... Onko se kiva?? epäröi, mutisee......
Eli siis mentii Stockmanniin päin. Matkalla käytiin kattoon uus CyberShop. Ihan kivahan se on jotain tänne taas saada, Backstreet oliki vähä vammanen :P Mut niin sit mentiin sinne Stockmannille ja kattelin siel yhta laukkua, mikä oli hieno. (Pohjustukseksi siis, että mä halusin uuden koululaukku-kokoa olevan laukun. Mustaa nahkantapasta + niittejä, en ollu löytäny viel mistään mitään siedettävää edes) ja nyt löyty, yks joka makso 50€ asdasdasd. En tiä teistä, mut mun mielestä se oli kallis. :< Ja silti jotenkin, (Vilin painostuksesta lähinnä) päädyin ostaan sen.

JA NYT MULLA ON HIRVEE EPÄTOIVO SYSTEEMI KUN SE MAKSO NIIN PALJON. Mulle se oli kallis laukku :< Mut yritän parhaani mukaan psyykata itteeni, et kerran voin ostaa kalliin laukun, ja pitää sitä kauan, kun se oli niin kiva, ja sitten se sopii mun ihkuun foxtailiin, ja sitten oon ihkulove, ja kaikki tykkää musta, ja jos joskus en tykkääkää siitä enää, nii sit myyn sen ja saan ees vähä hyvitystä siitä. Plus kun katottiin muita laukkuja Stockalla, 50€ oli aika halpa. MUT SILTI! (saa yrittää psyykata mua lisää >.< )

Sitten nyt oli kaikki ostokset hoidettu, mentiin syömään yhdessä. Asdlol -tilanne tuli kun mä olin tilannu malesialaista kanaa, ja Vili tavallista kanaa. Mä en tykänny omastani hirveesti, se oli tulista :< sit ku oltiin syöty Vili sano, ettei sen maistunu oikeen miltään, sit käskin sen maistaa mun ruokaa, ja se tykkäs siitä. Ei tullu mielee sillon aluks sanoo, et ois esim voitu vaihtaa nii et molemmat ois tykänny? -ei. Hyvä Outi.

Mutta kuitenkin. Oli taaskin tosi kiva päivä. :3
i <3 u

17.9.2011

Kaupungin lapsi suljettuna laatikkoon.

Part one.

Mä oonpas täs viikolla kipeenä, joten mulla on hyvin aikaa maata sängyssä, nousta lueskelee blogeja, mennä takas peittojen alle. Mut tässä vaihees ei uni tullu enää :< Aloin miettii kaikenlaista siinä ku yritin nukahtaa. Ja koska nukkumatti (!) ei silti suvainnut saapua, päätin et YHYYY HALUUN KIRJOTTAA TÄSTÄ TYPERÄSTÄ OLOSTAAAAA! ! ! ! MEEN KIRJOTTAAN BLOGIIN SIITÄ NIIN ETTÄ KAIKKI SAA VARMASTI TIETÄÄÄÄÄÄÄÄ ! !  ! ! ! !
Joten~

Mulle tuli hirvee hinku lähtee treelle tai johki ostoksille. Mä halusin päästä tuhlaa paljo rahaa, ja ostaa kaikkee kivaa. (materialismionnellisuus ♥ ) Harmi vaan, et koeviikko on tulos, muuten voisin ihan täydellisesti lähtee nyt vkl treelle shoppailee. Mut mä halusin myös, että mun on tietynlaiset kengät (joita en tietenkään omista,) ja mä halusin että sataa lunta (ihan pikkusen epätodennäköstä viel täs vaihees,) ja että mun hiukset ois kivasti (mitä ne ei oo, koska pitäs leikata uudellee ja värjätä ja jotenki suoristaminen ei tunnu toimivan niihin enää =.= ) JA mä halusin viel et joku lähtee mun seuraks (inhoon jos oon shoppailemas jonku kans, pitää vaan odottaa koko ajan sitä toista, tai se valittaa ku mua pitää odottaa, ja tehä koko ajan kaikkia kompromisseja.)

Huhhuh. Johan oli ideat. Ehkä mä voisin jotenkin karsia noita niin, että niist tulis edes jotenkin mahdollisia, eikä kaikki kumoutus samantie xD Koska oon edelleen aika lusmu, enkä siitä parannu, niin en kuitenkaan lukis kokeisi ihan hirveesti viel tänä vkl, ehkä jotain matikkaa pikkuse, mut oishan mulla aina se toinen päivä jäljellä. Sit semmoset ihkut kengät voisin esim. ostaa sieltä, jos vaan löytyy (tarvin muutenki uudet talvikengät :< ) Sit noh... Ehkä mä selviän, vaikka ensilumi satais jonain muuna täydellisenä hetkenä. Mulla vois olla seuraa sen aikaa ku käytäs kahvilla. Ja hiukset voi ajaa pois, nii ei siitäkään mitään ongelmaa o/

Mua oikeesti nyt vaan niin ärsyttää se, että mä asun täällä kaalimaassa, kaukana kaikesta =.= Koska. Mä. Haluan. Asua. Kaupungissa. ja vali vali yhy yhy mee kotiis ja hanki elämä -.- Ja mihin tälläkin vuodatuksella päästiin? ei mihinkään.  Kunhan ilmaisin jälleen inhoani asua paikassa jossa ihmisä näkee hyvällä säkällä 3 tunnissa, ja nekin oman perheen jäseniä.. -.-

Vähän ajan päästä:

NONIIN!!! Ja nyt mä oon taas viettänyt tässä suunnilleen tunnin ja selaillut jälleen kaikkia ihkuja blogeja ja kattellu upeita kuvia, mis kaikil kauniil tytöil on ihanat hiukset ja söpöt vaatteet ;___; minäkin haluun.....? JOTEN seuraava kuumehuuruinen idea: HA!! koska mulla meni hermot mun hiuksiin, ja haluun kovasti muuttua jotenkin, ärsyttää tämä nykyisyys, joten menen ja värjään hiukset tänään?? miten ois?? eh? EH??!! JA vielä kirsikkana kakun päälle: minähän lähden kierteleen kaupungin vaate/asuste/tavara tarjontaa tänä viikonloppuna! moimoi kokeiden hyvät numerot, mitä en kuitenkaa ois saanu!

Parin päivän päästä:

Noniin, moikka taas o/
Pääsin sitten perjantaina menee Tampereelle, ku isi oli menos, nii sen kyydissä. JA SITTEN OUTI SHOPPASI PALJON JA TUHLASI AIKA PALJON RAHAAAAA ♥ ♥ Ja aaaaah.... Siit tuli hyvä fiilis :''''D

Eli siis: Menin perjantaina, joten mulla on hyvin aikaa koko vkl nyt sit kumminki esittää ahkeraa ja lukee kokeisiin. Mulla oli uudet hiukset, ja ne oli ihan kivasti, ku oli semmonen hassu panta päässä :P Lunta ei satanu, mutta sain sit lopulta kuitenki seuraa shoppaamaan, ja muutenki :D Shopatessa, se ei haitannukaan sitten, ku periaattees änkeydyin kahden ihmisen seuraa, jokka oli keskenään Treel, nii ne vaa roikku mun peräs ja jatko juttujaa ja mä kävin välillä selittää niille kuinka ihkua mulla on, ku löydän kaikkee kivaa. Ja sit kauppojen välillä juteltii kivoja, ja syötii, ja kivasti tuli viel mielipiteitäki, että hei toi on aika kiva? -Oota, oota, ei. xD  Mut niitä uusia kenkiä en sit löytäny viel :< Mut onneks niil ei oo kiire, ensilumi ei ehkä sadakaan ihan vielä.

JA SITTEN PARTYHARD KUVAILUJA MUN OSTOKSISTA JA MUN HIUKSISTA XD
eli kuvat tänne loppuun, ladys and gentlemen~

Tässä minulla on uudet hiukset, Itse sanon niitä syksyn värisiksi. Koska taisi olla viimesyksy kun The Gazettelta tuli joku uus pv, niin siinä kaikki oli yhtäkkiä värjänny samanlai vaaleenruskeeks hiukset kun minä nyt >:D         
Ja tässä ovat minun ihanat uudet vaatteeni; tommonen tosi kaunis musta paita, tosi siisti punanen kauluspaita, tosi nätti harmaa t-paita, tosi suloset korvaläpät ja tosi ihana käsikoru :33333 ME LIKESSSSS!!!! ♥ ♥
ja tähän kaikkeen taisi mennä rahaa suunnilleen... vähä päälle 80€ ehkä?

11.9.2011

Kuinka Tampere oli taas täynnä kummituksia ja prinsessoja.

Part one. the first and the only..

Moi mä kävin taas jossain conissa, tällä kertaa se oli Tracon @ Tamperetalo. Koska mulla on aivan täydelliset suhteet, pääsin yöpymään sinne n100m päähän tamperetalosta, matkaa silti jonkin verran lisäsi se, että piti kiertää muuan ankkalampi ja jalkkiskenttä :'D Mut oli se sen arvosta o/ Tuli hirvee hinku taas päästä omaan kämppään asuun.

Koska matka siis todellakin oli lyhyt, (emme ihan joutunu matkustaa aamulla ensi jotai 300km, niinku jotkut) joten saatiin sitten kivasti nukkua niin kauan ku nukutti, ja päästiin paikanpäälle sopivasti 11. Kierrettiin koko paikka muutamaan kertaan läpi ja odoteltiin seuraa saapuvaksi. Sitten kun saatiin lisää seuraa, jatkettii paikkojen kiertämistä suunnillee seittemänteen kertaan asti, ja sit päätettiin et "noni, nyt kaikki MAAHAN!!" Ja siihen me jäätiin istuskelee ja juttelee :D

Lauantai, cosplay -kisa (tai sinne pääseminen..)

viihdyttäjä..
Ekana päivänä ohjelmassa oli vaikka mitä, mun piti mennä sinne kimono systeemiin, mutta en sit jostai kumman syystä (moi kavereita tässä) päässykää sinne. Mutta kyl mä nyt kumminki menin cosplayta taas vaihteeks kattoon >:D Ja seki alko niin hienosti, et fiksuna tyttönä menin sinne ovelle jo vähän ennen, ku siel isos salis oli viel edellinen ohjelma menos, ja kysyin sitten siltä järjestysihmiseltä siitä että onkohan cosplay tuolla seuraavaks. Olihan se, mut haet ensi infosta paikkalipun.

siellä se hades kurkkii
Okei lähin sit alakertaan infoon ja kysyin sieltä lippua. Joo mee tonne Tracon pisteelle, myyntipöytäsalissa. Okei meen sinne. Tässä vaiheessa jo mulla meni hermot mun kenkiin, alko jalkoihin sattuun. x'D Sit siellä traconin pisteellä, etin sitä ekaks että MISSÄMISSÄMISSÄKELLOONJOPALJONMISSÄ????!!!! ja siinähän se, suoraa mun naaman edessä.. =.= Pyysin nätisti lippua ja sain sitten.

Pääsee vähemmällä..
Juoksin sitten takas yläkertaan ja jumituin johonki ruuhkaan siihen jonku oven eteen. Hmm... kai näkin on menossa sinne cosplayhin........ Kattelin lippuani: Rivi B8, Paikka: 312 Jollain mun lähettyvillä olevalla oli paikka rivillä 6 ja seki oli b-puolella. Silti kysyin joltain randomilta siitä, että onko tä nyt a vai b ovi. En silti päässy ruuhkasta mihkää, joten odottelin siinä ihan rauhassa ja vihdoin ku pääsin sisälle siin oven pääl luki B. -LOISTAVAA

...kun lisää vain..
Sitten ettimään omaa paikkaa. Mä olin nii myöhää hakee sitä lippua nii mul on varmaa aika huono paikka :< Kävelin niit rivejä eteenpäin, ja eteenpäin ja eteenpäin.. ja eteenpäin, vieläkin .____. ? MITEN MÄ VOIN SAADA PAIKAN NÄIN EDESTÄ?? O_O nojaa, en valita :'D

...ryhmäkuvia.
Kun odoteltiin että kaikki pääsee saliin, testailtiin kameraa samalla, että kaikki salin ulkopuolellakin pääsee vähän kattoon ylivalaistuneita läikkiä jotka liikkuu lavalla ja yrittää arvata mikä hahmo siinä tällä kertaa sädekehässä on. Tällöin, kun oli tylsää odottaa, muuan Haades (juontaja) tuli viihdyttämään lavalle meitä. Sil oli kyl vuoden kuumimmat muuvssit <3

Ja vihdoin päästiin melkein eroon Haadeksesta ja kisa alkoi!! Ensi oli vuorossa varmaankin alottelijoiden sarja, sitten advanged... eli toi.... EDISTYNEEMMÄT!! se sarja :'''D ja sit lopuks joku pari juttu? ehkä... en muista tarkkaan X''''''D En ottanu kuvia ku vaan kaikkkkkein hienoimmista :P

Japaniin matkustaja voittajat!!
JA niiin hienosti meni se, ja niin kivasti tuhlasin 2tuntia siitä ajasta, jonka useimmat käyttää kavereille jutteluun! Enkä aio kertoa esityksistä sen enempää, jos olitte tyhmiä sosiaalisia ja kaverien ihanuuksia, en aio kertoo teille mitä no-sosiaalisuutta mä koin yksin siellä salissa :P (en siis ollu yksin siel lol, ei vaan ollut seuraa :P ) Ja tämän jälkeen kun ajattelin, että no NYT voisi sosiaalisoitua, yritin soittaa kaikille ja kävi ilmi että 2 kaverin numero olikin vaihtunut sitten viimenäkemän, ja loppuihin ei saanut yhteyttä koska ne vietti aikaa alakerrassa, missä ei ollut kenttää. Joten paipai sosiaaalisuus, mä meen ostaan ruokaa. o/

Sunnuntai, lolita-muotinäytös

Ja sitten seuraavana päivänä! Tapahtui sitä ja tätä ja sitten tehtiin tota ja sit mentiin sinne ja tänne ja sit muuten se oli siel ja se teki tolleen ja välillä tunsin itteni vajaaks.

Kävelin kaverin kans cosplay-lippu lahjonta paikan ohi, joka oli asiallisesti siirretty eilisten ongelmen takia pääovien eteen, että kaikki löytäisivät sen edes vahingossa, ja otettiin siitä kaks lippua sunnuntain näytökseen (ryhmäcosplay tais olla..)

Sitten jatkettiin matkaa ihan rauhassa ja kello tuli kohta sen verran et meidän piti melkein juosta kaupasta kattoon lolita muotinäytöstä, jonka sitten jonoonpäästyämme huomattiin olevan siirretty 20min myöhemmäks. No loistavaa, odoteltiin siinä sitten, että päästään saliin. Ja aika pian päästiinkin.

Olin keran aikasemmin ollu yhessä lolitanäytöksessä, mallina ihan (ylpeys, kumartakaa mua X''''''''D ) ja kyseinen näytös oli ollut erään merkin, Cloudberry ladyn, näytös. Tämä näytös mihin me nyt mentiin, oli vaan joku näytös. Mä mietin pitkään, että mitähän tässä tapahtuu, ja tulin siihen tulokseen, että kun muutakaan informaatioo ei oltu saatu, että tä on vaan joidenkin feimi-lolien väsäämä esittely niiden vaatteistas. Siis mun mielipide, ihan vaan siks, ettei sitä missään vaiheessa korjattu :P

Mä en oo ikinä tykänny sweet loleista, jotkut classicit menee harvoin ja gothicit menee lähes aina. Onneks tämä näytös sisälsi puolet sweettejä, ja sitten lopuista tuli jotain classicia ja goottia. Me kavereiden kans vähän arvosteltiin niiden pukuja ja hiuksia, ku mitkäki asiantuntijat (joita me ei todennäkösesti olla; mä omistan 2 lolitaa ja kaveri ei yhtään x'D Kaveri on kyllä myös poika, että ei se nyt varmaan hirvee rikos ole, jos joka pojalla ei ole söpöö vaaleenpunasta mekkoo.)

Sitten koska maailman klisen sanonta, kertoo kuvan juttelevan enemmän kuin sanat, saatte ite kattella kuvia~ Ja joo, tässä ei oo kaikkia, vaan mun mielestä kivoja mekkoja.





Sitten lisäääää Part sosiaalisuus

Kyllä mä ihan oikeesti näin kavereitakin siellä :3 Tuitui kaikki kaverit .3 oote ihkuja ♥ (tykkään niistä) Hmm... ei kai mulla mitään erikoista kerrottavaa oo, niin laitetaan tästäkin hirvee kuvaspämmi tänne loppuun o/ Videoitakin voisin laittaa, mutta se on hieman liian haastavaa mun pienelle päälleni, enkä tiä kuinka paljon ihmiset tykkäis, kun niistä tulis epäasiallisia videoita julkisuuteen X'D

Kaikki alkoi siitä, kun mä ekana päivänä olin pukeutunut gyaruksi, en siis julkisesti ollenkaan. Olin vaa suunnitellu että hienosti menen jostai gyarulolfeimistä kun mulla on ihku peruukki, mutta sitten erehdyin kattomaan peiliin ja päätin, että noniin! se on sitten DRAG SHOWN AIKA!! Sain siis täydet pisteet drag queenin cossaamisesta ♥



















Koska olimme conissa, siellä on cospayta muuallakin kuin kisoissa. Koska en juurikaan katso animea tai lue mangoja... onko se oikeesti mangoja?? manga --> mangoja? ei se mangajakaan voi olla..... MOI LUEN TÄSSÄ MANGOA! siis takas asiaan. Musiikkia kuuntelen, ja kun kuuntelen musiikkia huomaan myös nämä musiikin tekijät, eli tässä meillä on Lady Gaga ja Satoshi. Notui kun ne oli ihkuja ♥

Tamperetalos on kahvila, joka on kaunein paikka mis oon ikinä ollu ♥ Se on mun mielest vaan ihana, kun kaikki seinät ja katto on lasia, loput palaset mitkä pitää seiniä kasas ja lattia on valkosta kaakelia, siellä on mustia nahkasohvia ja paljon viherkasveja. Se on ihana paikka ♥ Ja siellä me istuttiin sitten :3

Tässä otan kuvaa kavereistani

Ja kaikki loppui siihen, kun ihku kovis reita käytti miehisyyttään kuvaavaa sateenvarjoa sisällä, jos vaikka alkaa sataan. Me oltiin linnottauduttu tonne yhteen nurkkaan, siks siin on tosi sotkusta x'D ruokaa ja roskia, sitähän me o/

Ja loppuun pyydän hyvin paljon anteeksi sitä, että omin tota kameraa koko ajan ja kun pyörin ohjelmissa, ei tullut otettua asiallisia kuvia muista kavereista :< Liittyen siis siihen, että muut ois voinu viettää ne monta tuntia kuvaten toisiaan, kun mä kuvasin tunnissa noin 3kuvaa jossain ohjelmassa.

24.5.2011

i still keep speaking english..

hyvää päivää taas täältä kaalimaasta!! meillä oli taas vaihteeks international... ööh.... kansainvälistä! toimintaa tässä viikolla, kun meille saapui comenius projektin kautta eleonora tyttönen italiasta :)

part one.

comenius projekti alkoin tämän lukuvuoden aikana. siihen liittyi 4 maata: suomi, itävalta, saksa ja italia. jokaiseen maahan tehtiin vierailut vuoden mittaan. valitettavasti itse en päässyt millekkään näistä. olin itse asiassa vain tämmönen koska nyt tulee niin paljon ihmisiä suomeen tarvitaan lisää majottajia ja tottakai olin ihan sairaan innoissani!! ofc mitä muuta te odotitte? saan puhua koko viikon englantia jeejee!


16.5.2011 maanantai

kouluun normaalisti 8 ja sitten toiselta kuviksen tunnilta tein katoamistempun >:D lähdettiin kohti lentokenttää hakemaan vieraita. mä tiesin mun guestistani sen että sen nimi on eleonora, se ei saa facebookis mun viestejä jostain syystä, ja että se on 18 ja kihloissa. okeei kaikkee tarpeellista (ja nyt tekin tiedätte tän kaiken >.< ) vieraat otettiin kyytiin noin 30min odotuksen jälkeen (muistakaa olla ajoissa kentällä sitten!!!!) ja lähdettiin kotiin.

maanantaille ei ollu silleen mitään erikoisempaa ohjelmaa, koska vaikka italialaiset tuli sillon jo klo13 nii itävaltalaiset ja saksalaiset tuli vasta joskus klo 19 illalla. joten sitten muiden italialaisten hostien kanssa sovittiin että lähdetään keilaamaan! jejee

mentiin siis kylpylään keilaamaan. koska italialaiset puhuu aivan täydellistä englantia (kyllä, tämä oli sarkasmia) niin mulla oli vähän yksinäistä siinä, kun ne ei osaa sitä sitten yhtään. no okei. kyl mun guest, ele, ainakin osas ihan kivasti englantia, mutta kun siel oli sit niitä muita, jotka puhu vain ja ainoastaan italiaa niin tietenkin ne puhu sitten keskenään sitä. mä kommunikoin sen yhden pojan, nicolan, kanssa näin: whooo!! buonoo!!! sit viittomakieli peukku alas ja surullinen ilme, osottelua et kenen vuoro on ja laskettiin sormilla :''''D

keilaamisen jälkeen lähdettiin kotiin. mulla oli hoidossa :'''D kreetan guest, chiara, myös koska kreetta ei itse päässyt paikalle tuollon koska joku konsertti. niin kun oltiin viemässä chiaraa sinne konsertti paikalle, niin johan kreetta ja joonas guesteineen kutsuivat mut ja elen syömään kylpylään. ja eiku takas!

kylpylässä katteltii että oho täällä on meidän opettajat... JOO EI JÄÄDÄ TÄNNE! O_O minne me sit mennää? kello on jo aika paljo ei täs ny paljo mihinkää pääse enää :o mennäänkö pizzalle johki sit? joo ei mun kyyti lähti just pari minuuttia sitten x'D no jos odotetaan vähä aikaa, et noi opettajat lähtee? (minä olin sitä mieltä että: siinä voi mennä aika kauan...) okei otetaan pöytä sillee ettei ees vahingoks nähdä opettajia.

sit tilattiin ruokaa ja syötiin kivasti ja onneks telkkarista tuli just sillon siitä leijonien paluu helsinkiin juhlasta ohjelmaa, nii puhuttiin tietenkin jääkiekosta sitten. italialaiset ei tienny että suomi oli voittanu jääkiekon. ei niitä kiinnostanu. eikä ne tienny mitkä on euro viisut o.o ei niitä kiinnostanu (no mutta italia oli päässyt nyt vasta monen vuoden jälkeen sinne taas jeejee)

joonaksen guest, frederiko, oli hassu tyyppi. mä istuin sen vieres ja juteltii kaikkee hassua. kovin hyvin ei englantia, viel huonommin italiaa tai suomee, mut viittomakieli ja ilmeet toimi loistaasti :'''D ja osas frederiko sen verran suomee että laulo koko ajan mm. poika saunoooooo.......... ja ihanaa leijonat ihanaaaa joonas oli opettanu guestinsä hyvin >:D

sit ku ruoka oli syöty lähdettiin kotiin koska oli ollu aika pitkä päivä. italialaiset oli heränny klo 4 aamulla. onnee niille :'D ja kun oltiin lähdössä pihalle kattottiin et oho noi opettajat on tossa edelleen... (MÄ TIESIN!!)


17.5.2011 tiistai

tiistaina oli koulupäivä!!!!!! jeejee =.= nukutti. aamusta en muista juuri mitään muuta kun sen mitä oon ennenki sanonu kouluaamuistani. elelle: good morning!! did you sleep well? gooood, are you hungry? oh you ate already? ooookay... i go now eat and then i run from one room to another, cuz im bit hurry again......... näin meidän aamu. loistavuutta!

koulussa guestien piti seurata eka tunti, mutta koska mulla oli filosofiaa, heitin elen joonaksen ja frederikon kanssa samalle tunnille >:D oon aika juoni. no mut saapahan ainakin jutella siel jotai jolleki, joka ymmärtää jotain :) mutta kuitenkin ella toi oman guestinsä itävallasta meidän tunnille. mut koska meillä ei ollu opettajaa sillon nii me juteltiin sitten sen guestin, andreaksen kanssa aika lailla koko ajan. (se puhu hyvää englantia) paitsi sillon ku se teki esittelytilaisuuteen esitetlyn itävaltalaisesta koulujärjestelmästä.

