tässä joku päivä menin ettii siskoo koneelta. se kuunteli kivaa musiikkia ja katteli diaesityksellä kuvia kavereistaan. se näytti tosi onnelliselta. mä jäin siihen sitten kans kattelee kuvia sen seuraks.
meillä on siskon kans suunnillee sama kaveriporukka, eli siis ne kenen kuvia sisko katto oli myös mun kavereita. meille molemmille tuli hirvee ikävä näitä kavereita, ja niitä hetkiä kohtaan. ois haluttu ne takas.
sitten mulle tuli ihan hassu fiilis.. kun melkein ihan rupes itkettää se ikävä. mutta ei sitte kumminkaa itkeny. sitte ku jotkut kuvat oli nii hauskoja että ihan nauratti, nii ei sitten saanut kunnolla naurettuakaan.
part two.
no kyllä nyt kaikki hämmentää. musta tulee filosofi isona!
miksi on näin että on joitakin kavereita joiden kans voi riidellä ihan nii kauan ja pahasti ku vaa jaksaa, ja silti niiden kans päätyy uudelleen samanlaisii väleihin kun ennen? voi olla tosi pitkän ajan puhumatta toiselle ja silti sitten ku lopulta puhutaan nii on kuin ois just eilen puhuttu kaikki maailman asiat läpi. mä en oikeesti tiä mistä tää johtuu.
onko siinä joku semmonen, että riiteleminen oikeesti puhdistaa ilmapiiriä ja lujentaa sidettä kahden ihmisen välillä? joo tähän mä en siltikää usko. koska mulla ainakin on myös semmosia ihmisiä joiden kaveri olin joskus, siis tosi hyvä kaveri. mutta sitten riideltii eikä kiinnosta juuri nähä enää ikinä. no entä sit semmone, että kun kerran avautuu kunnolla nii sitte pysyy luottamus siihe henkilöön ja voi taas puhua kaikesta? tä kuulostaa jo ihan fiksulta mun mielestä XD mut entä jos ei näinkään? mitä sitten? hämmentääkö? eipä juuri. pää toimii miten sattuu sille ei mitään voi :D
sitten on semmosia ihmisiä, joiden kans ei ees vahingoks riitele tai sano mitää pahaa ja niiden kans pysyy sillee semi väleissä koko aja. loistavaa siitä ystävyyssuhteesta tuskin tulee, mutta mistä tää oikeesti johtuu? miten sit sais näistä semi hyvistä kavereista oikeesti läheisiä ystäviä? pitäskö niiden kaa sit riidella ihan kunnolla jostai nii toimis? ehe tuskinpa :P
nyt ku alan ihan miettii kunnolla nii pitääkö tässä muka olla jotai säännönmukasuutta? eiks oo niin että ihmiset on erilaisia, ja sitä korostetaan jatkuvasti? ehkä mäkin nyt alan korostaa kahden eri ihmisen erilaisuutta. toiset on toisillensa täydellisiä, toiset ampuu toisensa ilman pyyntöö. ihmisillä on erilaiset arvot ja ajatusmaailma. kaikki ei siihen hyvän tyypin muottiin mee.
mut koska mä nyt oon kerranki ihan täydellinen filosofi ja mietin kaikkee jokaselta kantilta, niiiiin: pitäiskö kaikkien olla toisilleen parhaita kavereita? tai sillee olla kivaa keskenään? OLTAS KAIKKI YHTÄ SUURTA VALASTA!! <>no okei, XD ehkei näin tapahdu. mut vois ainakin sitten tehdä niin että: vois lopettaa sen turhan ja tarkoitetun loukkaamisen pois kiitoooos. se ois unelma :)
until that we'll walk to the sunset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti