5.2.2015

Vaatetappelua

Oon tässä nyt rehellisesti muutaman kuukauden yrittänyt tilata angora aluskerrastoa Icewear vaatemerkiltä. Työpaikan kautta tilattuna saa alennusta. Mutta ei ilmeisesti tuotteita.Olis tosi ihanaa, jos ois lämpimät alusvaatteet, kun lähtee merelle tuulen ja tuiskun keskelle tai makaileen kylmälle kalliolle tunneiksi odottamaan kettuja. Melkein on talvi jo ohi, koska tänään aurinko paistoi, ja tunsin ihan selvästi kuinka se lämmitti mun mustia housuja. Olis vähän kiire nyt vihdoin saada jotain lämmitä vaatetta.

Luovutin yksissä tuumin sen Icewearin kanssa. Lokakuussa taisin ensimmäisen kerran tilata. Sen jälkeen oon tehnyt tilauksia säännöllisesti kolmen viikon välein. JA mitään ei oo tullu. Niin siirryin tilaamaan Cintamanilta. Ja siellä oli alennuksessa aluskerrastoja, eikä hirmuisen kalliita edes. Jee, ajattelin villiks heittäytyä ja tilata 2 paitaa ja housut. Ja eikun maksamaan, kun mulla tollanen credit cardkin on. Niin eikös mulla tullutkin sen verran ongelmia siinä maksamisessa. En tajua yhtään mitä tapahtu, koko hoitokin oli islanniks, kun kerran islantiin tilaa, niin pakkohan sitä on islanniks saada palvelua. Eikä muulla kielellä. Piste. Ja ei toiminut luottokorttikaan ja joudun pankkiin soittaan ja siitä vasta riemu repee, kun en yhtään tiedä että miten sanotaan "tosi huonosti" islanniks.

Niin ei tule vaatteita Outille.

2.2.2015

Revontulet on rumia

Tänään töissä joku ukkeli kysy multa että mikä on revontulet islanniks. Ihan en tarkkaan muistanu mitä se olikaan. "Norðurljótur" sanoin sitten. Kuulosti aika samalta. Sitten hetken päästä aloin uudelleen pohtiin että hetkonen. Valo on kylläkin ljós. Niin kerroinpa sille ukkelille, että revontulet on sanapari: pohjoinen-ruma. Onneks kukaa islantilainen ei mua kuullut, eikä tätä blogiakaan ymmärrä :'D

29.1.2015

Kaukana surettaa, kun ei pääse kauppaan

Sellaisina päivinä kuin tämä ärsyttää hieman paljon asua meren rannalla 80km päässä kaupungista. Meinaan ihan hirveesti! Mulla ei ihan hirveesti vapaapäiviä ole. Mutta nyt on! Ja ajattelin lähtee kylille vähän hurvitteleen, kun kerran auto tässä tänään on käytössä. Niin sitten nousi tuollainen astetta jäätävämpi tuuli. Niin sellanen tuuli, että ei kannustettu lähtemään, mutta mä oon niiiiiiiiiiiiiin tylsistynyt! Mun elämääni kuuluu tällä hetkellä 4 ihmistä, joista 2 on mun työkavereita ja 2 on ehkä niin sanotusti sisaryhtiön työkavereita. Ja 3 niistä asuu mun kanssa samassa talossa. Niin että onko se niin väärin haluta välillä lähtee ihan keskenään pois, kävis vaikka uimassa ja ostais palapelin että ois jotain järkevää tekemistä. Ei, ei se ole väärin.

Yritin lähteä ajamaan ja ajoinkin hienosti 20 min. Tuuli heitteli autoa ihan pikkusen kun ajoin hissukseen 60-70km/h. Mutta sitten seuraavalla levelillä tie oli myös jäässä. Sitten tuuli heitteli autoa hiukkasen enemmän. Ei ollut mitään käsitystä, millainen tie/tuuli olis ollu seuraavan 50km aikana, niin päätin kääntyä takasin. Kai se on ihan ok elää jos on vähän tylsää. Tai en tiä kauanko tässä sitten enää elää, kun ruokaakaan en päässyt ostamaan.

Että nyt surettaa ja harmittaa ja aion juoda pullollisen viiniä ja kattoo Täydellisiä naisia ja ehkä siivota. Ja huvikseni kävin ajamassa takaa riekkoa joka eksy pihaan. Muttta se pihakin on jäässä, niin ei kauas pääässy.

Ihan hissukseen tässä kävelen, ettei Outi huomaa