tän tunnin jälkeen siis sinne esittelytilaisuuteen. siellä oli näytelmää, oli soittamista, oli esittelyitä kaikkien kyseisten maiden kouluista. mä olin esittelemäs suomee.. luin paperista ja jännitti niin sairaasti! ääni tärisi, en uskaltanu kattoo yleisöön etten ees vahingoks hukkaa paikkaa jossa menin, äänsin jotkut sanat ihan typerästi kun ääääääääh!!!! >.< ei enää tommosta. mut sit andreas joka oli tehny sen esittelyn siinä edellisellä tunnilla, nii voi jestas se oli hyvä! tarpeeks yksinkertanen ja kiva ja selitti hyvin ja oli rento ja äää olin kateellinen >:P

esittelyjutus meni suunnilleen 4h o.o mut sen jälkee mentii tekee pienemmissä ryhmissä sellasta työtä, että mitä kaikkee on nyt oppinu ja mitä kulttuurillisia eroja ja mitähän kaikkee viel....... onneks oli vasta eka päivä nii ei paljo oltu ehditty puhuu >.< tyhmät! :P mun ryhmässä oli hauskaa tietenkin koska siellä oli yks mun tosi hyvä kaveri joka on aika sairaan hauska :''''''D meil on aina ihan random jutut ja naurettiin paljo ja kyl mä välillä saatiin jotain ihan aikasekski x'D

sitten meidät käytiin kutsumassa opettajien huoneeseen vähän syömään >:D oli jotai pieniä leipiä mis oli vaihtoehtoisesti poroo tai lohta sit oli korvapuusteja tietenkin, karjalanpiirakoita, ja jotain semmosta :) syötiin siel sit jeejee ja kun oltiin syöty meidän piti mennä atk-luokkaan kirjttaan jotain introducion... se on.... ööhh.. joku esitteljuttu? miten toi käännetään x'D

kiva kun on koko viikon puhunu enlantia ja nii sitä tulee sit puhuttua ihan kaikille >:D loppuviikosta alko jo huomaan et hey how are you, how are you doing?? oh you are finnish yeah right.. should i speak finnish?.. joo siis niin moi.. <- iLIKE <3 tykkään oikeesti puhua englantia :3 jeejee

ja koska olen niin ahkera ja huolehtiva ihminen, en mennyt illalla ohjelmaan johon kaikki guestit ja hostit oli kutsuttu. ohjelmassa oli siis eräharjulla suomalaiseen luontoon tutustumista, syömistä, saunomista ja uimista. tästä en tiedä tän enempää koska ton saman ajan mä vietin musiikkiopiston teorian uusinta kokeessa =.= ja pääsin läpi!! ja sain viel 4!! whoooo!!! :33

sitten illalla-yöllä kotona ei sitten paljo muuta ku et hyvää yötä buono notte~

18.5.2011 keskiviikko

klo 8.15 koululle ja bussiin ja kohti tampere cityä! :'D ensiks kaupunki kierros tampereella. aluks me mietittii että mitähän nähtävyyksiä muka tampereella vois esitellä? ei mitään? mut kierros lähti niin että esiteltii tietenkin finlaysonin alue ja se kirkko siitä vierestä mis tien toisella puolella oli aidalla paljo hanskoja >:D esittelyssä kuultiin noin 26 kertaa 'that red block building'.

meille esiteltiin myös pispalan harju. se tuulinen paikka korkeella kahden järven välissä ja zomg peruukki meinas lähtee ku tuuli niin paljo. se kohta mis me siel oltiin näytti siltä, että jos siitä reunalta astuu alas nii putoo noin 10 metriä, mut sit ku astu askeleen eteenpäin, huomas et oho tähän on ihan loiva mäki tässä x''''''D just sillon tunsin oloni tosi urheeks X'D

seuraavaks kun jo kuviteltiin että päästäis syömää nii ei tietenkää vaa meidän piti mennä sitten käymään viel ylen studiolla.. päästiin tutustumaan uutisten tekemiseen ja jotain en tainnu kuunnella ihan nii tarkasti... tuntuu vähä siltä x'D ku ei tuu mitää enää mielee mitä ois kerrottu. sit meidän vieraita haastateltiin uutisiin ja mun piti liittää se linkki mutten ny tietenkää sit enää löydä sitä täältä >.<  ja linkki on tässä :'D

look at them!! looking real eh?
tämän jälkeen pääsimme vihdoin syömään!! noin kaikki vieraat halus mennä koskikeskuksen manhattanille syömään x'D hupsis.. vietiin sieltä aika paljo tilaa :'D osa kyl halus käydä kattoo suomalaista mäkkiä :'D ruoan ahmimisen jälkeen lähdimme vähän kiertelemään kauppoja. meidän guestit halus lähinnä ostella tuliaisia perheellee ja poikaystävilleen niin vietiin ne ekana itse asias aika monen kaupan jälkee nä vasta päästi mut viemää heidät sinne.... pentikkii siis :'D ja sieltä löyty kivasti kaikille jotain :3

paitsi poikaystäville! o.o kovin mielellään ois halunnu viedä poropehmolelua poikaystävälleen ja käytiin sitten the suomi shopissa eiku se on...... joku joulukoristekauppa siel. pehmoleluja löyty, mut oli sit liian pieniä D:< ja sitten koko loppuaika juostiin kauppoja läpi että löytyiskö mistään mitään kivaa käsikorua poikaystävälle. ja kerron teille että italialaiset kävelee hitaasti mä en tajua miten ne ikinä ehtii mihinkään ajoissa sillä vauhdilla o.o


shoppailun jälkeen vielä yle tv 2 studiovierailu. jeejee päästiin kattoo mitä kaikkee pitää tehä kun tehdään studiolla tv ohjelmia. se maskeeraushuone oli aivan ihana. mä oisin voinu jäädä sinne korjailee omia meikkejäni x'D seuraavana oli vuorossa peruukkihuone >:D seki oli hauska :'D sit tutustuttiin kaikkiin miksaus ja lavaste juttuihin ja miten lavaste kakut näyttää nii aidoilta vaikka ne on pelkkää muovia O_O ne oikeesti oli tosi oikeen näkösiä!! O_O ihan läheltäki katottuna!! O_O

ja kaiken tämän jälkeen pääsimme vihdoin kotiin!! kaalimaahan saavuimme noin 7 eli emme ihan ehtiny kattoo meistä kuvattuja uutisia >:D mut kumminkin nopeesti laittauduimme jne ja lähdimme kohti iltaparty!!
look at them!! looking real eh?

