Koska olin luvannut tehdä listan 101 faktaa itsestäni (alunperin 1001, mut sain ruinattua sen pienemmäks :P ) Siinä kun kirjottelin kaikkia typeriä asioita itsestäni (mm. että en tykkää kirjottaa lyijytäytekynällä) ja jossain vaihees aloin miettii tulevaisuuttani.
Ajattelin et mun tulevaisuus on sellanen, että oon lukiossa, opiskelen siellä ahkerasti (joo, ihan varmasti.....) kirjotan ihan kivasti jokkut arvosanat. Sit samalla harrastan soittamista, itse asiassa kahta soitinta, eli soittotunteja ois 3x/viikko. Joka päivä harjottelisin vähintää 45min läksyjen ja muiden lisäks. Sitten parin vuoden päästä, samalla kun luen kirjotuksiin, suoritan ainakin toisesta soittimesta tutkinnon läpi. Eli lots of training. Ja mä todennäkösesti kuolisin jossain vaihees. Eli ei pidetä tätä kovin todennäkösenä vaihtoehtona. (ihan vaan koska en tuu ikinä opiskelee ahkerasti.....)
Noniin, otetaas uusiks. Millanen mun tulevaisuus realistisesti ois: Heräisin tietenki (lähes) joka päivä kouluun kivasti. Oon siel tunneil, selitän omiani jos kukaan ei kuuntele, jos hyvin käy, joku saattaa vastatakin mulle jossain välis. Todennäkösesti vältän läksyjen tekemistä mitä täydellisimmillä syillä (en ehdi, mun on pakko olla nyt koneel, muuten mun sosiaalinen elämä kärsii. Tai otan kirjan esiin, silmäilen tehtävää, totean että liian vaikee ja heitän kirjan takas reppuun.) Harrastuspuoli menis sillä, että ajattelen joka päivä, että joo-o pitäis harjotella. Äiti tulee sanoo et Outi mee harjottelee. -No en mee nyt kun käsket, en tee jos käsketään (lapsi ♥ ) Sitten vahingoks joku päivä saatan vähän harjotella. Soittotunneilla mulle sanotaan, et oon lusmu ja pitäis harjotella jos haluun päästä läpi. Mut mä en tiä haluanko.
Ja unelma ois tämä: Käyn ehkä lukion. Kattoo jos jaksan. Tai sit kehittelen jotain muuta (valokuvaus ois unelma :3 ) Jos käyn lukion, se menee samanlai läpi ku tuossa realistinen -osiossa. Mut jos pääsisin jonneki muualle opiskeleen jotain mikä mua oikeesti kiinnostaa olisin jopa aktiivinen. Lopettaisin samantien soittamisen, koska muahan ei sinänsä kiinnosta se ollenkaan. Tykkään soitella pianoo aina välillä huvikseni, mut en muuten. Joo tässä jäis kuulkaas saamatta musiikkiopistosta saatavat lisäpisteet (jos ikinä haen mihinkään yliopistoon... eikä niitä varmaan ees tarvittais siel.... tarviiko valokuvaajan osata soittaa? ) Mut voivoi, mua ei haittais.
Sitten mulla ois kaikki viikot ihan tyhjiä, koska läksyjä en tekis vahingokskaan, joten voisin opiskella ittekseni jotain mikä mua kiinnostaa. Jos te ette vielä oo arvannu, mä oon kovin kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista jne, niin haluisin opetella japania. Eli voisin omatoimisesti hankkia jonkun japanin kielen alkeet -oppikirjan ja harjotella sieltä :P Ja sitten mulla ois kivaa. Olis vapaata aikaa, ja kumminkin mielekästä tekemistä, kun tulee tylsää.
Ja tässä kohtaa, hyvät naiset ja herrat, tulee vastaan ongelma-kohta. Te näätte kuinka hyvin ja yksityiskohtaisesti mä oon suunnitellu unelmani. Ja se on kaikki viel ihan realistisesti toteutettavissa. Mikä mua estää siis? NO KAIKKI!!!! >.<!!! En mä uskalla tehdä asialle mitään. Nyt mä iloisena kidun nykyisessä elämässäni ja saamattomuuttani vain haaveilen kaikesta miten asiat vois olla.
Minkä takia on niin vaikee seurata unelmiaan, vaikka ne ois täydellisesti suunniteltu, kaikki mahdolliset huonot puolet huomioitu ja silti haluis edelleen elää unelmaansa? Siinä ei estä muu kuiin just se kaikkein pahin, minä itse. Eihän kenelläkään muulla ois mitään asiaa puuttua mun elämääni, muilla ei oo sananvaltaa siinä asiassa. Mä toistan tätä nyt viel ihan muuten vaa. Haluis elää omaa unelmaansa, ja ainoo joka sen tiellä on, on sinä itse. Masentavaa.
Just nyt mä yritän koko ajan miettiä, ja psyykata itteeni, et jos mä oikeesti haluan elää unelmaani, miksen eläis. Mä mietit tätä asiaa ittekseni jo aikaa sitte, ja kirjottelen siitä tännekin vielä, enkä edelleenkään oo varma mitä mä voin tehdä. Pelkkää epäröintiä mun koko unelmani. Ihanaa.
Mä en tiedä, mutta ehkä mä jossain vaiheessa rohkaistun, ja uskallan tehdä asioille jotain. Mä haluaisin, mutten tiä uskallanko. Ja päätöksen hetkellä alan miettii, että oliko se asia jota kutsutaan unelmaks, se kun haaveilee jostain mahdottomasta.
Part two.
Mulla oli kavereita kylässä:
 |
| suttusuus on jees nii ei näy ilmeitä :P |
 |
| this is war you know.. muroilla......... |
 | |
| koristellaan toi, niin se ei suutu vaikka pöllittiin toi |
 |
| MS YASA the agent, you know. |
Voi Oute ~
VastaaPoistaVoimia sulle sen kanssa, mitä sitten ikinä päätätkin.
Elämässä vaan pitää antaa joskus mennä, mikä tahansa päivä voi olla viimeinen, sä voit kompastua vaikka kynnykseen, kun lähdet huoneestas ja kuolla johonkin halvaukseen sen takia. Kaikki on niin yksinkertaista - mutta samalla, nauti siitä mitä sulle annetaan, mene opiskelemaan sitä ja sinne mikä tuntuu hyvältä sulle sellasen ihmisen silmin, joka sä nyt olet.
Sulla on paljon ystäviä ja ne varmasti auttaa sua vaikeemmankin ajan yli, vaikka sitten siinä opiskelussa ja muussa elämässä. Unelmiansa ja onneansa pitää aina joka tapauksessa kokeilla - älä koskaan kysy, että miksi, vaan miksi ei.
Ane Shàto, yeah oot kyl oikees oikeestaan, muttakun mä vaan en tiä uskallanko jne X'''D oon nyt vähän silleen, etten tiä mitä tekisin (niinku tuol lukee...) mut enköhän mä jotain viel joskus saa aikaan :D
VastaaPoista