ja matka sinne....... me eksyttiin noin 4 kertaa. itse asiassa aikalailla ehkä vähän enemmän... ja meillä oli hirvee luontohetki siinä myös x'D eka me mentiin ihan kivasti autolla siel ja oi että ku se järvi maisema oli niin kaunis nii eka pysähdyttii katteleen sitä. sen jälkee mentiin poroaitauksen ohi ja niitäkin piti käydä kuvaamassa! onhan se osa suomalaista perusluontoo kaikille ulkomaalasille. kolmantena ku mentiin siel metsäteillä nähtiin montamonta joutsenta ja kurki.

kun oltiin eksytty 3 kertaa niin viimesellä kerralla ku käännyttii takasipäi ele sano nähneensä ehkä kaks hirvee. ellan guest, andreas, sekos ihan täysin. ainoo asia mitä se on odottanu tosi paljon suomessa ollessa on et se näkis hirven! ja kun useimmat suomalaisetkaan ei nää niitä kovin usein nii johan se oli taivaissa ku se näki tän 5päivän reissunsa aikana kaks hirvee!!

me oltiin ihan hiljaa ja avattiin ikkuna. kaks hirvee tuijotti meitä 20m päästä. andreas kuiskas että voisinko mä ottaa kuvan kun mun ikkuna on auki. mä räpsin kuvia toivoen että ainakin yksi niistä onnistuisi. me tuijotettiin niitä hirviä takas. ne näytti vähän siltä kuin ne aikois lähtee meitä päin. niiden lihakset oli ihan jännittyneitä, kun ne ei tienny mitä tapahtu. kun oltiin siinä lähemmäs 10min istuttu ihmettelemäs niitä luovuttiin viimein tuosta hetkestä ja jatkettiin matkaa rikkoen se tunnelma..

ja viimein juhlissa!!! normaalisti menis noin puoli tuntia autolla meillä meni vähä päälle tunti X'D oho. hyvä me ja meidän suuntavaisto!!!! sitten siellä iltaan ja yöhön partyparty. oli viimenen ilta et kaikki oli koos nii pitihän sitä vähän juhlia >:D ja sitten partyista ei sen enempää julkisesti :''''''D sen voin sanoo et 3 päästiin kotii nukkuu.. :'D


19.5.2011 torstai

normaalisti kouluun taas kivasti aamusta. tokalla tunnilla piti olla pesistä, mutta koska oli niin ihana sää (satoi ja tuuli) me saatiin mennä sisälle lusmuaan >:D ja loppupäivä oltiin normaalisti tunneilla. koska mun äikän tunnit oli kuolettavan tylsiä heitin elen taas joonaksen ja frederikon kanssa jonneki :'D sen jälkeen mulla oli yks hyppy jonka aikana mentiin käymään ele, minä, kreetta, chiara, frederiko mimmissä kahvilla :3 semmonen oikein suloinen pieni kahvila koulun lähellä. ja sovittiin, että kreetta ottaa nämä kaikki vieraat tästä ja vie heidät kaupoille kun outi menee takasin kouluun kaheks tunniks :P

sitten kun mun koulu oli loppunu lähdin kävelee kotiin ja kreetta soitti että nämä vieraat mielellään jäisivät kreetan luo, koska he olivat kumminkin menossa illalla viettämään aikaa jonnekin kun outi pysy kotona ja luki matikan kokeeseen >.< joten sopihan se mulle. ilmeisesti he kävivät mm kylpylässä ostamassa sen poropehmolelun, denizissä syömässä, ja kattomassa leffaa jonkun luona. mun ilta suju loistavasti matikankirjan kanssa!!


20.5.2011 perjantai

aamulla heti ekana kun heräsin mun piti soittaa kaverille ja toivottaa sille hyvää synttäriä!! mun piti herättää se nii et se ois ihan diudau eikä tajuis mitää, mut must tuntuu et taisin ite olla siltiki vaa väsyneempi x'D oho hupsis.

perjantaina ei ehtiny paljo mitään enää tapahtuu. eka tunti koulussa ja sitten piti saattaa mun lapsi (selvennys, guest; "outi missä sun lapsi on?" tarkoittaen eleä) autolle ja hyvästellä se. yhyyyyyyy nyt mä joudun lähtee pois käytävältä nukkumasta (ele oli majotettu mun huoneeseen) ja nyt meillä on ihan hiljasta, enkä saa puhua enää englantia (eiku oho puhuin sitä silti kaikkien kans X'D ) ja nyt pitää sanoo heihei :'3 oli kivaa :3


part two.

oho tulipa pitkästi tekstiä..

10.4.2011

mun päässä k u p l i i ! !

koska te ette vieläkään saaneet tarpeeksenne lapsellisista friikki-ihmisistä, niin kerronpa teille ihan sen takia tän viikon tampere kuplii tapahtumasta. mä olin siel yhen  päivän, lauantain. ja tästä tä nyt sit alkaa:

part one.

mä satuin juttelee keskiviikkona? mesessä monen ihmisen kanssa, kaks niistä sit sattu kysymään, että kai mä olen tulossa viikonloppuna tampere kuplii juttuun. no tottakai mä tulen ku kaks ihmistä kysyy sinne :'D

lauantai aamuna heräilin turhan aikasin siihen nähden että oli viikonloppu ja aloin laittautuun. joo jos mä menen jonneki ton tyyliseen tapahtumaan nii tottakai mä pukeudun tosi tarkasti ja harkitusti :3 tänään mä sitten yritin olin ihan vaa semmone jiiruernu.. en tiä mite onnistu. mun korsetti-systeemiin ainaki meni hermot jossai vaihees päivää nii revin ne pois :P

sitten lähdettiin tuonne tampereelle päin. ja plevnan eteen oute sitten päätyi odottelemaan kaveriaan :3 seisoskelin sinä outona ihmisenä, ihailin muiden vaatteita ja huomasin sitten kyltin joka ilmestyi siihen cosplay kilpailun jono. SIIIHEN SIIS!! ehe pääsin jonoon aika alkuunkin :3 jeje


siinä jonoilin kivasti, kattelin lisää niitä ihmisiä ja kello alko tulee 12 .. .. .. omg.. .. .. mun kaveri ei oo täs viel.. .. .. omg .. .. missä se on.. .. kello on kymmentä vaille.. .. .. viesti *napu napu*.. .. se ei vastaa O_O.. ... oho vasta minuutti menny.. .. .. .. soitan sille.. .. MOOI TUUTKO SÄ KOHTAOUTISTRESSAAETTEISÄ EHDI!!.. .. ... noin minuutin päästä mun rukiksi pukeutunut kaveri oli siinä :'D oho. oute the stresser!

sitten tästä minuutin päästä päästettiin porukka sisälle! loistava ajoitus ane :'D ♥

C O S P L A Y -kisa :3

me päästin sitten anen kanssa ekaan riviin :3 meidän edessä oli vaan tuomaristo, kuvaajat ja kilpailijat

tossa on meidän juontajat :'D niillä oli alussa vähän teknisiä ongelmia mikkien kans. ne alko säriseen kun nä ihmiset lähestyivät toisiaan. niinpä tottakai tuo musta juontaja sitten halus koko ajan syöksähdellä toista juontajaa kohti :'D
ne testaili noita mikkejä sanoen 'kekkonenkekkonen.. kuuleeko kekkonen? ei kuule..' outia alko naurattaan vähän :D mä kuulin kyllä x)


 mulla ei ole kuvaa kaikista kilpailijoista, jos teitä kiinnostaa tietää kaikista voitte varmaan ettiä jostain muualta blogeista, tai galleriasta, tai aamulehden sivuilta (käykää äänestämässä finalisteista voittajaa!! ) tai jostain tapahtuma sivuilta.

 super mario!! whou. miksi yoshi tulee luigin selässä O_O eihän sen näin pitänyt mennä!


jotain söpöjä tyttösiä.. juontajan esittämä kysymys:
'mikä teidän suhde oikeesti on? ootteko te vähän muutakin kuin kavereita?' vastasivat että edustavat uutta kantaa.. :'D










star wars jotain tyyppejä :'D onneks mä tiän näiden kaikkien nimet (kyl mä ne saisin tietää jos jaksaisin ettiä mutten jaksa, LAISKAMATO!! ) toisen munasuojat sattu tippumaan kesken kaiken lavalla ja tottakai se meni paniikkiin ja peitteli itteensä! :O sit loppu aijan se kulki kädet haarojen edes tai sit toi lippu tos edessä :'D go you!!




vas. itse ilkimyksen palleroita :'D pääsivät finaaliin. osa perusteluista oli: asuilla oli erinomainen liikkuvuus. munki mielest :'D varsinki kun ne ei nähny tuolta asujen alta mitään XD niitä piti taluttaa koko ajan lavalle ja lavalta pois :D



oik. toi oli mun mielest paras. mut se johtuu tosta hahmosta vaan. en mä tietenkää osaa kattoo mitään miten asu on toteutettu ja kuinka hyvät kankaat on valittu jne. ei siis päässyt finaaliin :< surullista, itse olisin äänestänyt.

tässä on sitten kaikki kilpailijat :3 jeejee mahtavaa.

sitten cosplay loppu, me mentiin anen kanssa myyntipöydille osteleen herkkuja :3 jeejee pocky!! sittten etsittiin anen toinen kaveri ja sitten päädyttiin pyrähteleen johonkin porukkaan missä oli kaverin kaverin kavereiden tuttuja jne :'D

sitten me anen kanssa liuettiin paikalta anen seuraava kaveria vastaan :'D kun odotettiin sitä siperian porteilla ane selitti sen viikko-ohjelmasta ja samalla elehti kivasti käsillään :'D alko naurattaan molempia vähsen x) ♥ anen kolmaskin kaveri löysi perille sitten epämääräsen naureskelun ja käsillä huitomisen perusteella :'D

suunta takasin siperiaaan. kuvailtin cossaajia ja muita ihmisä, porukkaa oli paljon. mulle tulee aivan ihana filisn ennen kaikkia con tapahtumia kun alkaa kadulla nähdä ernuja ja cossaajia x) tulee ihanan kotoisa fiilis :3 ♥


vas. cosplay kilapilusta tuttu henkilö :D piti vaan käydä kuvaamassa tätä uudelleen, kun anen kaveri halusi siitä kuvaa ja se katoili koko ajan nii sitä piti metsästää :'D
kesk. porukkaaaa jeejee
oik. kaks lolitaa jotka palloili siellä :D loleja oli aika vähän :O vähemmän kun yleensä. (tietenkin sen takia koska itsekään en ollut pukeutunut loliin :'D )

SITTEN!!!! mä kävin tapaamassa toista mun kaveria noopeeta, ja vein sille samalla pussillisen vaatteita :D jeejee. just ku kattelin että missähän se mun kaveri on nii kuulu vierestä 'lähenpänä ku luuletkaan' ! !  sitten juteltiin siinä jonkin aikaa kunnes me lähdettiin taas ane ja anen kaveri ja minä kohti back streetiä.

siellä on loppuunmyynti!! O_O omg. mihin se nyt menee?? pois tampereelta kokonaan?? muuttaako se?? apua missä mä nyt käyn kattelee kaikkia outoja vaatteita?? :O harvoin mä sieltä mitään ostan nii.. :'D

toi mallinukke oli huvittava. paita ja takkikin löytyy muttei jalassa sitten mitään!! zomg. meil oli muutenki aika tasokasta menoo XDDDD

hesen kautta siperiaan :'D oute tilas lastenaterian hesestä ja se myyjä sano mulle: 'tähän saa viel jätskin tai lelun mut voi haaaaaaaaarmi meidän jätskikone on rikki minkä lelun sä haluat?' eipä sillä sit paljo väliä. sain semmose ruman peltisen penaalin :'D mun piti antaa se ekalle vastaan tulevalle ernulle mut unohdin :< nyt se on mulla täällä kotona :<

sitten käytiin nopeesti top tenissä OUTELLE GIRUJEN GO!!! :3 jeejee ^^ whiuwiuh ^^ :3333 ♥-♥

sitten käytiin taas metsästämässä ihmisä! KUVAAMASSA SIIS :'D jajaja päädyttiin piirteleen seinälle. PAPERILLE SIIS :'D ja sitten plevnan vessoille teinipeilikuvejaaaaaaa jajaja naureskelee niille kuville siel vessois x'D laatu.laatu...........

sitten taas siperiassa! VENÄJÄLLÄ SIIS :'D ja anen kaverin piti lähtee :< heihei sille :3 ja sitten siperiassa oute törmäsi muihin tuttuihin lisäääää ja ja sitten yhtäkkiä porukat ilmesty siihen O_O ja piti lähtee. :< näkemiin kaikille :'< oli ihana päivä taas :'3

part two.

 kun mulla loppu koeviikko jouduin palkitsemaan itteni suklaakekseillä, mansikkateellä ja death notella :3
ja jatkuu kun olen nyt kipeenä nii paljo muuta ei voi tehdä.
pitää kattella skinsiä ja syödä pockyja ja juoda tota ihme japanilimsaa... en muista nimee x) lasi pullo kumminki :'D


 ja koska tiedän että teitä kiinnostaa aivan äääääärettömän paljon mitä kaikkee mä siis ostin sielt niin kuvakuva



siin on toi hassu juoma, pockyt, se hesen penaali ja GIRUJEN LEVYYYYY!!!!!! ♥♥ yah..... ja sit tuol on hello kitty kännykkä koru ja tipu tipitii avaimen perä :D

ja sitten uudet PINKIT kuulokkeet.. ei kuvassa jaja.. ruokaa en nyt välttämättä kuvaa aina.. sori nyt jäi teiltä näkemättä lasten ateria xP

3.4.2011

where disappeared those sunny days? they'll come again :)

part one.

moimoi mitä kuuluu? mulle kuuluu tosi jees koeviikko tässä näin (y) jaja taidanpa mennä suoraan matikan uusintaan.. eilen luin psykaa, koe on tiistaina, mutta siis.. siellä luki näin: vuoden ikäiset lapset nauttivat kutitettaessa. 

jaahas. ei ainakaa vanhempana sit >.< mä aloin hirveesti pohtiin (filosofi ja psykologi kun olen) että miksi nuorena tykkää kutittamisesta ja sitten kun on vanhempi niin se vaan ärsyttää tajuttomasti? >.< voi olla, että lapsena se on jotain läheisyyden tunteen hakemista (ihan niinku jokanen asia mitä vauva tekee). mutta hei, onhan se vanhempanaki aivan ihanaa jos joku pyörii siinä ympärillä lähellä MUTTA SE KUTITTAMINEN ÄRSYTTÄÄ AIVAN JÄRKYTTÄVÄSTI!

onko näin että pientä vauvaa kutitetaan ja kohdellaan muutenkin niin paljon hellemmin, koska se voi särkyä. ja vanhempana saa heittää seinään ja mitään ei tapahdu? erilaista kohtelua sitten. tai sit kutittaja ei osaa kutittaa!! :P miettikääs sitä sit.

jjoo jatkammeko seuraavaan aiheeseen mikä on huomattavasti piristävämpi?

part two.

kesä on kivaa aikaa. (suuri) osa ihmisistä ikävöi kesää nyt, kun luuli että se tulee, muttei tullutkaan. huijasi meitä, mätämuna.

ja nyt ernuhihhuli kun olen, esittelenpäs teille viimekesän (itse asiassa kesän ja syksyn :'D) antia :)

con on siis semmonen ernu tapahtuma, minne kaikki pikku-ernut mangafriikit, animehihhulit, jiiruhassut ja truu vaatetusalan opisekelijat menee :'D siellä on jollain lailla näihin aiheisiin liittyviä ohjelmia, ja kun ernupiireihin päätyy, sinne ei mennä vaan ohjelmien takia, vaan myös niiden kaukaisten kavereiden ja pukujen ihastelu on tärkeetä myöskin :) mä olin siis kolmessa conissa viime vuonna:

desucon, lahti

tapahtumissa on yleensa aaaaikas paljon porukkaa :D 

 mun hyvä kaverini ropa kenet tapasitte tässä parin viikon takasessa blogissa myöskin :)

 ihmiset jotka käy koneissa tykkää pukeutua kivasti :D vaikka ne ei osallistuis mihinkää
kilpailuun nii silti pukeudutaan toooooooosi upeesti :) vas. vaatteet tehty ite
kokonaan. oik. muuten vaa laitettu päälle niin paljo sälää ku löytyy. 
näin noi aamuna kun ne oli laittautumassa.. niil oli matkalaukut niiden asusteille..

coneissa on erikseen usein myös cosplay kilpailuja. 
kuvan henkilö taisi olla 2 tai 3 sen kertaisessa kilpailussa.

tracon, tampere
yääääh siel oli ihanan lämmintä! :3

toi tyttö palloili tuolla niin oute vähän kuvaili salaa >:3 muttakun lämpö :)

vas. ystäväni janttu :) tampere talo oli tosi ihana! rakastin tota aluetta missä istuskeltiin :3
oik. tämän kuvan jälkeen lähdettiin uusien tuttujen (kuvassa yksi) kanssa syömään ja tutustuttiin :)
conit on kivoja kun siellä voi mennä vaan jutteleen kaikille ja kaikki juttelee takas viel!

meidän koko porukka millä palloiltiin siel! oho ei ollukaa kaikkia :< 
muuan katan kaveripuuttuu ja itse tietenkin kun kuvaan XD
  
vas. an cafe ryhmäcossi :3 jos en viel kertonu yks 3 lempibändistä on an cafe :3 
joten tottakai mun piti ottaa heistä kuvaa ^^
oik. zombie sairaanhoitajia. näitä meni kaks tuolla, mä en ymmärrä miten ne jakso kävellä kuten zombiet!
ihan oikeesti o_o juteltiin kyseisen puheliaan zombien kanssa ja kerroin että juoksisin karkuun
jos hän tulisi pimeällä kujalla vastaan. zombie naurahti :D (tekeekö zobmiet niin? :O )

tsukicon, helsinki

tässä on meidän porukka :D kaikki neljä (joo minä kameran takaa myös)
yövyimme punahiuksisella ystävällämme. tää näyttää ihan pastakastikkeelta!!


















vas. minä, ropa, moona :D
oik. moona :D eri moona jooo :) REITA, JOLLA ON HAAREMI!!!



















vas. kyltissä lukee: who said cyber lolita does not exist? pakko sekin on sitten todistaa :D
vas. jasmine you -cossi :) mun kaikki kunnia menee aina poikkeuksetta
versailles cossille oli se mikä tahansa!

jjoo tä ei liity aiheeseen mitenkään :'D moonalla oli siis todella tasokasta menoa :'D 
mä luin niille suklaa keittokirjasta iltasatuja! (reseptejä siis)

tsukiconissa me siis harrastimme sitä malleilua :D cloudberryladyn näytös :)
jeje mahtavaa ^^ myös facebook cloudberry lady

jeejee ens kesää odotellessa siis :3